Kansalliset syrjäytymistä koskevat dialogit ja vaihtoehtoiset sosiaalisen syrjäytymisen skenaariot

Jari Kaivo-oja:

Syksyn 2023 aikana kansallisissa dialogeissa koottiin kuvaa yhteisöistä ja kohtaamisista nykyhetken Suomessa. Tästä erittäin tärkeästä asiasta julkaistiin oma yhteenvetoraportti Valtiovarainministeriön toimesta helmikuun 2024 lopussa.  Valtiovarainministeriön julkaiseman raportin mukaan syrjäytymistä käsitelleihin dialogeihin osallistuneet kokivat huolta yhteisöllisyyden rapautumisesta erilaisten kriisien ja vastakkainasettelun lisääntymisen keskellä sekä yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä koronakriisin jälkeen.

Raportin mukaan yhteisöllisyyden vahvistamisessa tärkeäksi koettiin tavalliset arjen kohtaamiset. Julkista hallintoa haastettiin ottamaan vahvempaa roolia yhteisöllisyyden tukemisessa. Nyt voidaankin hyvinkin kysyä, miten julkisen vallan tulisi toimia syrjäytymispolitiikassaan? Mitkä ovat vaihtoehtoiset toimintamallit ja mihin ajatuksiin ne mahdollisesti perustuvat?

Dialogien arviointien yhteenvedossa kuvataan osallistujien erilaisia tapoja hahmottaa sosiaalisia suhteita omassa elämässään. Esiin nousevat selvästi eri yhteisöjen kipupisteet ja kriittiset elämäntilanteet, joissa ihmiset ovat vaarassa pudota yhteisöjen ulkopuolelle. Dialogiin tähtääviä keskusteluja järjestettiin 68 kappaletta, ja niihin osallistui yli 650 keskustelijaa eri puolilla Suomea, lähinnä Rovaniemellä ja Helsingissä, kerrotaan loppuraportissa. Ikähaarukka ulottui koululaisista 80-vuotiaisiin. Keskustelut käytiin suomen, englannin, venäjän ja viron kielellä. Keskustelijat olivat koululaisia, lukiolaisia, opiskelijoita, maahan muuttaneita, eri alojen asiantuntijoita ja ammattilaisia, taiteilijoita, virkahenkilöitä, kuntien, hyvinvointialueiden ja järjestöjen työntekijöitä, vapaaehtoisia, freelancereita, yrittäjiä, vammaisia, työelämän ulkopuolella olevia, eläkeläisiä, vanhempia ja isovanhempia.

Jokaisen osallistuminen tähän syrjäytymistä koskevaan dialogiin oli erittäin tärkeää

Tämä tuore helmikuussa 2024 julkaistu dialogiraportti on tärkeä puheenvuoro ja vaatii varmasti lisääkin pohdintaa sosiaalisesta syrjäytymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Nykyään elämme sellaista aikaa, jossa etenkin digitalisaatio, etä- tai hybridityö, erilaiset kriisit ja julkisten palveluiden uudelleenorganisointi vaikuttavat tapoihimme kohdata toisiamme ja toimia yhteisöinä. Tämän rinnalla meillä on yhä enemmän poliittisia ja yhteiskunnallisia haasteita, jotka jakavat ihmisiä leireihin. Kaikki eivät ajattele esimerkiksi digitalisaatiosta, keinoälystä tai vihreästä siirtymästä tismalleen samalla tavalla.

Ihmiset kokevat, ettemme välttämättä ole pitäneet yhteisöistämme riittävästi huolta, jonka seurauksena monet yhteisöt ovat vaarassa rapautua. Tarvitsemme ehkä kulttuurin ja ajattelun muutoksen, jossa yhteisöihin kiinnitetään enemmän huomiota, niihin panostetaan ja niitä myös johdetaan nykyistä tietoisemmin. Tällainen kulttuurinen muutos edellyttää yhteisötoimijuutta, eli ymmärrystä, kyvykkyyttä ja halua yhteisöjen rakentamiseen ja johtamiseen. Myös julkisella vallalla ja sen tarjoamilla palveluilla voi olla nykyistä vahvempi rooli yhteisöllisyyden tukijana ja mahdollistajana, sekä hedelmällisen maaperän muokkaajana kansalaisten omaehtoiselle yhteisötoimijuudelle.

Emme ehkä ole huomanneet olemassa olevaa ”yhteisöllisyysvajetta” yhteiskunnassamme. Tämän tyyppiseen huoleen Valtiovarainministeriön julkaisema raportti antaa aihetta.

Nyt toteutetut ja raportoidut dialogit tekevät näkyväksi erilaisia elämänkaaren vaiheita, joissa kuka tahansa voi kokea vaikeuksia kiinnittyä uusiin yhteisöihin. Samalla on havaittavissa suurta ihmisjoukkoa koskevaa pysyvää ja kasautuvaa yksinäisyyttä. Mitä enemmän yhteisöt rapautuvat, sitä voimakkaammin se iskee juuri haavoittuvimmissa elämäntilanteissa eläviin ihmisiin. Yhteisöjen rapautuminen myös heikentää sekä yksilöiden että yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Ns. yhteiskunnan sosiaalinen resilienssi on nyt koetuksella. Samalla luottamus yhteiskunnan toimintaan voi myös rapaantua salakavalasti. Tämä mahdollinen kasvava luottamuspula voi olla myös uusi demokratian tulevaisuushaaste.

Dialoginen jatkaminen skenaarioiden muodossa

Valtiovarainministeriön dialogiraportissa todetaan, että ”myös dialogien järjestäjien, osallistujien ja aiheesta kiinnostuneiden toivotaan hyödyntävän yhteenvetoraporttia omassa toiminnassaan”. Tässä blogiviestissä tartun nyt tähän viralliseen toiveeseen ja pohdin hieman raportin teemoja kolmen eri skenaarion kautta ja jatkan hieman eteenpäin raportin mukaista dialogia.

Helposti ehkä ajattelemme, että yhteisöllisyyden lisääminen automaattisesti johtaa sosiaalisen syrjäytymisen vähenemiseen yhteiskunnassa. Kuvassa 1 tämä yleinen ajattelumalli on esitetty skenaariona 1, josta voimme käyttää termiä ”perinteinen sosiaalisen syrjäytymisen hypoteesi”. Tämän perinteisen hypoteesin ja sen mukaisen skenaarion mukaan yhteisöllisyyden lisääminen johtaa selvästi sosiaalisen syrjäytymisen alenemiseen yhteiskunnassa. Tätä skenaariota kuvaa kuvassa 1 laskeva nuoli.

Kuva 1. Sosiaalinen syrjäytyminen ja yhteisöllisyyden kehitys.

Voimme myös miettiä vaihtoehtoisia sosiaalisen syrjäytymisen skenaarioita. Skenaario 2 on kuvassa 1 esitetty ”sosiaalisen syrjäytymisen epäselvyyshypoteesina”, jonka mukaan yhteisöllisyyden vahvistuminen ei juurikaan vähennä, mutta se ei myöskään lisää sosiaalista syrjäytymistä. Tässä skenaarion 2 mukaisessa tapauksessa kehitys etenee siten, että vaikka kuinka olisimme arjessamme yhteisöllisiä, se ei vaikuta sosiaaliseen syrjäytymiseen suuntaan, jos toiseenkaan. Tulos on niin sanotusti ”nolla” ja sosiaalinen syrjäytyminen pysyy samalla vakaalla tasolla. Syrjäytymisen taso voi olla matala tai korkea, mutta ei muutu suuntaan, jos toiseenkaan tässä skenaariossa 2. Vaakatasoinen nuoli kuvaa tätä skenaariovaihtoehtoa.

Kuvassa 1 on myös esitetty kolmas vaihtoehtoinen skenaario 3 eli skenaarioura, jossa yhteisöllisyyden lisääminen ehkä yllättäenkin johtaakin lisääntyvään sosiaaliseen syrjäytymiseen. Tätä skenaariota voidaan kutsua vaikka ”sosiaaliseksi kupla” -hypoteesiksi. Tässä skenaarion mukaisessa kehityksessä ihmisen voivat olla hyvinkin yhteisöllisiä omissa kuplissaan ja pienryhmissään, mutta tämä sosiaalinen ”kuplaantuminen” ei vähennä sitä mahdollisuutta, että jotkut kokisivat vakavasti syrjäytyvänsä yhteiskunnassa. Syrjäytymistä voi jopa tapahtua isossa mittakaavassa, vaikka ihmiset sinänsä kokisivat olevansa erittäin yhteisöllisiä. Tässä tapauksessa on mahdollista, että sosiaalisen syrjäytymisen koetaan lisääntyvän. On olemassa tämä paradoksaalinen kehityksen mahdollisuus.

Lopuksi

Tässä blogiviestissä olen hiukan jatkanut dialogin dialogia. Voi olla ehkä tärkeä tuoda mukaan dialogiin tulevaisuuden mahdollisten vaihtoehtojen ulottuvuus. Usein liian helposti oletamme, että yhteisöllisyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen perusura on hyvin selkeä ja lineaarinen, mutta se ei ole välttämättä sitä.

Tämäkään blogiviesti ei ole dialogin loppu, vaan osaltaan toivottavasti uusien dialogien alku. Kansalliset dialogit ovat yhteisöteko: dialogeissa kansalaisilla on mahdollisuus kokoontua yhteen, luoda sosiaalisia siteitä ja lisätä ymmärrystä toistensa kokemuksista. Tämä jaettu kokemus on tärkeä osa dialogia. Seuraavissa kansallisissa dialogeissa keväällä 2024 keskustellaan yhdessä turvallisuudesta ja luottamuksesta. 

Tavoitteena on ymmärtää paremmin Suomessa asuvien ihmisten erilaisia kokemuksia turvattomuudesta ja turvallisuudesta sekä luottamuksen merkityksestä yhteiskunnassa. Näin dialogi toivottavasti jatkuu ja syvenee. Skenaarioiden käyttö osana tätä yhteiskunnallista dialogia on vielä alkuvaiheessa suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämän tyyppisen laajemman yhteiskunnallisen dialogin kehittäminen on myös demokraattisesti toimivan yhteiskunnan kriittinen reunaehto.

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Dosentti (teknologiaennakointi ja tiedolla johtaminen, Vaasan yliopisto & ennakointi- ja innovaatiotutkimus, Lapin yliopisto & yhdyskuntasuunnittelu, Helsingin yliopisto)
Professori (yhteiskuntatieteet, Kazimieras Simonavičius yliopisto, Liettua)

---

Taustakirjallisuutta

Gustavsen, B. (1992) Dialogue and Development. Social Science for Social Action. Toward Organizatonal Renewal. Volume 1. Stockholm: Arbetslivs Centrum & Assen: Van Gorcum.

Henttonen, E. – Kareinen, J. & Alhanen, K. (2024) Yhdessä ja yksin. Syksyn 2023 kansallisten dialogien yhteenvetoraportti. Valtiovarainministeriö. Helsinki.

Hillmann, J. – Duchek, S. – Meyr, J. & Guenther, E. (2018) Educating future managers for developing resilient organizations: The role of scenario planning. Journal of Management Education, 42(4), 461–495.

Isaacs, W. N. (1999) Dialogue and the Art of Thinking: A Pioneer Approach to Communication in Business and in Life. New York: Currency.

Kaivo‐oja, J. (1999) Alternative scenarios of social development: is analytical sustainability policy analysis possible? How? Sustainable Development, 7(3), 140–150.

MacKay, R. B. & McKiernan, P. (2018) Scenario Thinking. Cambridge, UK. Cambridge University Press.

Marinković, M. – Al-Tabbaa, O. – Khan, Z. & Wu, J. (2022) Corporate foresight: A systematic literature review and future research trajectories. Journal of Business Research, 144, 289–311.

McKiernan, P. (2017) Prospective thinking; scenario planning meets neuroscience. Technological Forecasting and Social Change, 124, 66–76.

Niehaves, B. & Plattfaut, R. (2011) Collaborative business process management: status quo and quo vadis. Business Process Management Journal, 17(3), 384–402.

Ramírez, R. & Wilkinson, A. (2016) Strategic Reframing. The Oxford Scenario Planning Approach. Oxford: Oxford University Press

Rowland, N. J. & Spaniol, M. J. (2017) Social foundation of scenario planning. Technological Forecasting and Social Change, 124, 6–15.

Spaniol, M. J. & Rowland, N. J. (2018) The scenario planning paradox. Futures, 95, 33–43.

Spaniol, M. J. & Rowland, N. J. (2019) Defining scenario. Futures & Foresight Science, 1(1), e3

van der Heijden, K. (1996) Scenarios. The Art of Strategic Conversation. Chichester: John Wiley & Sons.

Wenzel, M. – Krämer, H. – Koch, J. & Reckwitz, A. (2020) Future and organization studies: On the rediscovery of a problematic temporal category in organizations. Organization Studies, 41(10), 1441–1455.

Wójtowicz, T. & Szocik, K. (2021) Democracy or what? Political system on the planet Mars after its colonization. Technological Forecasting and Social Change, 166, Artikkeli 120619.

Wright, G. – Meadows, M. – Tapinos, S. – O’Brien, F. & Pyper, N. (2017) Improving scenario methodology: Theory and practice, introduction to the special issue. Technological Forecasting and Social Change, 124, 1–5.

---

Kuvituskuva: Ryan Tauss @Unsplash

Miltä tulevaisuudet tuntuvat? Ajatuksia tulevaisuudentutkimuksen estetiikasta

Matti Minkkinen

Luin hiljattain Esther Eidinow’n ja Rafael Ramirezin artikkelin tarinankerronnan estetiikasta ja tulevaisuuskuvien uskottavuudesta.[1] Artikkeli sai minut pohtimaan estetiikan merkitystä tulevaisuudentutkimuksessa yleisemmin. Kansainväliseen maisteriohjelmaamme kuuluu kurssi tulevaisuudentutkimuksen etiikasta, ja etiikan tärkeydestä on tällä alalla laaja yhteisymmärrys. Entä estetiikka?

Eidinow ja Ramirez esittävät, että tarinan estetiikka, eli se miten kauniilta, sopivalta, elegantilta (tai vaihtoehtoisesti rumalta) tarina tuntuu, on ratkaisevassa roolissa tarinan uskottavuuden luomisessa. Paino on sanalla tuntuu: estetiikassa on kyse enemmän subjektiivisesta kokemuksesta kuin järkeilystä. Uskottavuus puolestaan luo tarinalle vaikuttavuutta, kun toimijat vakuuttuvat ja alkavat toimia tietyn tulevaisuuskuvan eteen (tai sitä vastaan). Uskottavuus (plausibility) on tärkeä erottaa todennäköisyydestä (probability) ja mahdollisuudesta (possibility). Uskottavuuden luomisessa on kyse sosiaalisesta prosessista, jossa pyrimme vakuuttamaan muut tulevaisuuskuvan uskottavuudesta ja toivottavasti annamme vastavuoroisesti muille mahdollisuuden vakuuttaa meidät. Todennäköisyys ja mahdollisuus ovat pidemmälle meneviä väitteitä siitä, mitä oikeasti voisi tapahtua riippumatta ihmisten uskomuksista.[2] Eidinow’n ja Ramirezin tulevaisuuden estetiikan ‘kaava’ menee suurin piirtein näin: tarinan estetiikka → uskottavuus → vaikuttavuus. Looginen johtopäätös on, että kiinnittämällä huomiota tarinan esteettisiin ominaisuuksiin sille saadaan lisää vaikuttavuutta ja näin voidaan edistää tärkeiksi koettuja asioita.

Sivuhuomiona tässä voidaan huomata selvä ero etiikkaan. Siinä missä esteettisyys koskee tarinan ominaisuuksia ja kokemista, eettinen pohdinta kyseenalaistaa tarkoitusperät, joita tarinalla ajetaan ja tarinan käyttämisen vaikuttamisen keinona. Turun yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja esittää, että kertomukset muokkaavat mahdollisen tajuamme ja voivat olla vaarallisiakin.[3] Etiikka voi usein pikemminkin haastaa tarinoiden esteettisyyttä kuin edistää sitä. Kuten filosofi Sami Pihlström totesi hiljattain Helsingin Sanomille, “moraali ei ole sellainen kiva juttu, josta tulee hyvä olo.”[4]

Tarinoille ja esteettisille mieltymyksille ominaista on, että ne yhdistävät ihmisiä ja ovat jaettuja tietyn kulttuuripiirin sisällä.[5] Kärjistäen useat suomalaiset pitävät muumimukeista ja tietynlaisista tulevaisuuskuvista. Toisaalta esteettiset käsitykset myös muuttuvat ajan myötä ja lienevät kytköksissä yhteiskunnan materiaalisiin tekijöihin kuten elintasoon ja väestöntiheyteen. Jos tilaa yksilöille ei ole, sitä ei välttämättä myöskään kaivata. Saksalainen sosiologi Georg Simmel kirjoitti vuonna 1896 “sosiologisesta estetiikasta”, jonka mukaan yhteiskunnissa on tiettyjä jaettuja esteettisiä käsityksiä esimerkiksi yksilön roolista suhteessa yhteiskuntaan.[6] Saksassa ainakin tuolloin yhteiskunnan sopusointu oli arvossaan, kun taas Britanniassa eksentrisillä yksilöillä eli yhteiskunnasta törröttävillä erikoisilla yksityiskohdilla oli enemmän tilaa.

Tulevaisuudentutkimusta ja ennakointia tekevien tulisi kiinnittää huomiota etenkin kolmeen asiaan tulevaisuuskuvien ja skenaarioiden estetiikassa. Ensinnäkin miten pystymme esittämään sellaisia tulevaisuuskuvia, jotka osuvat kohdeyleisön esteettisiin tuntemuksiin ja todella vaikuttavat heidän ajatteluunsa ja toimintaansa? Toisekseen mikä rooli on tarkoituksellisesti rumilla, epäesteettisillä ja häiritsevillä tulevaisuuskuvilla, jotka aiheuttavat epämiellyttäviä tuntemuksia, ja miten tällaisia tulevaisuuskuvia voidaan esittää aiheuttamatta välitöntä hylkimisreaktiota? Kolmas asia on estetiikan ja etiikan suhde. Millä edellytyksillä voimme käyttää tulevaisuustarinoita vaikuttamisen keinona eettisesti hyväksyttävästi?

Matti Minkkinen
FM, projektitutkija
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

– – – –

[1] Eidinow, E., & Ramirez, R. (2016). The aesthetics of story-telling as a technology of the plausible. Futures, 84, 43–49.

[2] van der Helm, R. (2006). Towards a clarification of probability, possibility and plausibility: how semantics could help futures practice to improve. Foresight, 8(3), 17–27.

[3] http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/kertomukset-muovaavat-mahdollisen-tajuamme.aspx

[4] https://www.hs.fi/elama/art-2000005792104.html

[5] Eidinow & Ramirez.

[6] Georg Simmel on-line & de la Fuente, E. (2008). The Art of Social Forms and the Social Forms of Art: The Sociology-Aesthetics Nexus in Georg Simmel’s Thought. Sociological Theory, 26(4), 344–362.

 

Kuvituskuva: pixabay.com

 

Ennakointi menestyksellisen start-up -yritystoiminnan ja uudistavan toimintakulttuurin edistäjänä Suomessa

Jari Kaivo-oja:

Tiedämme, että ennakointi voi auttaa aloittavia yrityksiä kahdella eri päätavalla. Ennakointi voi toimia katalyyttinä edistäen uusia ideoita ja innovaatioita. Usein tämä tapahtuu esimerkiksi työpajoissa, ideariihityyppisissä prosesseissa tai joukkoistamisprojekteissa. Ennakointi voi toimia start-up -yrityksissä siinä vaiheessa, kun yrityksellä on jo hallussaan uusia ideoita, inventioita tai innovaatioita. Tässä toisessa tapauksessa ennakointi voi auttaa aloittelevaa uutta yritystä uuden innovaation kaupallistamisessa markkinoilla. Katalyyttitoiminnot ja kaupallistamistoiminnot ovat ennakoinnin perushyödyntämismalleja.

Suomessa on varsin aktiivista start-up -yritystoimintaa ja se vahvistunut viime aikoina (http://startup100.net/). Tällä alueella on yhä tärkeämpää miettiä ennakoinnin hyödyntämistä ja merkitystä. Ilahduttavaa on myös se, että yrityksiä käynnistetään eri toimialoilla monipuolisesti (http://startup100.net/categories/), eikä pelkästään peliteollisuuteen. Miten sitten aloittelevien start-up -yritysten kannattaisi ennakoida liiketoimintaansa?

Yrityksille on tärkeää luoda käsitystä sen lyhyen ajan kehityksestä, keskipitkän aikavälin kehityksestä ja pitkän aikavälin visiosta. Aikahorisontti voi aina vaihdella yrityksen tarpeiden mukaisesti ennakointitoiminnan yhteydessä. Yleensä aloittelevalle yritykselle on alussa tärkeintä keskittyä menestymään lyhyellä aikaviiveellä ja pitämään yritys toimintakykyisenä. Usein puhutaan myös aloittelevien yritysten kuolemanlaaksosta. Tästä selviytyäkseen yrityksessä kannattaa ennakoida aktiivisesti. Myöhemmin aloitteleva yritys voi kehittyä kehittymään ennakointitoiminnassaan kypsemmäksi ja ottaa haltuunsa keskipitkän aikavälin ja pitkän aikavälin vaativia liiketoiminta- ja kompetenssihaasteita.

Ennakointi

Ennakointi voi olla tulevaisuuden peilailua trendien, skenaarioiden tai heikkojen signaalien pohjalta. Tällöin start-up -yritys voi muodostaa jäsentyneen kuvan omasta toimintaympäristöstään ja mahdollisuuksistaan menestyä tässä toimintaympäristössä. Se voi muodostaa markkinoiden dynamiikasta oman käsityksensä sekä tunnistaa keskeiset toimijat ja verkostot oman toimintansa näkökulmasta. Erityisen tärkeää aloittelevalle yritykselle on ymmärtää innovaatioiden ekosysteemiä, jonka osana yritys pyrkii olemaan liiketoiminnallaan.

On ensiksi tärkeää ymmärtää ja ennakoida paikallista innovaatioiden ekosysteemiä. Tämän jälkeen yritys voi pyrkiä analysoimaan laajempaa alueellista innovaatioiden ekosysteemiä, kansallista innovaatioiden ekosysteemiä ja lopulta kansainvälistä innovaatioiden ekosysteemiä. Nykyään monet start-up -yritykset pyrkivät olemaan jo alusta lähtien kansainvälisiä (ns. ”born global” -yrityksiä) ja siksi näille yrityksille on tärkeää analysoida nämä kaikki innovaatioiden ekosysteemit huolella jo yrityksen toiminnan alkuvaiheessa.

Kuva 1. Ennakointi start-up -yrityksessä on kolmen asian yhteensovittamista. Ennakointi, strategiset valinnat ja kompetenssien integrointi.

Strategiset valinnat

Aloittelevalle yritykselle on heti sen toiminnan alusta lähtien tärkeää osata hyödyntää sekä muodollisia että epämuodollisia yhteyksiä ja verkostoja. Kun yrityksen toiminta alkuvaiheen jälkeen alkaa muodostumaan strategisemmaksi, se voi keskittyä analysoimaan, visioimaan ja suunnittelemaan omaa toimintaansa. Tämän pohjalta yrityksen johto ja sen vastuulliset toimijat voivat rakentaa mielekkään strategian yritykselle. Usein tähän vaiheeseen liittyy myös liiketoimintamallin innovointi ja kehittäminen.

Kompetenssien integrointi

Kun tämä strateginen vaihe on riittävän jäsentynyt yrityksen johdolle ja sidosryhmille, start-up -yritys voi keskittyä integroimaan kompetenssejaan yrityksessä. Yleensä se tapahtuu (1) rekrytoimalla yritykselle toimiva ja vastuullinen johtaja ja johtoryhmä, (2) koordinoimalla yrityksen keskeisiä sisäisiä toimintoja, kuten laskentatoimi, rahoitus, henkilöstöresurssit ja markkinointi sekä (3) kehittämällä yrityksen tieto- ja osaamispääomaa siten, että se suojaa oman immateriaalisen pääomansa. Immateriaalisella pääomalla tarkoitetaan yleensä yrityksen tuotemerkkejä, lisenssejä, sopimuksia ja patentteja.

Ennakointi start-up -yrityksessä koostuu näistä yllä kuvastusta kolmesta osiosta (ennakointi, strategiset valinnat ja kompetenssien integrointi). Jo nämä kolme vaihetta määrätietoisesti toteuttamalla start-up -yritys voi kehittyä huomattavasti ja nopeasti sen alkuvaiheen hapuiluvaiheesta. Tässä mielessä ennakointiin ei kannata liittää liikaa mystiikkaa. Ennakointi perustuu hyvin pitkälle sekä informaation ja tiedon käsittelylle että toimijoiden hyvälle keskinäiselle kommunikaatiolle.

Organisaatiokulttuurin kehittäminen on olennainen osa ennakointiosaamisen kehittämistä. Yleensä avoimuus, kiinnostus organisaatiota laajemmista asioista ja tietty uteliaisuus edistävät ennakoivaa organisaatiokulttuuria. Start-up -yritykselle on erittäin tärkeää olla proaktiivinen uusien muodollisten ja epämuodollisten verkostojen luomisessa. Tiedot, verkostot ja kyvykkyydet (kompetenssit) luovat lisäarvoa start-up -yrityksen toiminnalle.

Aloitteleva yritys voi välttyä monilta riskeiltä ja vääriltä valinnoilta panostamalla riittävästi oman ennakointikyvykkyytensä kehittämiseen. Kun yritys on päässyt aloittamisvaiheen yli, se voi keskittyä ennakointikykyjensä kehittämiseen maailmanluokan kypsyystasolle. Ennakointiosaaminen johtaa aina parempaan strategiseen johtamiseen ja innovaatiojohtamiseen – ja menestykseen markkinoilla verrattuna tilanteeseen, jossa ennakointia ei mietitä huolella ja eikä ennakoinnin metodeja ja toimintamalleja sovelleta aloittelevassa yrityksessä.

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, dosentti, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto