Avainsana-arkisto: Ilmastonmuutos

Ilmastoahdistus ja toivo – vai sittenkin rohkea epätoivo?

Minna Santaoja:

Savonlinnassa kymmenettä kertaa järjestetyillä luontoelokuvafestivaaleilla oli tänä vuonna yhtenä teemana ilmastoahdistus. Sain kutsun keskustelemaan aiheesta yhdessä ohjaaja Carmen Baltzarin, Greenpeace Suomen ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kososen sekä ilmastoaktivisti Aino Faleniuksen kanssa. Keskustelua johdatteli Outi Silfverberg Ympäristötiedon foorumilta.

Ilmastoahdistuksesta on keskusteltu Suomessa monilla tahoilla parin vuoden ajan. Keskustelun käynnistymiseen on vaikuttanut keskeisesti tutkija Panu Pihkalan 2017 ilmestynyt teos ”Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo”. Pihkalan mukaan ilmastonmuutoksen kaltaisen eksistentiaalisen kriisin herättämistä tunteista keskustellaan liian vähän. Ympäristöahdistus on tunteena ja terminä vielä jokseenkin hahmoton ja pitää sisällään monenlaisia kokemuksia. Pihkala onkin tehnyt pioneerityötä luodessaan käsitteistöä ympäristötunteille. Syksyllä 2019 häneltä ilmestyy toinen kirja otsikolla ”Mieli maassa? Ympäristötunteet”, jossa pohditaan muun muassa ympäristösurua ja ympäristöraivoa.

Muutama viikko sitten ahdistusta lisäsivät Brasilian Amazonin sademetsän ennennäkemättömän laajat metsäpalot, jotka tuntuivat tekevän kaikki muut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tehtävät toimet merkityksettömiksi. Palojen mittakaava tuntui hetkeksi ravistelevan monet ihmiset toimintaan. Toiminta onkin monella taholla todettu ympäristöahdistuksen parhaaksi lääkkeeksi. Sosiaalisen median keskusteluissa toiminnan mahdollisuuksia löytyy monia. Kuluttajana voimme boikotoida brasilialaisia tuotteita ja tuotteita, joiden tuotannossa on käytetty Brasiliasta peräisin olevaa soijarehua. Ympäristöjärjestöt kokoavat nimiä vetoomuksiin, ottavat vastaan lahjoituksia ympäristösuojelutyön tekemiseksi ja kannustavat ottamaan yhteyttä ministereihin ja europarlamentaarikkoihin. Poliitikot julistavat tilanteen kestämättömyyttä ja lupaavat ottaa asian esille kansainvälisissä huippukokouksissa. Helsingin Brasilian suurlähetystön edessä osoitetaan mieltä. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ei ole yksin kuluttaja-kansalaisen vastuulla, mutta kaikkia tahoja tarvitaan – myös yksittäisten ihmisten toimia. Mutta entä jos toimet eivät tunnu riittävän? Amazon oli hetken otsikoissa ja katosi sitten, mutta ongelma ei ole kadonnut.

Savonlinnassa keskustelun pohjaksi nähtiin Carmen Baltzarin ohjaama elokuva Maailman onnellisin maa. Elokuvassa kolme milleniaalia istuu ilmastoterapeutin vastaanotolla ja pohtii globaaleja ongelmia, jotka kietoutuvat monin tavoin oman elämän valintoihin. Miten esimerkiksi lasten hankintaa voi perustella tässä maailman tilassa? Greenpeacen Kaisa Kosonen on pohtinut kysymystä kolme vuotta sitten ilmestyneessä Vihreän Langan haastattelussa. Kosonen näki ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa sellaisia toivonpilkahduksia, jotka loivat luottamusta tulevaisuuteen. Lapsen saaminen kasvattaa perheen ympäristökuormaa, mutta olen ajatellut että ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu on merkityksetöntä, ellemme usko hyvän elämän mahdollisuuteen myös lapsillemme. Savonlinnan keskustelussa Kaisa Kosonen sanoi lasten tuovan elämään valtavasti iloa.

Ilmastoahdistus näyttää olevan nuorille sukupolvikokemus, joka luo ilmastoterapeutin kaltaisia uusia ammattikuntia. Kirjoitin Yliopistopedagogiikka-lehdessä siitä, kuinka korkeakouluissa ohjausta tekevillä tulisi olla valmiuksia ympäristökysymysten käsittelyyn opiskelijoiden kanssa. Nuori ilmastoaktivisti Aino Falenius kuvasi kyynelsilmin kokemustaan ympäristöliikkeessä: kuinka toivoa ensin näytti olevan, mutta ehkä ei sitten ollutkaan. Hän oli kietonut harteilleen supersankarin tapaan mielenosoituksissa käyttämänsä banderollin, jonka teksti sanoi: ”If you don’t act like adults, we will.”

Ilmastonmuutoksesta ja ympäristöahdistuksesta puhuttaessa esiin nousee poikkeuksetta kysymys toivosta – onko meillä enää toivoa? Ahdistuksen tavoin toivokin on epämääräinen käsite ja kaipaa tarkennusta. Mikäli toivolla ajatellaan jonkinlaista perusteetonta toiveikkuutta siitä että kaikki voisi jatkua ennallaan ja ihmiskunnan suuri kertomus rakentua edelleen talouskasvun ja yhä kiihtyvän kulutuksen varaan, toivoa ei ole. Panu Pihkala on muotoillut toivon tarkoittavan elämän merkityksellisyyttä. Merkityksellisyyskin elämän tavoitteena tuntuu jotenkin juhlalliselta ja korkealentoiselta. Olen itse ajatellut toivon tarkoittavan jonkinlaisen ihmisarvoisen elämän mahdollisuutta myös tulevaisuudessa; että pahimmat dystopiat eivät toteutuisi.

Kirjoitin keväällä blogissa tulevaisuuden tutkimuksesta ”toivon tieteenä”. Luettuani dramaturgi Ilja Lehtisen kesällä ilmestyneen kirjoituksen Toivottomuuden puolesta jäin pohtimaan tulevaisuuden tutkimuksen eetosta. Lehtinen käy kirjoituksessaan läpi muun muassa toivon ja tulevaisuuden käsitteiden historiaa ja etymologiaa päätyen siihen, että pakonomainen toivosta kiinni pitämisemme on yhdenlainen kristillisen pelastususkon ilmentymä. Lehtinen kirjoittaa toivosta luopumisesta mahdollisuutena uuteen alkuun. Toivottomuus ei merkitse nihilismiä ja toimettomuutta. Lehtinen tekee monia oivaltavia huomioita suhteestamme tulevaisuuteen ja suosittelen kirjoitusta kaikille tulevaisuuden tutkimuksen perusteiden kriittisestä pohdinnasta kiinnostuneille. Lukemiseen kannattaa varata aikaa, sillä Lehtisen teksti ei ole nopeasti nielaistava. Teksti herättää kysymyksen siitä, osallistuuko tulevaisuuden tutkimus perusteettoman tulevaisuususkon ylläpitämiseen vieden huomiota elettävältä elämältä tässä ja nyt, sijoittaen toivon paremmasta aina johonkin muualle, ulottumattomiin.

Toivo kaipaa joka tapauksessa tarkempaa erittelyä. Joidenkin asioiden suhteen toivoa on, toisten suhteen ei. Toivoa ei Kaisa Kososen mukaan esimerkiksi ole enää korallien pelastamisesta, vaikka monenlaiset teknologiset kehityskulut esimerkiksi luovat toivoa siirtymästä uusiutuvaan energiaan. Toivon erittely auttaa konkretisoimaan elämää ilmastonmuutoksen kanssa. Fossiiliseen energiaan perustuvan talousjärjestelmän väistämättä romahtaessa ennen pitkää, enemmän tai vähemmän hallitusti, on toivoa pienissä mittakaavoissa, uudessa paikallisuudessa. Ympäristökriisissä on paljolti kyse mielikuvituksen ja kulttuurin kriisistä. Jotta on motivaatiota toimia ponnekkaasti tulevaisuuden puolesta, on kyettävä näkemään jonkinlainen positiivinen tulevaisuus. Ja se ei ole kaikille sama. Introverttinä minua esimerkiksi ahdistaa se että elämä ilmastonmuutoksen värittämässä todellisuudessa näyttää välttämättä yhteisölliseltä. En ole varma ahdistaako ajatus yhteisöllisyydestä sinänsä, vaan se että se tuntuu olevan niin kaukana pispalalaisen rivitaloyhtiömme nykyarjesta, jossa yhteinen päätöksenteko uudesta lipputangon nupistakin tuntuu vaativalta.

Samanaikaisesti Savonlinnan luontoelokuvafestivaalin kanssa ilmestyi suomeksi ilmastoaktivisti Greta Thunbergin perheen kirja ”Sydämen asioita – perhe ja planeetta kriisissä”. Hankin kirjan käsiini Savonlinnan kirjakaupasta ja luin sitä viikonlopun kaikkina vapaahetkinä. Kirja vaikutti minuun syvästi ja tulen sen vuoksi muistamaan Savonlinnan festivaalin erityisen merkityksellisenä. Oli huikeaa lukea, minkälaisten vaikeuksien kautta Greta on noussut globaalin ilmastoliikkeen keulakuvaksi. Kirja punoo oivaltavalla tavalla länsimaissa yleistyneen henkisen pahoinvoinnin, mielenterveysongelmat ja ympäristöahdistuksen yhteen globaalin ympäristökriisin kanssa. Gretan perheen kokemukset osoittavat, ettei mikään ole sen tervehdyttävämpää kuin toimiminen merkityksellisten asioiden puolesta, ja se että ympärillä on ihmisiä jotka tämän ymmärtävät. Greta ei puhu toivosta; sen sijaan hän on peräänkuuluttanut paniikkia ilmastonmuutostoimien kiireellisyyden ymmärtämiseksi. Sen sijaan että riipumme ahdistuneessa toivossa, on hedelmällisempää heittäytyä Ilja Lehtisenkin kaipaamalla tavalla rohkeaan epätoivoon, joka saattaa kirkastaa elämän merkityksen, kauneuden ja haurauden.

Kirjoitus tuntuu kaipaavan vielä loppukohotusta. Otan sellaisena esiin Yle Areenan Ilmastouutiset. Ohjelmassa toimittaja pyrkii kutistamaan vuosipäästönsä kestävälle kahden tonnin tasolle ja pohtii mustan huumorin sävyttämänä minkälaisia esteitä tämän saavuttamisessa on. Katsoin ohjelman jaksot potiessani akuuttia ahdistusta lentämisestä, ja mieleeni jäivät erityisesti ohjelman matkustamiseen liittyvät oivallukset. Eräässä ohjelman jaksossa toimittaja päättää matkustaa mahdollisimman kauas lähtemisen sijaan mahdollisimman lähelle – oman itsensä sisään. Hän istuu viikon yksin pahvilaatikossa hiljaa meditoiden ja summaa kokemustaan kertoen saavuttaneensa sen mitä viikon lomamatkalta parhaimmillaan on odotettavissa: eksoottisia elämyksiä, rauhaa ja oivalluksia omasta arjesta. Sen sijaan että ahdistumme lentämisen vähentämisestä, voi ilmastonmuutos tehdä matkustamisesta uudelleen eeppistä. Maata pitkin maailman ääriin matkustaminen vaatii valmistautumista ja suunnittelua ihan eri tavalla kuin ”pikaruokamatkustaminen” lentäen.

Ilmastonmuutoksen on annettava tuntua. Se voi tuntua ahdistuksena, raivona, pohjattomana suruna, neuvottomuutena, vahingonilona, toiveikkuutena. Se voi ilmetä itkuna ja nauruna, vetäytymisenä ja tarmokkuutena. Etäännyttäminen ei toimi.

HT, tutkijatohtori Minna Santaoja
Turku Institute of Advanced Studies (TIAS), Tulevaisuuden tutkimuskeskus (Tampere)

 

Kuvituskuva: pixabay.com

TULEVAISUUDESSA ENERGIANTUOTANTO HAJAUTUU JA KULUTTAJAN ROOLI KASVAA – miten energiamurrosta voisi vauhdittaa?

Nina Nygrén

Valtioneuvosto julkaisi viime vuoden lopulla selonteon kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030. Strategia on paikoin oikeansuuntainen, mutta kunnianhimoton, eikä huomioi riittävästi kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa energiantuotantoon, -kulutukseen ja hiilidioksidipäästöihin. Strategia keskittyy lähes yksinomaan teollisen mittakaavan tuotantoon, vaikka paikallisilla energiansäästötoimilla ja uusiutuvan energian pientuotannolla voisi olla merkittävä rooli Suomen energiantuotannon kokonaisuudessa strategian täytäntöönpanoaikana¹. Pientuotannon kustannusten laskun, älykkään sähköverkon, kysyntäjouston ja energian varastoinnin (mm. sähköautojen akut) myötä kuluttajien rooli uusiutuvan energian pientuottajina ja energiankulutuspiikkien tasaajana voi mullistaa koko energiajärjestelmän, mutta miten tätä murrosta voisi vauhdittaa?

Olemme tutkineet uusiutuvan energian ja energiansäästön edelläkävijöitä useammassa tutkimushankkeessa. Edelläkävijät luovat uusia innovaatioita, investoivat niihin, hakevat patentteja ja perustavat yrityksiä. He toimivat malleina muille ja jakavat saamaansa tietotaitoa aktiivisesti. Edelläkävijöiden mukaan ainakin seuraavat toimenpiteet nopeuttaisivat uusiutuvan energian pientuotannon käyttöönottoa2:

1) Uusiutuvan energian pientuotannon käynnistymistä on tuettava, markkinaehtoisuus ei riitä

Hajautetun uusiutuvan energian tuotanto ei useinkaan ole edullisin valinta, mikäli asiaa tarkastellaan yksinomaan lyhyen aikavälin taloudellisin perustein. Jotta energiansäästötoimenpiteitä ja uusiutuvan energian pientuotantoa otettaisiin käyttöön, tarvitaan myös pientuottajille suunnattuja tukia. Nykyiset tuet on suunnattu teolliseen mittakaavaan, eivätkä sellaisena hyödytä energian pientuottajia. Pientuotantoa edistäisi esimerkiksi:

  • Kuluttajille ja pienyhteisöille suunnatut uusiutuvan energian tuotanto- tai investointituet
  • Hajautetusti tuotetun sähkön ja lämmön myynti lähikiinteistöihin verottomasti
  • Ylimääräisen tuotetun sähkön ja lämmön myynti verkkoon nettomittaroinnin ja nettolaskustuksen mukaisesti
  • Kotitalousvähennyksen laajentaminen koskemaan taloyhtiöiden energiajärjestelmien asennuksia ja energiansäästötoimenpiteitä
  • Edulliset lainat tai muut tuetut rahoitusmallit

2) Rohkeita kokeiluja on tuettava

Ennakkoluulottomat kokeilut auttavat synnyttämään uusia ratkaisuja, mutta ne sisältävät riskin eivätkä ole aina taloudellisesti kannattavia. Jotta kokeiluja tehtäisiin, ja ne skaalautuisivat suurempaan, teolliseen mittakaavaan, niitä on tuettava taloudellisesti. Yrityksillä ja yhteisöillä on energia- ja ilmastostrategian mukaan mahdollisuus investointitukeen, kun investointi on yli 5 milj. euroa, mutta tätä pienempiin hankkeisiin ei ole tarjolla kannustimia. Pienen mittakaavan kokeiluhankkeita olisi tuettava omalla tuki-instrumentilla.

3) Neuvontaa ja tiedotusta on lisättävä riittävästi

Jotta ihmiset valitsisivat totutun ratkaisun sijaan uuden vähäpäästöisemmän tai energiatehokkaamman ratkaisun, tarvitsevat he päätöksen tueksi puolueetonta tietoa oikeaan aikaan. Energia- ja ilmastostrategian linjausten mukaan neuvontaa ja informaatio-ohjausta lisätään ja nyt onkin varmistettava että neuvontaa on saatavilla riittävästi ja monipuolisesti.

4) Tutkimus- ja kehitysrahoitus on turvattava

Energia-ala on murroksessa maailmanlaajuisesti hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteiden, kehittyvien maiden energiankäytön lisääntymispaineiden, teknologian kehittymisen ja luonnonvarojen ehtymisen vuoksi. Laadukkaalla tutkimus- ja kehitystoiminnalla voidaan varmistaa, että Suomi pysyy muutoksessa mukana, hyötyy murroksesta ja saavuttaa edelläkävijän aseman energia-alalla.

5) Veroratkaisuilla on tuettava päästöjen vähentämistä nykyistä kunnianhimoisemmin

Lähivuosien kuluessa kansainväliset vaatimukset päästöjen rajoittamiseksi tulevat todennäköisesti lisääntymään ja päästöjen sääntely voimistumaan. Mitä paremmin haasteeseen vastataan jo nyt vähähiilisyyttä tukevilla veroratkaisuilla, sitä paremmassa asemassa olemme tulevina vuosina.

***

Ilmastonmuutos on niin suuri uhka ihmiskunnalle ja sen moninaiset vaikutukset ovat niin arvaamattomia, että päästöjen rajoittamiseen on suhtauduttava vakavasti. Siirtyminen paikallisesti tarjolla oleviin uusiutuviin energialähteisiin torjuu ilmastonmuutosta, toimii kansantalouden ja työllisyyden hyväksi ja edistää riippumattomuutta. Tuulivoima, aurinkoenergia, energiansäästö, liikenteen sähköistäminen ja liikennesuoritteen vähentäminen ovat kuitenkin jääneet strategiassa biopolttoaineteollisuuden tukemisen varjoon. Biopolttoaineiden tuotannon voimakkaaseen lisäämiseen taas liittyy suuria ongelmia, kuten metsäluonnon monimuotoisuuden väheneminen, metsän hiilinielujen pieneneminen3, puupolttoaineen alhainen jalostusarvo sekä valitun strategian yksipuolisuus.

Kunnianhimoisempi pitkän aikavälin tulevaisuudenvisio energian tuotannosta huomioisi kansainvälisen kehityksen ajurit ja teknologian nopean kehittymisen, ja ottaisi opiksi edelläkävijöiden neuvoista vauhdittaa energiamurrosta kohti hajautunutta uusiutuvan energian tuotantoa ja kuluttajan vahvempaa roolia. Toivoa sopii että energia- ja ilmastostrategiaa vielä viilataan siihen suuntaan.

Nina Nygrén
Projektitutkija
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
nina.nygren@utu.fi

 

1 Pöyry Management Consulting Oy 2017. Hajautetun uusiutuvan energiantuotannon potentiaali, kannattavuus ja tulevaisuuden näkymät Suomessa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 5/2017.

2 Nygrén, N.A., Kontio, P., Lyytimäki, J., Varho, V. & Tapio P. 2015. Early adopters boosting the diffusion of sustainable small-scale energy solutions. Renewable & Sustainable Energy Reviews, 46: 79-87.

Koljonen, T., Soimakallio, S., Asikainen, A., Lanki, T., Anttila, P. ym. Energia- ja ilmastostrategian vaikutusarviot: Yhteenvetoraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 21/2017.

 

Kuva: Nina Nygrén