Kaikki kirjoittajan ffrc artikkelit

Finland Futures Research Centre (FFRC) is a multidisciplinary academic research, training, and development organisation. Our main goal is to create a responsible and sustainable future.

The Mexican Dream

Ulla Gordillo

The American Dream is a well-researched concept which promises that by hard work everyone will become a happily married homeowner, be better off than their parents having a safe job, retire comfortably, have savings to survive any crises, afford the kids’ education and have a good access to healthcare, but what would be its equivalent for Mexico?

We study the Mexican Dream for young adults, 25 to 35 year old Mexicans, with the objective of developing an understanding of the core values of young Mexican adults reflected in their consumer behavior in the financial sector. The study is made to improve the client base of Expertos Patrimoniales, a Mexican financial investment broker company of young adults also referred to as Generation Y or Millennials.

We use a cross-cultural consumer behavior framework by David Luna, in order to consider factors like culture, and value systems to uncover the Mexican Dream for young Mexican adults. To gather data for this study, six focus group discussions of key informants were carried out in specific areas, such as consumer behavior, futures images and Mexican culture among others. The results suggest that the core drivers of the Mexican Young adults, known as Generation Y, differ from the traditional cultural values in several ways; these results are used to create four images of the future in order to understand the young Mexican adults core drivers for the future:

  • Following the North Americans image describes a future based on the traditional Mexican values updated with a modern twist; where the women is a fulltime never demanding housewife and has full access to the money that her husband earns at work.
  • The Muddling Through image describes a future where the most important aspects of life go wrong, and it represents the Mexican Nightmare.
  • The Telenovela combines positive and negative aspects in an image of the future; the Mexican Dream seems to either last too little or be lacking on some of the most important areas of life.
  • The Going European image strives for a civilized individualism, and in which the young Mexican adults are seen by the Mexican society as rebellious and going against traditional values.

These scenarios have been mainly used by Expertos Patrimoniales to search for fitting investment options for the Millennials or Generation Y Mexicans, in order to expand their young adult customer base. In addition, these are useful to profile prospective clients and prepare for a sales meeting on financial services; the diagnostic pre questions made to the prospective clients provides information useful to understand which scenario fits their life and promote suitable investment alternatives.

I personally found both interesting and sad that the Mexican young adults consider, according to the study, the “Following the North American” the ideal future, however think that it is unrealistic and impossible to achieve for which they actively follow a path towards a, according to them ,“realistic future”, which is a variation of one of the three other scenarios.

 

Writer Ulla Gordillo graduated from FFRC’s Master’s Degree Programme in Futures Studies in 2015. She currently works as Marketing Director for Expertos Patrimoniales – Wealth Management Advisors in Mexico.

 

Median ja journalismin vuosi 2018

Juho Ruotsalainen:

Harvardin yliopiston NiemanLab julkaisee vuoden lopuksi eri media-alan ammattilaisten ennusteita[i] siitä, miten journalismi kehittyy seuraavan vuoden aikana. Vaikka ennusteet koskevat nimellisesti tiettyä vuotta, usein ne ulottuvat tätä pidemmälle (lähi)tulevaisuuteen. Koska fokus on kuitenkin seuraavassa vuodessa, tekstit ovat miellyttävän konkreettisia, uskottavia ja ajankohtaisia.

Tänä vuonna NiemanLab julkaisi ennusteet yli 180 asiantuntijalta. Näin suuri määrä tulevaisuuskuvia eri taustoista ja maista[ii] tarjoaa sellaisenaan valmiin ennakointiaineiston journalismin tulevaisuudesta. Niinpä luin tekstit läpi, poimin jokaisesta yhden tai useamman ennusteen ensi vuodelle, minkä jälkeen luokittelin ne sisältönsä perusteella. Yksittäiset ennusteet menevät usein metsään, mutta niistä koostetuilla luokilla on jo enemmän ennustusvoimaa.

Journalismin lähitulevaisuutta ennakoivia luokkia muodostui lopulta kahdeksan. Tässä pitkässä postauksessa esittelen luokat kiinnostavimpine ideoineen kokojärjestyksessä (lataa tekstin PDF tästä). Jokaisessa luokassa on niin suoria lainauksia kuin hyperlinkkejä ennusteisiin (sekä satunnaisiin muihin lähteisiin).

  1. Journalismin monipuolistuminen
  2. Post-truth
  3. Yhteistyö ja rajojen hämärtyminen
  4. Tilaukset, jäsenyydet ja uudet liiketoimintamallit
  5. Alustat ja uudet sovellukset
  6. Laatua määrän sijaan
  7. Tekoäly journalismissa
  8. Toimittajien ja yleisön lähentyminen

Jos jotain yleistä teksteistä nostaa, usein toistuvia teemoja ovat mediakulutuksen eriytyminen ja ”nicheytyminen”, mainostulojen korvaaminen tilauksilla ja tämän vaikutukset journalistisiin sisältöihin, sekä luottamuksen, journalismin laadun ja ”merkityksellisyyden” lisääminen. Kiinnostavasti samanlaisia keloja on Tampereen yliopiston vierailijaprofessori Jussi Pullisen vuoden 2018 journalismiennusteessa.[iii]

Olkaa hyvä! 

1. Journalismin monipuolistuminen

Ennusteiden suurin luokka on journalismin monipuolistuminen. Siihen olen sijoittanut 59 ennustetta. Jo sana diverse esiintyy eri muodoissaan teksteissä yhteensä 49 kertaa. Moni NiemanLabin käyttämä asiantuntija uskoo erityisesti formaattien monipuolistumiseen – esimerkiksi podcastien ja videoiden muodon kehittymiseen. Perinteinen artikkelimuoto rikotaan entistä useammin ja journalismia räätälöidään yhä enemmän kullekin alustalle – kuten Instagram Storiesiin – sopivaksi. Tämä tarkoittaa, että myös toimittajien osaamisvaatimukset monipuolistuvat.

Vuotta 2018 koskeva iso trendi on mediaympäristön monipuolistuminen eli hajautuminen yhtäältä Facebookin kaltaisiin massapalveluihin ja toisaalta suljetumpiin alustoihin ja erilaisiin kansalaisten vertaisverkostoihin (tätä käsitellään tarkemmin luvussa 5). Mediafuturisti Amy Webb kirjoittaa kehityksestä näin:

There will be a new emphasis on restricted peer-to-peer networks to detect harassment, share resources, and connect with sources. There will also be a push by some democratic governments around the world to divide internet access and to restrict certain content, effectively creating dozens of ‘splinternets.’

Alustojen ja formaattien monipuolistuminen avaa tilaa journalismin uusille tyyleille ja niiden taustalla vaikuttaville arvoille. #metoo-kampanja, LGBT:n valtavirtaistuminen ja laajemmin identiteettipolitiikka näkyvät Nieman-asiantuntijoiden veikkauksissa. Journalismissa kuuluviin pääsevien äänien uskotaan ja halutaan monipuolistuvan. Tästä kirjoittaa muiden muassa Zizi Papacharissi:

I am tired of seeing the same old faces dominate news and politics. I want to hear and see young, sensitized, informed, and clever people, from all perspectives and backgrounds, populate my infoscape. And especially, I want to hear what young intelligent women sound like.

…ja Andrew Ramsammy:

The white-male power dominated landscape will give way to color, of all shapes and sizes, in all manner of place and locale.

Tätä vuotta kauemmas ulotettuna trendi ei koske vain “vähemmistöjä” vaan koko journalistisen kulttuurin, arvojen, ideoiden ja käytäntöjen monipuolistumista:

Currently, we decide what gets covered by assuming that because we’re professionals we know exactly what to report (good old “editorial judgment”). […] In the future, we’ll be in constant conversation with the public to learn what information they need.

Sosiaalinen media ja mobiilit julkaisualustat liitetään usein erilaisiin identiteetti- ja arvokupliin – vaikka uudet tutkimukset viittaavat siihen, että some päinvastoin lisää käyttäjien seuraamia uutislähteitä. Algoritmien avulla tehtävä personointi on totuttu näkemään sisältöjen rajaamisena, mutta Tamara Charney (kuin myös Matt Boggie) uskoo, että tänä vuonna algoritmejä ja uutistarjonnan personointia käytetään näkökulmien laventamiseen ja uudenlaisen julkisen tilan luomiseen:

NPR, like The Washington Post and even Snap, have started using algorithms and personalization to make sure people are getting an expansive view. Instead of only giving people more of the things they like, we can use personalization to bring them multiple points of view or even updates and corrections to things they’ve seen or heard. … [T]his is the year where there should be a wider focus on using personalization to inform, educate, and foster common understanding.

Vaikka algoritmeja voidaan suunnitella julkista sfääriä tukeviksi, tänäkin vuonna personointimahdollisuudet kehittyvät esimerkiksi keinoälyn lisääntyvän käytön myötä. Alan Soon uskoo ”psykografisen mikrokohdentamisen” ulottuvan poliittisesta vaikuttamisesta journalismiin:

I believe this shift to psychographic, micro-targeted media will be the biggest evolution for publishers in the next 3 to 5 years. Every content generated will be targeted to specific needs and profiles, instead of a mass audience.

Personoinnin kehittyminen vaikuttaa luonnollisesti siihen, millaista journalismia tuotetaan ja millaiset mediat sitä tekevät. Yhä tarkemman personoinnin myötä erikoistuneet julkaisut yleistyvät, ja niche-journalismia tuottavat esimerkiksi “paikalliset ruohonjuuritason uutisekosysteemit” ja toimittajien perustamat mediayritykset.

Keskeinen syy journalismin monipuolistumiseen on teknologinen tai ”mediaekologinen”: journalismin kuluttamisen alustat ovat vuorovaikutteisia identiteettiteknologioita, ja päätelaitteet jo lähes kirjaimellisesti osa yksilön kehoa. Journalismi, toimittaja ja yleisö nivoutuvat yhä läheisemmin toisiinsa, mistä syystä journalismin ilmaisutyylit kehittyvät entistä epämuodollisemmiksi, vuorovaikutteisemmiksi ja keskustelevammiksi. Perinteinen uutisilmaisu saa uusia muotoja, mikä monipuolistaa journalismia. Aihetta käsittelee Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen raportti, ja tällaista journalismin tulevaisuutta ennakoivat myös mediatutkijat Mark Deuze ja Charlie Beckett.

Tänä vuonna keskusteleva ja vuorovaikutteinen journalistinen tyyli yleistyy erityisesti videoviestien myötä, uskoo Yvonne Leow. Hänen lisäkseen NiemanLabin ennusteissa aiheesta kirjoittaa mm. Mandy Velez:

News is about to get personal. […] One of the reasons I love my Apple Watch is because I feel like it’s meant just for me. […] Instead of building something and hoping readers will come, journalists should figure out a way to get closer to where they already are, and always have been. Right now, that’s in the nearest group chat or text convo.

2. Post-truth

Toiseksi suurimman luokan nimesin paremman puutteessa Post-truthiksi. Tähän ryhmään sijoitin yhteensä 36 ennustetta. Ne liittyvät valeuutisiin ja misinformaatioon, mutta myös jaettujen totuuksien ja keskinäisen luottamuksen murenemiseen, sekä journalismin (enimmäkseen oikeutettuun) kritiikkiin.

Osa Niemanin käyttämistä asiantuntijoista näkee “totuudenjälkeisyyden” rakenteellisena, internetiin ja digitaalisiin teknologioihin sinänsä liittyvänä ongelmana. Esimerkiksi Will Sommer uskoo huijausten ja salaliittoteorioiden entisestään yleistyvän nykyisessä ”mediainfrastruktuurissa” ja tuottavan yhä vaarallisempia seurauksia. Tilanne vain pahenee, jos keinoälyn avulla voidaan jo tänä vuonna tuottaa uskottavasti väärennettyä ääntä, videota ja valokuvia. Claire Wardle ennakoi, että toisaalta poliitikot voivat syyttää itselleen negatiivisia tallenteita entistä helpommin feikeiksi:

Computational techniques that allow realistic audio, still images, and video to be automatically manipulated or created are just in its infancy, but reporting on these technologies will begin to have a significant impact on people’s trust in audio and visual evidence. Politicians will claim negative clips of them were manipulated or fabricated. We won’t see a major successful hoax using this technology in 2018. But despite that, we will spend a lot of time writing about it, raising fear and potentially jeopardizing people’s trust in audio and visual materials.

Onneksi tietoisuus informaatiovaikuttamisesta ja “valeuutisista” kasvoi vuonna 2017, ja tänä vuonna niin kansalaiset, alustapalvelut, toimittajat ja uutisorganisaatiot etsivät ongelmaan ratkaisuja. Kestävien keinojen löytäminen vaatiikin kaikkien panoksen, kirjoittaa Craig Newmark:

If 2017 focused on raising awareness of phony news and media manipulation, I predict that 2018 will be the year of solutions from news organizations, tech platforms, and consumers. […] The good news is that we raised awareness of the misinformation issue over this past year and started the hard task of fixing it. Looking to 2018, we’ll need to build on this work to create truly sustainable solutions. The responsibility is with all of us.

Osa toimittajista erikoistuu informaatiovaikuttamisen ja erityisesti uusien tekoälyjen tuottaman sisällön seuraamiseen, uskoo Nicholas Diakopoulos:

Appropriate data and tooling in the hands of computational journalists would enable the creation of a new beat covering social influence campaigns.

Mis- ja disinformation torjuntakeinojen kehittämiseksi tarvitaan entistä tarkempaa tietoa siitä, miten ihmiset kuluttavat ”valeuutisia” ja miten he niihin suhtautuvat. Tähän tarvitaan paljon dataa, ja sen tarjoamisessa erityisesti Facebookilla on Alexios Mantzarliksen mukaan tulevina vuosina iso vastuu:

If we want real-world solutions, we need real-world data, however. We need to learn how people actually consume fake news and fact checks when they encounter them in their everyday life, or when they look them up to prove (or disprove) an argument. […] Facebook […] is performing what is probably the largest real-life experiment on combating misinformation with fact-checking. We need to know how it’s going so that we can make better decisions about what fact-checkers should (and shouldn’t) do.

Luottamus, trust, mainitaan ennusteissa eri muodoissaan jopa 122 kertaa ja on näin niiden useimmin käytettyjä sanoja. Totuuden jälkeisessä ajassa – jos sellaisesta voidaan puhua – ja sen torjumisessa onkin pohjimmiltaan kyse luottamuksesta. Jos ihmiset eivät luota toisiinsa eivätkä instituutioihin, jaettua käsitystä totuudesta on vaikea muodostaa. Jos media-alustat sirpaloituvat tänä vuonna edelleen, luottamuksen rakentamisesta tulee toimittajien tärkeimpiä haasteita.

Tänä vuonna toimittajat rakentavat luottamusta hyvin perustelluilla, avoimilla ja itsekriittisillä kannanotoilla etäännytetyn objektiivisuuden sijaan, erottamalla mielipiteet ja uutiset entistä selkeämmällä designilla, sekä vähentämällä uutisten (yli)tarjontaa ja keskittymällä laatuun ja ”oikeasti tärkeään”. Myös ”engagementin” lisäämistä tarvitaan, kirjoittaa José Zamora:

Engagement [fosters trust] by allowing the audience/community to be part of the reporting process through story ideas, sourcing, and commenting, resulting in higher impact journalism, in part because the community owns the stories.

Ennen muuta luottamusta lisätään kuitenkin kasvattamalla avoimuutta. Vaikka entistä suurempaa avoimuutta on vaadittu journalismiin jo pitkään, ehkä tänä vuonna juttujen tekoprosessin avaamisesta tulee normi. Erityisesti avoimuuden toivotaan lisääntyvän some-alustoilla – tämä koskee niin alustoja itseään kuin niillä julkaisevia medioita.  Avoimuus tarkoittaa paitsi lähteiden, toimitusprosessin ja aihevalintojen avoimuutta, myös toimittajien persoonien ”läpinäkyvyyttä”:

Academics like my friend Doreen Marchionni, now an editor at The Seattle Times, began to do experiments and build evidence that showed that transparency efforts (like explicitly showing how crowdsourcing efforts had contributed to a story) increased credibility, as did reporters that “put themselves out there” as more human, personable, and relatable. It’s not necessarily about disclosing who you voted for or your views on hot button issues, but rather helping people understand who you are and how you go about your daily work.

Yhdysvalloista muualle maailmaan säteilevässä alt-rightin ”fake news” –möyhkästä – tänä vuonna valeuutissyytökset voivat levitä yksittäisistä jutuista journalismiin sinänsä – on koitunut jotain hyvääkin. Juliette De Maeyer kirjoittaa sen seurauksena mahdollisesti yleistyvästä rakentavasta journalismikritiikistä:

The whole “fake news,” “post-truth” debacle has had at least one merit: bringing media criticism to the forefront, reinvigorating debates about the role of journalism in public life, galvanizing discussions about the failures, errors, glitches, and malfunctions — let’s be honest here, it’s rarely about the triumphs — of media in our democratic life.

Eri äänten ja tulkintojen kaaoksessa yleisöstä tulee entistä kriittisempää ja skeptisempää kaikkea mediasisältöä kohtaan, mikä toivottavasti nostaa sisältöjen tasoa. Oma lukunsa ovat suuret teknologiayritykset, joiden Corey Ford toivoo vihdoin tajuavan olevansa nykyajan ehkä tärkeimpiä mediayrityksiä ja omaksuvansa demokraattisen instituution roolin pelkän mainostulojen tavoittelun sijaan. Jennifer Brandel ja Mónica Guzmán puolestaan kirjoittavat kiinnostavasti siitä, miten mediayritykset käyttävät teknologian mahdollistamaa analytiikkaa yleisön sijaan itseensä:

These days we analyze the audience way more than we analyze ourselves. But in the future we’ll have the technology, ability and motivation to track who in our own editorial meetings speaks the most, gets their ideas approved the most often. We’ll look to the data to make sure we’re not favoring the usual suspects and that we’re giving others a fair shot at representation. […] With the help of data analysis applied to ourselves, we’ll become aware of how our power dynamics play out, and how we contribute to stoking fear and warping the public’s sense of the world.

3. Yhteistyö ja rajojen hämärtyminen

Kolmas ennusteluokka kuvaa yhteistyön yleistymistä journalismissa, sekä journalismin ja muun yhteiskunnan välisten rajojen hämärtymistä. Tähän luokkaan sijoitin 23 ennustetta. Ryhmän ennusteet kuvaavat eri tavoin sitä, miten mediayritykset yhä enemmän jakavat informaatiota ja tekevät  yhteistyötä niin toistensa, yleisönsä kuin muiden toimijoiden kanssa. Yhteistyö voi parantaa paitsi journalismin laatua, myös lisätä sen vaikuttavuutta ja yhteiskunnallista merkittävyyttä. Samalla journalismin ja median rajat suhteessa muuhun yhteiskuntaan hämärtyvät. Toimittajat oppivat yhä enemmän muilta aloilta, ja toisaalta muut alat, kuten teknologiatyöntekijättuottavat entistä enemmän journalismia. Tulevaisuuden toimituspalaverien vakiokysymys saattaa olla ”kuka toimituksen ulkopuolelta voisi auttaa jutun laatimisessa?”; esimerkiksi ProPublica tekee tätä säännöllisesti jo nyt. Ehkä suurin muutos nykyiseen olisi, jos mediayritykset ja Facebookin kaltaiset teknologifirmat alkaisivat jakaa strategisesti merkittävää tietoa toistensa kanssa.

Craig Newmark uskoo, että tänä vuonna yleisöjen parviäly tiivistyy entistä aktiivisemmaksi voimaksi ja ryhtyy median vahtikoiraksi – huono journalismi ammutaan alas entistä useammin. Toisaalta toimittajien kansainvälinen parviäly tuo vaikuttavuutta ja uskottavuutta globaalille tutkivalle journalismille, kuten Panama Papers –projekti osoitti. Myös isojen tietoaineistojen ja arkistojen kuratointia joukkoistetaan.

Toimitusten välinen yhteistyö voi tänä vuonna viedä eteenpäin erityisesti keinoälyn journalistisia sovelluksia, sillä harvalla mediaorganisaatiolla on yksinään vielä riittävää keinoälyosaamista ja -resursseja. Erityisesti yliopistojen ja mediayritysten yhteistyö voi tällä alueella lisääntyä. Jakamisen ja yhteistyön lisääminen vaatii kuitenkin kulttuurin ja ajattelutapojen muutosta toimituksissa.

Yhteistyön ja jakamisen seurauksena journalismista voi tulla jopa jaettu yhteisresurssi, ”Commons”, uskoo Carlos Martínez de la Serna:

Looking at journalistic resources through the lens of the commons reveals “a new (i.e., newly recognized) cultural form that is unfolding in front of us,” using David Bollier’s expression, with profound implications for how news organizations, journalism schools, and foundations participate in the creation of shared resources as a new infrastructure for journalism. How might we design open-ended systems for news production built around common pooled resources to collectively address critical issues, such as verification or the digital divide? How might we harness collective action and social capital to protect and grow shared resources for journalism?

Commons-ajattelua voi soveltaa myös teknologiaan, ohjelmistoihin ja sovelluksiin. Näiden yhteisresurssit auttaisivat erityisesti pieniä ja aloittelevia mediaorganisaatioita, mikä vahvistaisi koko uutisekosysteemiä. Heather Bryant uskookin, että tänä vuonna kehitetään ja otetaan käyttöön yhteistyötä auttavia työkaluja, teknologioita, protokollia jne. Tällainen infrastruktuuri auttaisi resurssien tehokkaassa käytössä, päällekkäisyyksien karsimisessa, journalismin monipuolistamisessa, yleisön ja yhteisöjen saavuttamisessa, sekä mis- ja disinformaation torjumisessa. Erityisesti tänä vuonna voi yleistyä suurten massamedioiden ja pienten, erikoistuneiden medioiden välinen yhteistyö.

Kaiken kaikkiaan alojen välinen yhteistyö luo uudenlaisia, ”rajapinnoilla” toimivia hybridirooleja, uskoo Federica Cherubini:

Traditional roles that used to have clearly defined labels are going to be less and less the norm across the industry. Instead, roles that connect departments and specialties and act as translators — not of languages but of mindsets — will play an ever more important part in companies that are pushing forward their digital development. These are hybrid roles that are breaking down barriers by working at the intersection of various disciplines. They speak the language of journalism, engineering, and product management. They focus on how to improve collaboration and are part of multi-disciplinary teams.

4. Tilaukset, jäsenyydet ja uudet liiketoimintamallit

Neljänneksi suurin ennusteiden luokka kuvaa tilauksia, jäsenyysmalleja ja yleensä uusia tulonlähteitä. Siihen sijoitin 21 ennustetta. Viime vuonna alkoi osoittautua, että vain harva media saa riittävästi tuloja vain mainoksista. Moni pystytti maksumuurin ja otti käyttöön erilaisia jäsenyysmalleja. Trendi jatkunee lähitulevaisuudessa ja vahvistanee journalismin taloudellista perustaa. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin useat mediatalot saavat isomman osan tuloistaan tilauksista kuin mainoksista. Kun digitaalisissa tilauksissa ei ole printin kuluja, voittomarginaalit kasvavat. Tämä on hyväksi paitsi kestävälle tulorakenteelle, myös journalismille. Toimitukset keskittyvät tarjoamaan laadukkaita sisältöjä klikattavien ja mainostajia miellyttävien sijaan. Samalla mediat joutuvat todella miettimään, mistä yleisöt ovat valmiita maksamaan.

Jonkinlaisena alustojen ja mediayritysten välisenä kompromissina tänä vuonna nähdään kenties jonkin ison teknologia-alustan kokeilu, jossa alusta myy usean eri median sisältöihin oikeuttavaa nipputilausta. Tänä vuonna hype tilausten ympärillä saa kuitenkin kriittisempiä sävyjä. Kun yhä isompi osa journalismista on maksumuurin takana, journalismin kulutus muuttuu elitistisemmäksi ja eksklusiivisemmaksi, ja journalismi voi jopa muuttua maksavia ryhmiä miellyttäväksi.

Maksumuurit voivat tehdä erikoistuneesta niche-journalismista aiempaa yleisempää, sillä yleisöt maksavat vain sellaisesta sisällöstä mitä eivät muualta saa. Erikoistuminen ei tarkoita vain sisältöjä, vaan myös kohderyhmään vetoavaa muotoa ja tyyliä. Erikoistuminen puolestaan vaatii entistä tarkempaa tietoa kohdeyleisön tarpeista ja arvoista, ja tänäkin vuonna eri mittausmenetelmien kehitys jatkuu. Ehkä kuluvana vuotena nähdään uutisten Netflix, joka kerää yksityiskohtaista tietoa yleisöstään ja räätälöi hypererikoistunutta sisältöään tämän tiedon perusteella.

Tilausten ja erilaisten lukijamaksujen yleistyminen edellyttääkin toimitusten ja yleisön aiempaa paljon läheisempää suhdetta (ks. myös luku 8), väittää Jim Brady:

For almost all newspapers, subscriptions were a tiny revenue stream, and the attention given to readers was commensurate. […] In the new world, consumers who pay will expect their voice to be heard. And, those of us in media sure as hell better listen. And, no, this doesn’t mean taking reporting assignments from readers, though we should surely listen to them for good story ideas. And, no, it doesn’t mean changing anything we cover because it may upset paying customers. But it does mean that inviting readers in to provide feedback, to share ideas and to meet journalists can’t just be an occasional PR stunt.

Myös erilaiset lukijaa hyödyttävät palvelut siirtyvät palvelujournalismista ”oikeaan” journalismiin, ennakoi Ernst-Jan Pfauth:

For instance, the NYT Cooking app lets users browse, search and save the paper’s thousands of recipes. And its Wirecutter site shares consumer testing results in a highly usable, efficient format. But the approach can work for hard news stories too. And in 2018, we’ll start to see how. Journalists will be doing more updating, personalizing, and improving of access to content — and we’ll be publishing less.

Kaiken kaikkiaan medioiden liiketoiminnassa tätä vuotta leimaa uusien, toimivien ja kokeellistenkin tulovirtojen etsiminen. Uusilla tulonlähteillä mediat pyrkivät kasvattamaan itsenäisyyttään alustayrityksistä ja parantamaan valta-asemaansa suhteessa niihin, ja erityisesti etsitään laadukasta journalismia suosivia malleja. Uusia tulovirtoja ja säästöjä on odotettavissa ainakin audiosta, jäsenyysmalleista, yhdistymisistä, lisensoinnista, säätiörahoituksesta, kekseliäästä mobiilimainonnasta, natiivimainonnasta, eksklusiivisuudesta ja jopa oheistuotteista.

Oma lukunsa on, että riskirahoituksen toimimattomuus journalismin rahoitusmallina tulee entistä selvemmäksi. Viimeisen kahden vuoden aikana nähtyjen mediastartupien kaatumisten ja rajujen leikkausten myötä on käynyt yhä selvemmäksi, että journalismi ei ole ”nopeasti skaalautuva”, ”eksponentiaalisen kasvun” ala. Tänä vuonna tämä näkyy journalististen startupien uusina alasajoina sekä erityisesti siinä, että yhä harvemmat mediayritykset etsivät mahdollisimman suurta yleisöä. Pienet kohdeyleisöt ja nicheihin panostaminen vahvistuu tämänkin kehityksen seurauksena.

5. Alustat ja uudet sovellukset

Viides ennusteiden ryhmä liittyy teknologia-alustojen ja alustayritysten sekä uusien sovellusten kehitykseen. Ennusteita tässä ryhmässä on 15. Mediayritykset jakautuvat yhä selvemmin niihin, jotka panostavat alustajulkaisemiseen ja niihin, jotka suhtautuvat alustoihin varauksellisemmin. Yhdysvaltojen isoista medioista myönteisimmin alustoihin suhtautuu ehkä The Washington Post, joka kokeilee rohkeasti muun muassa Redditissä julkaisemista.

Algoritmin järjestämistä feedeistä siirrytään ehkä takaisin reaaliaikaisiin feedeihin – osin siksi, että reaaliaikaisuus mahdollistaa intiimimmän ja suoremman yhteyden käyttäjien välillä. Voi myös olla, että yksi tai useampi alusta alkaa vähentää uutisia feedissään, tai erottaa uutiset omaan osioonsa Snapchatin tapaan. Joka tapauksessa mediayritykset ottavat aiempaa aktiivisemman ja innovatiivisemman roolin suhteessa alustoihin, ja miettivät, millä eri tavoin alustoilla voi julkaista. Myös siihen, miten alustojen algoritmit toimivat ja millainen niiden julkisuuden portinvartija –rooli on kiinnitetään yhä enemmän huomiota.

Tämän vuoden yksi iso trendi on, että alustojen yhteiskunnallisista vaikutuksista ja mahdollisuuksita, niin myönteisistä kuin kielteisistä, tullaan entistä tietoisemmiksi. Toimittajat käsittelevät alustoja yhä enemmän ja entistä perusteellisemmin, uskoo Richard J. Tofel:

It is increasingly clear that the operation of the platforms, both from an antitrust perspective and even more importantly from the perspective of democratic governance, has received remarkably little scrutiny. […] This all puts enormous pressure on journalists to do their job in holding these enormous enterprises to the standards of decency, legality, and democratic practice that we are all entitled to expect of the nation’s most profitable companies.

Merkittävä myönteinen kehitysmahdollisuus on uutisten ja “digitaalisen kansalaisjulkisuuden” (digital publics) alusta-avusteinen yhteistyö. Uutismediat oppivat hyödyntämään internetin tuomia ”verkostovaikutuksia” – eli ideoiden nopeaa skaalautumista #metoo-kampanjan tavoin – entistä paremmin. Mitä enemmän alusta/verkostopalvelulla on käyttäjiä, sitä hyödyllisempi se on käyttäjille, ja tämä logiikka alkaa näkyä yhä vahvemmin myös uutisissa. Verkostovaikutukset sekä uutismedioiden ja uudentyyppisten ad hoc –kansanliikkeiden yhteistyö voivat lisätä kansalaisyhteiskunnan vaikutusvaltaa merkittävästi, uskoo Jennifer Choi:

The #MeToo movement has been for me an unexpected, most perfect, and poignant nexus of high-quality journalism and the public discourse, namely on social media. Powerful, compelling investigative reporting culminated in (and worked in tandem with) the shifting of a longstanding public narrative inclined to shame survivors and cover for perpetrators.

Toinen iso trendi on alustojen monipuolistuminen, eriytyminen ja sulkeutuminen. Moni käyttäjistä, varsinkin nuoremmista, alkaa kyllästyä sosiaalisen median massapalveluihin ja siirtyy suljetumpiin sovelluksiin ja chat-ryhmiin. Taylor Lorenz tiivistää kehityksen niin hienosti, että lainaan häntä muita pidemmän pätkän:

Tweeting out your opinions only to be shouted down by Nazis has caused many users to abandon posting on open social networks and instead spend more time in closed networks and group chats. This means less time scrolling through your Facebook or Instagram feed and more time posting in Facebook Groups or connecting with friends via Messenger. It means abandoning the quest to respond to every confused man on Twitter and instead DMing with groups of people who matter. It means maintaining several small, interest-based Instagram accounts or Finstas, rather than a single, public-facing persona.

As users migrate to these closed systems, they’re also shifting away from the type of broad-based algorithmic feeds packed with news and media content that were the hallmark of first-generation social media. This isn’t to say that people are consuming less media; they aren’t. However, I predict that media consumption will become a more separate, intentional behavior.

Platforms seem to be anticipating this shift. Snapchat announced it would split the chat function from its media portal in November. Facebook has tested a content-only news feed devoid of status updates by friends and launched Watch, a video portal that contains highly produced content from publishers and media partners.

[…] It does mean producing the type of premium content users will subscribe to and seek out. It means spending less time trying to reach the widest audience on the web and more time building intentional, dedicated audiences. It also, unfortunately, means developing closer relationships with social platforms that still control the means of distribution via media portals like Facebook Watch or Snapchat Discover.

Alustojen mustana joutsenena lähitulevaisuudessa jokun merkittävä kiinalainen tai intialainen alusta voi lyödä läpi länsimaissa. Frédéric Filloux uskoo erityisesti kiinalaiseen Toutiao-jättiin:

Also on my watch list: the China giant Toutiao, which carries a staggering engagement time of 74 minutes per day (50 percent more than Facebook and 3.5× time spent on Snapchat), thanks to its AI engine. Toutiao, leaning on its $11 billion valuation, wants to move aggressively into the West. I’ll also keep an eye on messaging apps: They tend to overtake social engagement, and therefore could become an essential vector for news. But, as history repeats itself, expect difficulties with monetization.

6. Laatua määrän sijaan

Kuudes ennusteiden ryhmä liittyy journalismin laadun korostumiseen ja tätä edesauttavaan fokusoitumiseen ja erikoistumiseen. Tähän ryhmään sijoitin 12 ennustetta. Renée Kaplan uskoo, että tänä vuonna ylenmääräinen hype alkaa karsiutua ja journalismissa keskitytään olennaiseen: ”If 2017 reached peak innovation strategizing, pivoting, and iterating, then 2018 may very well be the year of pause, pare back, and hyper-focus.” Ryhmän ennusteista syntyykin vaikutelma, että pahin ”mediamurros” alkaa olla takana. Mediayritykset uskaltavat sanoa yhä useammin ”ei”, mikä avaa tilaa mahdollisuuksille ja toimiviksi havaittujen mallien kehittämiseen.

Tänä vuonna mediat keskittyvät rakentamaan suhdetta sitoutuneisiin osayleisöihin, mikä näkyy suoraan journalistisissa sisällöissä.  Kuten aiemmissa ennusteissa on usein tullut esiin, toimituksilla on yhä vähemmän syitä tuottaa mahdollisimman paljon sisältöä – varsinkaan muiden medioiden kanssa päällekkäistä – laadun kustannuksella. Mediayrityksiä karsiutuu pois, ja jäljelle jäävät julkaisevat entistä vähemmän täytejuttuja. Tiedot varmennetaan entistä huolellisemmin, mediayritykset osoittavat aktiivisesti että niihin voi luottaa, ja pitkän ajan suunnittelu korvaa lyhyen tähtäyksen ja pikavoittojen tavoittelun. Myös yleisö alkaa väsyä informaatiotulvaan ja ”turhaan” tietoon ja etsii informatiivista laatusisältöä, jonka avulla mediayritykset rakentavat yleisöönsä aiempaa merkityksellisempää ja sitoutuneempaa suhdetta.

Almar Latour uskoo yleisön etsivän erityisesti huolelliseen kuratointiin ja tiedonkeruuseen perustuvaa yhteenvetoa ja analyysiä:

Following one of the most intense years of news coverage in recent memory, mixed with the ongoing tectonic shocks of technology, more news consumers will likely tire of the machine-gun salvo of incremental factoids wrapped in large-font breathlessness. Readers are more likely to crave calm distillation of meaningful themes and trends. That marks an opportunity for at least a few news organizations: to focus limited resources on thoughtful summary and analysis […]. Some news outlets are already moving in that direction — by way of personable, thoughtful newsletters with a finite number of items, for example, or by being more selective when issuing news alerts.

Rick Berke puolestaan tiivistää kehityksen näin:

“Value” may be the watchword for journalism in 2018. Readers are being overwhelmed by a blizzard of news from more outlets than ever before. At the same time, more news organizations, desperate for survival as ad revenue shrivels, are shedding their timidity and charging for content. – – Watch for intensified pitches stressing the value proposition: Exclusive “news that you can only get here.” Trustworthy journalists. Reporters who have deep sourcing and deep knowledge of a crucial beat.

7. Tekoäly journalismissa

Seitsemäs luokka ennustaa tekoälyn journalististen sovellusten kasvuvauhdin kiihtyvän tänä vuonna. Tähän ryhmään luokittelin 11 ennustetta. Tekoälyä sovelletaan niin uutisjakelun entistä tarkempaan personointiin – algoritmit voivat tuntea ihmisen tarpeet ja mieltymykset paremmin kuin tämä itse – kuin journalistiseen työhön. Jos puhe tekoälystä käsittelee journalismissa(kin) usein sitä, kuinka paljon tekoälyt lisäävät työttömyyttä, tänä vuonna keskustelu kääntyy siihen, miten tekoälyt voivat korvaamisen sijaan tukea ja parantaa toimittajien työtä. John Keefe uskoo, että tänä vuonna julkaistaan isoja, koneoppimista soveltavia juttuja – sellaisia, joita ihmiset eivät yksin kykenisi tekemään:

In the months ahead, some of those journo-programmers — and probably some grad students looking for strong, unique projects — will break big stories using machine learning. These will be important truths and facts invisible to humans alone. […]  Over the past year, conversations around AI and journalism often ventured into worries about artificial intelligence being deployed to replace reporters. But in the new year, we’ll be talking about how often reporters deployed artificial intelligence to land big stories.

Teknologiayritysten välinen kilpailu vie tekoälyn kehitystä nopeasti eteenpäin – erityisesti sovelluksia odotetaan konenäöstä ja –kuulosta,  automatisoidusta kuratoinnista, faktantarkistuksesta, misinformaation torjunnasta sekä tekstinymmärryksestä (natural language processing).   Samalla toimittajien täytyy yhä tarkemmin tietää, mitä tekoäly on, mihin se nykyisellään kykenee, ja millä eri tavoin Facebook, Snapchat, Alphabet/Google, Amazon, Alibaba, Tencent ja muut teknologiayritykset tekoälyä kehittävät ja soveltavat. Tekoälyn nopea kehitys jakaa toimittajia yhä jyrkemmin niihin, jotka tuntevat tekoälyn ja jopa osaavat hyödyntää sitä ja niihin, jotka tuntevat tekoälyn huonosti. Erityisesti koodaajatoimittajille avautuu uusia työmahdollisuuksia.

Jonkinlaisena musta joutsen –tyyppisenä yllättävänä tapahtumana Francesco Marconi ennakoi, että tänä vuonna tekoälyistä tulee uutisten suurin kuluttajaryhmä:

Machines, not humans, will become the biggest consumers of news in 2018. This shift will be driven by the growing impact of smart devices and the internet of things in the information ecosystem. […] For example, one machine can create stories out of data, send that story to a second machine, which then personalizes that story and only then disseminates it to a human. But machine-to-machine journalism can also achieve tangible outcomes beyond informing individual news consumers. For example, an automated financial story about stocks can change another machine’s investment patterns, or an AI lawyer can assess how libelous an automated article can be across different jurisdictions. Journalists will need to examine how these machines speak to each other and how they develop connection with one another — perhaps even emotional ones.

8. Toimittajien ja yleisön lähentyminen

Viimeinen, 11 ennusteen luokka kuvaa toimittajien ja yleisön lähentymistä. Perinteisesti vallinnut ajattelu, jossa toimittajat erottavat itsensä yleisön ulko- ja yläpuolelle, alkaa murentua. Yleisö otetaan vakavasti esimerkiksi ottamalla heiltä entistä enemmän vastaan juttuideoita ja kuuntelemalla heitä juttujen tekovaiheessa. Toimittajien ja yleisön välinen yhteys vahvistuu ja toimittajista tulee ”yhteyden rakentajia”, kuvaa Andrew Haeg. Tässäkin kehityksessä on taustalla mainostulojen korvautuminen tilaus-, jäsenyys- ja tapahtumatuloilla, ja uudet mediayritykset ovat sen edelläkävijöitä:

We are taught not to be part of the public, but to stand apart from the public. To paraphrase Edna St. Vincent Millay, journalists can love humanity, but hate people. This year, a meaningful number of journalists will understand that their deeply encoded aloofness to the public is really the mutation that’s afflicting journalism — and they will begin to rethink and recode their work as both reporters and relationship-builders. Business imperatives will require it. The momentum will continue to rapidly shift away from ad-based models for supporting journalism to memberships and subscriptions. Each piece of content we create, then, becomes less a bid for eyeballs and more an opportunity to create trust, loyalty, and a feeling of being served by journalism.

Rationaalisuutta perinteisesti korostaneen uutiskulutuksen sijaan vahvistuu affektiivinen suhde uutisiin ja niitä tuottaviin medioihin. Yleisön ja toimitusten välinen suhde muuttuu “emotionaaliseksi” ja yhteisölliseksi, kirjoittavat Millie Tran ja Stine Bauer Dahlberg:

We know from research one of the primary reasons people pay for news now is for coverage of a specific topic they care about. In 2018, the reason people pay for news will be less transactional and less about the tangible exchange of goods, but instead based on the ~emotional~ relationship a news organization has with its audience. And that emotional connection is built on trust, transparency, and community. People are increasingly spending money with companies and organizations that are radically transparent, that they connect with, want to belong to, or align with the world they want to live in. And younger people who pay for news are more motivated than older news payers by a desire to support to a news organization’s mission and purpose. If this year was about transparency of the journalistic process and how we do our job, next year it will be about transparency of values and why we do our job.

Kaiken kaikkiaan toimitusten ja yleisön väliset, vuorovaikutteiset kytkennät (feedback loop) vahvistuvat. Tämän seurauksena toimittajat tuntevat yleisönsä entistä paremmin, ja toisinpäin.

Juho Ruotsalainen
Väitöskirjatutkija, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

– – – – –

[i] Tarkkaan ottaen kyseessä eivät ole ”ennusteet”, sillä kirjoittajat eivät voi tietää, edes karkealla todennäköisyydellä, toteutuvatko heidän ennusteensa vai eivät. Koska NiemanLab kuitenkin kutsuu tekstejä ennusteiksi (predictions), käytän termiä myös tässä kirjoituksessa. Tulevaisuudentutkimuksessa puhutaan ennustamisen sijaan ennakoinnista: kartoitetaan useita mahdollisia tulevaisuuksia sen sijaan että ennustettaisiin yhtä tulevaisuutta (vrt. sääennusteet, talousennusteet).

[ii] Suurin osa kirjoittajista on kuitenkin yhdysvaltalaisia, joten myös ennusteissa on Yhdysvallat-painotus.

[iii] Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa olemme aiemmin tehneet journalismin ja median heikkojen signaalien keruuta ja luokittelua 2015 päättyneessä Medeia-hankkeessa (hankkeen loppuraportti löytyy täältä). Tutkimuksessa muodostamamme luokat muistuttavat yllättävänkin paljon NiemanLabin ennusteista tekemiäni. Kolme vuotta sitten ennakoimme, että 1) erikoistunut niche-journalismi yleistyy, 2) mediat tekevät entistä enemmän yhteistyötä ja journalismi hyödyntää verkon ”joukkoälyä”, 3) uutismedioiden ja alustojen yhteisöt yleistyvät, 4) toimittajat työskentelevät entistä useammin muilla toimialoilla ja tuovat näihin journalistista osaamista, 5) Facebookin ja The New York Timesin kaltaiset verkon keskukset keräävät koko ajan suuremman osan verkkoliikenteestä itselleen, ja 6) journalismin kulutusta ja tuotantoa määrittää yhä enemmän yksilöiden identiteetit ja identiteetinrakennus.

 

Suomi matkakohteena vuosina 1995–2017

Matkustajien saapuminen Eurooppaan ja Suomeen: Perustrenditarkastelu uusimpien UNWTO-tilastoaineistojen pohjalta

Jari Kaivo-oja

Tässä blogiviestissäni aiheena on Suomen aseman kehittyminen matkailukohteena maailmassa vuosi 1995–2017. Palvelutaloudessa matkailutoimiala on yksi keskeisimmistä toimialoista – ellei peräti keskeisin. Tässä blogiviestissä trendianalyysin pääaineistona ovat UNWTO:n raportit 2/2017 ja 5/2017, jotka käsittelevät Euroopan Unionin alueelle suuntautuvan matkailun lyhyen aikaviiveen kehitystrendejä. Rajaan tarkasteluni tässä blogissa ulkomailta suuntautuvan matkailuvirran analyysiin (niin kutsuttu ”Inbound”-analyysi) vuosille 1995–2017. Tämä tarkoittaa sitä, että analysoin Suomeen ja muualle euro-alueelle suuntautuvaa matkailijavirtaa eli matkailijoiden saapumista Eurooppaan ja erityisesti Euro-28 -alueelle ja Suomeen tällä aikajaksolla.

Ennätysvuosi 2017 maailman ja Euroopan matkailussa

Vuosi 2017 on ollut ennätysvuosi EU-28 -alueelle suuntautuvassa matkailussa. Vuonna 2017 elokuuhun 2017 mennessä Euroopan Unionin alueella oli saapunut noin 378 miljoonaa matkustajaa, mikä oli 27 miljoonaa matkustajaa enemmän kuin edellisenä vuonna 2016. Maailmassa matkustaminen on kasvanut voimakkaasti vuonna 2017 ollen nyt yli 901 miljoonaa matkustajaa. Edelliseen vuoteen 2016 verrattuna maailmassa matkusti 56 miljoonaa ihmistä enemmän vuonna 2017. Noin puolet EU-28 -maista saa kokea tänä vuonna yli kaksilukuisen kasvuluvun maahan suuntautuvissa matkustajamäärissä. Suomi kuuluu tähän maaryhmään Euroopassa vuonna 2017. Kasvanut matkustajavirta on ollut erittäin merkittävä kasvun kiihdytin koko EU-28 -alueelle vuonna 2017.

Koko EU-28 -alueella keskimääräiseksi kasvuksi suhteessa edelliseen vuoteen 2016 arvioidaan vuonna 2017 olevan noin 8 %. Välimeren maissa kasvua on ollut 10 %. Maailmassa viisi EU-maata kuuluvat kymmenen eniten matkailutuloja saavien maiden joukkoon. Nämä maat ovat Espanja, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Italia. Italian kasvuksi tänä vuonna arvioidaan 12 %, joka on maailmantaloudessa ennätysluku. Ranskassa kasvua oli 10 %, Iso-Britanniassa 9 %, Italiassa 7 % ja Saksassakin 4 %.

Maailman ja Euroopan matkailijavirtojen trendikehitys 1995–2016

Kuvassa 1 on esitetty ulkomaalaisten matkailijoiden saapuminen maailman kaikkialle alueille (yhteensä laskettuna), Eurooppaan sekä Euroopan Unionin alueelle (28 EU-maata) vuosina 1995–2016. Koko maailman mittakaavassa matkailijoiden kokonaismäärän kasvu on ollut nopeampaa kuin Euroopan Unionin alueella. Vuoden 2015 jälkeen 1.5 miljardin matkailijan raja on maailmassa ylitetty. Miljardin matkailijan raja vuositasolla ylitettiin jo vuonna 2011. Samaisena vuonna 2011 Euroopassa ylitettiin puolen miljardin matkailijan raja-arvo. Luultavasti sama raja-arvo tullaan ylittämään EU-28 -alueella vuoden 2017 loppuun mennessä.

Kuva 1. Ulkomaalaisten matkustajien saapuminen maailman kaikkialle alueille, Eurooppaan ja Euroopan Unionin alueelle (28 maata) vuosina 1995–2016. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Kuvassa 2 on analysoitu matkustajien määrän kehitystä indeksitarkastelun avulla. Tumman sininen trendikäyrä kertoo sen, että maailman matkailijavirta on yli kaksinkertaistunut vuosien 1995 ja 2016 välillä. Samantyyppinen kehitys on ollut Pohjois-Euroopassa. Suomessa matkailijoiden määrä on vuosina 1995–2016 kasvanut noin 50 prosentilla. Euroopassa kasvu on ollut voimakasta ja matkailijoiden määrä on kaksinkertaistunut (vaalean sininen käyrä kuvassa 3). Suomessa matkailijoiden määrän kasvu on siis ollut hitaampaa kuin maailmassa yleisesti ja Pohjois-Euroopassa.

Kuva 2. Matkustajien määrän kehitys Maailmassa, Euroopassa, EU-28-alueella, Pohjois-Euroopassa ja Suomessa, Perusindeksitarkastelu, Indeksi (1995=100). Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Kuvassa 3 on esitetty visuaalisesti se, miten ero maailman yleiskehityksen ja EU-alueiden ja Suomen välillä on kehittynyt, kun asiaa arvioidaan indeksilukujen erolla. Sininen palkki kertoo siitä, miten paljon Suomen kehitys on ollut maailman yleiskehitystä hitaampaa. Matkailijamäärien kehitys Euroopassa on myös ollut hitaampaa kuin maailmassa tarkasteluajanjaksolla 1995–2016.

 

Kuva 3. Indeksilukujen erotus maailman ja EU-alueiden ja Suomen välillä. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Suomen suhteellinen kehitys on jäänyt siis jälkeen eniten maailman kehityksestä tarkasteltavien indeksilukujen perusteella. Vähiten jälkeen tarkastelussa mukana olevien alueiden osalta on jäänyt vuoteen 2016 mennessä Pohjois-Eurooppa, kuten keltainen palkki kertoo. Maailmassa matkailuvirtojen kasvu on ollut todella voimakasta. On odotettavissa, että jossakin vaiheessa koko maailman kasvava matkailutrendi laantuu ja silloin voi olla mahdollista, että Suomen suhteellinen osuus voi kasvaa.

Eri alueiden osuudet matkailuvirroista: trendikehityksen analyysi

Tässä osiossa tarkastelen eri alueiden suhteellisia prosenttiosuuksia matkailuvirroista.

Kuva 4. Pohjois-Euroopan osuus Euroopan matkailijoista (%). Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Pohjois-Euroopan osuus Euroopan matkailijoista on vaihdellut 11,6 %:n ja noin 13 % välillä. Tämä ei ole kovin korkea osuus, mutta Euroopassa kilpailu matkailualalla on erittäin kovaa. Keski-Euroopasta ja Välimeren alueelta löytyy monia hyvin vetovoimaisia matkailumaita ja matkailukohteita.

Kuvassa 5 on kuvattu Suomen osuus Pohjois-Euroopan matkailuvirrasta. Suomen osalta trendikäyrä tämän muuttujan osalta on ollut laskeva ja viime vuosina aika vakaa (vuonna 2016 noin 3,5 %). Myös Pohjois-Euroopassa kilpailu matkailualalla on voimakasta ja osuuden kasvattaminen ei ole erityisen helppoa. Pohjoismaat ja Baltian maat kuuluvat Pohjois-Euroopan maa-alueeseen.

Kuva 5. Suomen osuus Pohjois-Euroopan matkailijoista (%). Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Kuvassa 6 on esitetty Suomen osuus Eurooppaan ja EU28 -alueelle tulevista matkailujoista vuosittain. Suomen osuus koko Euroopan matkailijoista on vaihdellut 0,43–0,59 % välillä. EU-28 osalta vaihteluväli on ollut 0,55–0,69 %. Suomen suhteellinen merkitys on siis aika vaatimaton Euroopan matkailukartalla. Parannettavaa siis riittää.

Kuva 6. Suomen osuus Euroopan matkailijoista ja EU-alueen matkailijoista (EU-28) vuosina 1995–2017. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Kuvassa 7 on esitetty vielä matkailijoiden saapuminen Eurooppaan, Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen indeksitarkasteluna prosenttiosuuksien kehityksestä, vuosina 1995–2016. Tämä kuva kertoo sen, että Suomen osuus ei ole kasvanut Pohjois-Eurooppaan suuntautuvasta matkailijavirrasta – eikä myöskään yleisemmin Eurooppaan suuntautuvasta matkailijavirrasta. Suomen osuus on ollut hienoisen laskeva, kun arvioidaan tätä Suomen ”markkinaosuutta” kuvaavaa indeksiä.

 

Kuva 7. Matkailijoiden saapuminen Eurooppaan, Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen, Indeksitarkastelu prosenttiosuuksien kehityksestä, vuodet 1995–2016. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Kuva 7 osoittaa sen, että kilpailu Pohjois-Euroopan maiden kesken on matkailualalla varmasti kiristynyt siten, että Suomen on ollut aikaisempaa vaikeampaa pitää asemaansa kohdemaana vetovoimaisena. Erityisesti Baltian maat ovat kehittäneet matkailupalveluitaan vuoden 1995 jälkeen voimakkaasti ja kilpailu on kiristynyt huomattavasti matkailualalla.

Miten matkailun huippuvuosi 2017 näkyy Suomessa ja maailmassa?

Lopuksi voimme vielä tarkastella ajankohtaisia näkymiä matkailuvirtojen osalta vuonna 2017. Kuvassa 8 on esitetty maailman, EU-28 -alueen, Pohjois-Euroopan ja Suomien matkailijamäärien %-muutos suhteessa edellisen vuosineljänneksen (Q1, Q2, Q3 ja Q4)) arvoon vuosina 2015–2017. Tämä kuva kertoo siitä, että vuonna 2016 ja 2017 Suomen asema matkailussa on kehittynyt huonomman vaiheen jälkeen myönteisempään suuntaan siitä, mitä se oli vielä vuonna 2015. Suomen vetovoimaisuus matkailumaana on ollut viime aikoina kasvussa ja erityisesti vuonna 2017 kehitys on ollut hyvin myönteistä. Vuoden ensimmäinen ja toinen kvartaali (ensimmäinen 6 kuukautta) on ollut selvästi kasvuhakuisempi kuin aikaisempina vuosina 2015 ja 2016.

Kuva 8. Maailman, EU-28 -alueen, Pohjois-Euroopan ja Suomen matkailijakehitys. Matkailijamäärien %-muutos suhteessa edellisen vuosineljänneksen (Q) arvoon vuosina 2015-2017. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Suomen matkailijamäärien kehitys on selvästi ollut parina viime vuonna nousujohteinen. Kuva 9 vahvistaa myös tätä tilannearviota. Vuodesta 2017 on tulossa Suomelle hyvä matkailuvuosi.

Kuva 9. Maailman, EU-28 -alueen, Pohjois-Euroopan ja Suomien matkailijamäärien %-muutos suhteessa edellisen vuosihavainnon kuukauden (2016) arvoon vuonna 2017. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Ulkomaalaisten matkailijoiden saapuminen Suomeen on esitetty Kuvassa 10. Tämä kuva kertoo sen, että Suomeen suuntautuva matkustaminen on asteittain lisääntynyt ja trendi on pitkällä aikaviiveellä nouseva. Lähestymme 3 miljoonan matkustajan rajaa Suomeen suuntautuvassa matkailussa. Vuonna 2016 matkustajia saapui Suomeen 2.78 miljoonaa matkustajaa. Mielenkiinnolla voimme odotella tietoja vuoden 2017 lopullisesta kokonaissaldosta.

Kuva 10. Ulkomaalaisten matkustajien saapuminen Suomeen vuosina 1995–2016. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Ehkäpä 3 miljoonan matkustajan haamuraja lähestyy jo nyt lupaavasti Suomen 100-vuotisjuhlan aattona.

Mitkä eri tekijät ovat nousevien matkailutrendien ja menestyksen takana?

Vuosi 2017 on ollut nousevien matkustustrendien vuosi maailmassa ja Euroopassa. Mitkä tekijät ovat näiden nousevien trendien takana?

Yksi ilmeisimmistä taustatekijöistä on Euroopassa virinnyt parempi talouskasvu. Kasvua selittää varmasti se, että Euroopan sisämarkkinoilla ollaan nyt selvästi elpymässä pitkään jatkuneesta finanssikriisistä, joka on vaivannut Euroopan talouskasvua pitkään vuodesta 2007 lähtien. Ihmisillä on edelleen vahva tarve matkustaa muihin Euro-maihin lomailemaan. Rantalomat Välimerellä ovat edelleen suosittuja. Tämä seikka on varmasti nousevien matkustamistrendien takana. Suomen kohdalla merkittävä taustatekijä on se, että venäläisillä matkailijoilla on taas mahdollisuuksia matkustaa ruplan myönteisen kurssikehityksen vuoksi.  Myös Venäjän kansantalous on elpynyt Euroopan talouden rinnalla.

Yksi keskeisimmistä taustatekijöistä maailman ja Euroopan matkailijavirtojen kasvulle on vuoden 2005 jälkeen alkanut Kiina-ilmiö matkailumarkkinoilla. Kiinalaiset haluavat matkustaa aikaisempaa aktiivisemmin ja heillä on siihen nyt enemmän taloudellisia resursseja. Vuonna 2016 kiinalaiset käyttivät matkailuun 236 miljardia euroa, joka oli 11 miljardia enemmän kuin edellisenä vuonna 2015. Tämä ilmiö voi olla alkusoittoa myös laajemmalle BRICS-matkailuaallolle, jossa Kiina, Brasilia, Intia, Venäjä ja Etelä-Afrikka nousevat kasvussa sille tasolle, että keskiluokan ihmiset näissä maissa matkustavat huomattavasti enemmän kuin tänään. Esimerkiksi Intiassa matkailumenot kasvoivat vuonna 2016 noin 16 prosentilla. Myös Yhdysvalloissa ihmisillä on viime aikoina ollut enemmän taloudellisia mahdollisuuksia matkustamiseen. Yhdysvalloissa käytettiin vuonna 2016 yhteensä 110 miljardia euroa matkailuun, joka oli 8 miljardia enemmän kuin vielä 2015. Nykyään Kiinan yhteenlasketut matkailumenot ovat yli kaksi kertaa suuremmat kuin Yhdysvalloilla. Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska Kiinassa on 1,383 miljardia ihmistä, kun taas Yhdysvalloissa 323 miljoonaa ihmistä. Henkeä kohden lasketut matkustusmenot ovat Yhdysvalloissa 340 euroa, kun taas Kiinassa ne ovat 170 euroa vuonna 2016. Euroopassa ihmisten matkustusmenot ovat keskimäärin korkeammat. Vuonna 2016 Saksassa käytettiin keskimäärin matkailuun 885 euroa, Isossa-Britanniassa 875 euroa, Ranskassa 565 euroa ja Italiassa 370 euroa. Kuvassa 11 on esitetty kymmenen eniten matkailuun käyttävän maan menotiedot vuosina 2015–2016.

Kuva 11. Matkailuun käytetyt varat vuosina 2015 ja 2016. Top 10 maatarkastelu. Lähteet: UNWTO 2017a, 2017b.

Matkailuun vaikuttavat toki myös monet muutkin tekijät kuin kasvava keskimääräinen vaurastuminen eri maissa. Myös markkinoinnilla ja matkustajien tietoisuudella eri kohdevaihtoehdoista on oma merkityksensä. Kohdemarkkinointi on perusedellytys onnistuneelle matkailuliiketoiminnalle. Tämä asia koskee myös Suomea kohdemaana.

Suomessakin joudutaan miettimään tarkasti matkailumarkkinoiden segmentointia ja viestintää potentiaalisille matkailuasiakkaille. Nykyisin tärkeitä matkailupalveluiden vetovoimatekijöitä ovat turvallisuus, medianäkyvyys Internetissä, digitaaliset palvelut, lapsimyönteisyys, ikäihmisten huomiointi, matkustamisen helppous, ruokailu- ja ravintolavaihtoehdot, kestävän kehityksen haasteiden huomiointi, liiketoiminnan yritysvastuullisuus sekä muiden tarvittavien oheispalveluiden saatavuus.

Matkailualalla esiintyy jatkuvasti uusia mielenkiintoisia ilmiöitä, jotka vaativat huolellista perehtymistä ja analyysiä. Tällaisia erityishuomiota vaativia asioita ovat matkailun yhdyskuntasuunnittelu, robottilogistiikka, joukkoistamispalvelut, matkailun etiikka, turvallisuus, esteettömyys, seikkailumatkailu, matkailuarkkitehtuuri, matkailijan asuminen sekä kaupunkilaistuneiden matkailijoiden uusiutuvat luontosuhteet. Uusia ilmiöitä syntyy jatkuvasti.

Näitä matkailupalveluiden vetovoimatekijöitä on syytä kehittää jatkuvasti, koska muualla maailmalla tehdään jatkuvia parannuksia näiden asioiden osalta. Tässä mielessä tarvitaan jatkuvaa matkailupalveluiden monitorointia ja benchmarkkausta – unohtamatta radikaaleja tuote- ja palveluinnovaatioita. Erityisesti e-liiketoiminnan ja kestävän kehityksen osaamisen merkitys on kasvanut viime vuosina matkailualalla.

Eri matkailun asiakassegmenteissä nämä vetovoimatekijät painottuvat eri lailla. Näin olleen erityisesti syvällinen asiakastietämys, uusien elämysten tuottaminen ja asiakasymmärtämys korostuvat matkailumarkkinoinnissa. Toki myös palveluiden hinnoittelulla kuten erityisesti majoituspalveluiden ja liikennepalveluiden hinnoilla on oma merkityksensä. Näihin kilpailukykyasioihin panostamalla voidaan saada matkailijat eri puolilla maailmaa kiinnostumaan Suomesta matkailukohteena. Viime aikoina tässä asiassa ollaan onnistuttu aika hyvin.

On syytä korostaa myös soveltavan ennakointitutkimuksen merkitystä matkailualan liiketoiminnan kehittämisen yhteydessä. Voimme kehittää matkailualan liiketoimintamalleja, brändejä, alustataloutta ja palveluiden saatavuutta monin eri tavoin ennakointimenetelmien avulla. Tässä blogiviestissä esitetty esimerkinomainen trendianalyysi on tietysti vain yksi peruslähtökohta tehokkaalle ennakointitoiminnalle. Tarvitsemme tulevaisuudessa huomattavasti enemmän määrällistä ja laadullista näkökulmaa integroivaa matkailualan ennakointitutkimusta matkailualan kehityksen vaihtoehtoisista suunnista. Tämä panostus matkailualan ennakointiin on perusteltavissa alan isolla merkityksellä matkailun ja palvelusektorin työllisyydelle Suomessa.

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, dosentti, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto

Taustakirjallisuutta

Aho, Seppo K. (2014) Finland Tourism Policies: From Helping to Build New State Identities to Branding a Modern Specific Destination. In: C. Costa, E. Panyik & D. Buhalis (eds.) European tourism planning and organisation systems (s. 44–60). Bristol: Channel View Publications.

Edelheim, Johan Richard & Nousiainen, Jatta (2013) Matkailun kokonaisjärjestelmä ja matkailututkimus Suomessa. Matkailututkimus, 9(2), s. 7–21.

Engblom, Janne – Kantola, Satu-Päivi & Kaivo-oja, Jari (2011) Baseline Scenario Analysis of the European Consumption Structures Before the Year 2030: Towards Better Scaling Up Strategies of Consumption-Driven Innovations. The 4th International Seville Conference on Future-Oriented Technology Analysis (FTA). Joint Research Centre (JRC), Seville. Foresight Policy Briefs. FTA for Structural and Systemic Transformations in Response to Grand Societal Challenges: Integrating Insights, Transforming Institutions and Shaping Innovation Systems.  6 p.

Harju-Myllyaho, Anu & Jutila, Salla (2016) Viewpoints on Inclusion in Tourism – From Accessible Tourism to Accessible Hospitality. Matkailututkimus, 12(2), s. 33–44.

Kaivo-oja, Jari (2003) Innovatiiviset toimintaympäristöt kulttuuriyritysten menestyksen lähtökohtana. [Innovative environments as a starting point for success of the creative industries].  Teoksessa Marja-Liisa Niinikoski & Kaisa Sibelius (toim.) Kulttuuribusiness. [Business of Creative Industries] Culminatum Ltd Oy Helsinki Region Centre of Expertise ja WSOY. Vantaa, s. 30–49.

Kaivo-oja, Jari (2007) Systemaattisen ennakointitoiminnan edut brändin rakentamisen ja matkailumarkkinoinnin yhteydessä. Case: matkailuliiketoiminta. [The benefits of systematic foresight research in building brands and tourism marketing. Case tourism business]. Teoksessa Servicedesign.tv. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu. Sarja B. Oppimateriaalia, Osa 9. Lönnberg Painot Oy. Helsinki. ISBN 978-951-827-065-5, s. 5161.

Kaivo-oja, Jari (2013) New Service Design Thinking in the Ubiquitous Media. Touchpoint, Vol. 5, No. 3, s. 3440.

Kaivo-oja, Jari (2014) Three Theoretical Approaches to Pirate Entrepreneurship: Towards Futures and Problem-oriented Research of Pirate Entrepreneurship. International Journal of Entrepreneurship and Small Business. Special Issue “Pirate Entrepreneurship”. Vol. 22, No. 4, s. 449–465.

Kaivo-oja, Jari & Rajamäki, Risto (2001) Suomalaisten charter-matkustamiset Välimeren alueelle vuosina 1975–1998: trendi- ja suhdannekehityksen analyysi sekä markkinakehitystä koskevia tilastollisia perustarkasteluja. [Finnish charter flights to the Mediterranean region in the years 1975-1998: Statistical analysis of trends and economic cycles and market situation]. TUTU-julkaisuja 1/2001. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu. Turku. 45 s.

Kaivo-oja, Jari & Rajamäki, Risto (2000) Valuuttakurssi ja suhteellinen hintataso ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymistrendien muokkaajan: Valuuttakurssien ja suhteellisen hintatason yhteydet 16 ulkomaan matkailijoiden yöpymiseen Suomessa vuosina 1972–1997. [The exchange rate and relative price level as a shaper of tourist visits of foreign tourists: Trade off analysis exchange rate and relative price level in relation to the overnight stays foreign tourists from 16 countries in Finland in 1972-1997]. Tutu-julkaisuja 4/2000. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu. Turku. 45 p.

Kaivo-oja, Jari Vähäsantanen, Saku Karppinen, Ari & Haukioja, Teemu (2017) Smart Specialization Strategy and its Operationalization in the Regional Policy: Case Finland. Business, Management and Education, Vol 15, No 1 (2017).

Kaivo-oja, Jari Haukioja, Teemu & Karppinen, Ari (2017) Twenty Years of “Growth, Jobs and Investments” Strategy in the European Union–Macroeconomic Developments after the Maastricht Treaty. European Integration Studies. No. 11, Issue 1, s. 98109.

Kaivo-oja, Jari & Lauraeus, Theresa (2017) Knowledge Management and Triangulation Logic in the Foresight Research and Analyses in Business Process Management. In Lorna Uden, Wei Lu, I-Hsien Ting (Eds.) Knowledge Management in Organizations. 12th International Conference, KMO 2017, Beijing, China, August 2124, 2017, Proceedings. Communications in Computer and Information Science book series (CCIS, volume 731), Springer International Publishing AG, Cham, Switzerland, s. 228238.

Kaivo-oja, Jari Roth, Steffen & Westerlund, Leo (2017) Futures of Robotics. Human Work in Digital Transformation. International Journal of Technology Management. Vol.73 No. 4, s. 176–205.

Koskinen, Jari & Kaivo-oja, Jari (2017) Pohdintoja ennakointi- ja muutoskyvykkyydestä.

Kyyrä, Sanna Hakkarainen, Maria & Ojuva, Jaana (2015). Matkailun koulutusta kehittämässä – ennakoinnin oppimispolut MTI:ssa. Matkailututkimus, 11(2), s. 96–105.

Myllylä, Yrjö Kaivo-oja, Jari & Juga, Jari (2016) Strong Prospective Trends (SPTs) in the Arctic Business Environment and Future Business Opportunities in the Field of Arctic Region Logistics. Polar Geography. Volume 39, Issue 3, s. 146164.

Roth, Steffen Melkonyan, Artak Kaivo-oja, Jari Manke, Birte & Dana, Léo‐Paul (2017) Interfunctional Business Models. Map Grid for an Uncharted Quadrant of the Blue Ocean. International Journal of Entrepreneurial Venturing, 2017, DOI: 10.1504/IJEV.2017.10006709. Available at SSRN: https://ssrn.com/abstract=2896832.

Roth, Steffen Sales, Augusto & Kaivo-oja, Jari (2017) Multiplying the Division of Labor: Functional Differentiation of the Next Key Variables in Management. Systems Research and Behavioral Science. Systems Research and Behavioral Science, Vol. 34, No. 2, Volume 34, Issue 2, March/April 2017, s. 195–207.

Virtanen, Petri & Kaivo-oja, Jari (2015) Public Service Systems and Emerging Systemic Governance Challenges. International Journal of Public Leadership, Vol. 11 Issue 2, s. 77–91.

UNWTO (2017a) European Union Short-Term Tourism Trends. Volume 1, 2017–2.

UNWTO (2017a) European Union Short-Term Tourism Trends. Volume 1, 2017–5.

 

Kuvituskuva: pixabay.fi

Saat saman energian kuin ennen, mutta pienemmillä päästöillä ja edullisemmin

Ville Lauttamäki:

Tulevaisuuden energiajärjestelmän on oltava huomattavasti nykyistä vähäpäästöisempi. Tähän tavoitteeseen voidaan päästä monin tavoin, joskin jokseenkin kaikkia tapoja yhdistää lisääntyvä uusiutuvien energialähteiden kestävä hyödyntäminen. Merkittävä rooli on myös kehittyvällä energian hallinnalla. Tämä tarkoittaa energian tuotannon ja kulutuksen sovittamista energiajärjestelmien seurannan, ohjauksen sekä energian varastoinnin keinoin. Tässä tekstissä kuvataan yhtä keinoa, jolla sähkönkuluttaja voi valinnoillaan olla osaltaan tekemässä vähäpäästöisempää energiatulevaisuutta ja samalla säästää energialaskussaan.

Sähkömarkkinoiden ominaisuutena on kysynnän ja tarjonnan vaihtelu vuorokauden eri tunteina. Tämä vaihtelu heijastuu sähkön hintoihin ja päivän sisällä alhaisen kysynnän tunteina sähkö voi maksaa murto-osan huippukysynnän aikaisesta hinnasta: Kuva 1, joka osoittaa hintakehityksen joulukuun 10. päivänä 2017 havainnollistaa tätä. Energian tuotanto- ja kysyntäolot voivat muuttaa päivänsisäistä kysyntä- ja tarjontatilannetta huomattavastikin, mutta kuvaan valitun päivän vaihtelua voi pitää muodoltaan jokseenkin tavanomaisena. Voimakkain kysyntäpiikki osuu aamun tunteihin.

Kuva 1. Sähkön hinta tunneittain 10.12.2017. Kuvan tilastoaineiston lähde: Vattenfall.

Aivan viime aikoina taloautomatiikan kehittyminen on tuonut sähkönkuluttajien ulottuville uusia mahdollisuuksia vaikuttaa oman sähkönkulutuksensa ajoittumiseen. Eri kuluttajaryhmistä sähkölämmitteisissä omakotitaloissa asuvilla on parhaat mahdollisuudet hyödyntää sähkön hintavaihteluita. Omakotitalon asukas voi ajoittaa sähkön hankintaansa siten, että sähköä ostetaan sen ollessa edullista ja kulutusta vältetään sähkön hinnan ollessa kallista. Tämän uudenlaisen joustavan energian kysynnän idea on periaatteessa sama kuin monille sähkölämmittäjille jo tutussa yösähkön hyödyntämisessä, mutta sillä erotuksella, että nyt sähkön hankinta tapahtuu yösähkössä hyödynnetyn yö/päivä -jaottelun sijaan sähkömarkkinoiden muutoksiin tunnin tarkkuudella reagoiden. Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla sähkön hinta kunkin vuorokauden eri tunteina määrittyy sähkön toimitusta edeltävän vuorokauden iltapäivällä ja markkinoiden tämä piirre takaa sen, että joustavasti toteutettava sähkön hankinta pystytään tekemään varmasti edulliseen hintaan. Joustava sähkön hankinta ei ole pois asumismukavuudesta tai ei muutoinkaan rajoita sähkölaitteiden käyttöä. Tämä on mahdollista kulutusta ennakoimalla, energiaa varastoimalla ja hienostuneemmissa sovelluksissa asukkaiden kulutusprofiileja oppivia talotekniikan ohjausjärjestelmiä hyödyntämällä.

Modernin kysyntäjouston hyödyntäminen pientalossa edellyttää vain suhteellisen vähäistä vaivannäköä verrattuna tavanomaiseen sähkönhankintaan. Keskeisiä edellytyksiä ovat kodin sähkölaitteiden ohjauksen soveltuminen joustavaan toimintaan ja sähkösopimus, jossa energian hinta vaihtelee sähkömarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tällaisia sopimuksia tarjoavat jo monet sähköyhtiöt. Sähkön hinnan mukaan säätyvästi voi ohjata joko kodin koko sähköjärjestelmää tai jotain yksittäistä paljon sähköä kuluttavaa laitetta. Keskeisiä joustavan sähköjärjestelmän komponentteja ovat runsaasti sähköä käyttävät laitteet, joihin pystyy varaamaan energiaa, kuten erilaiset rakennusten lämmitysjärjestelmän osat. Esimerkiksi käy älykäs lämminvesivaraaja, joka lämmittää varaajassa olevan veden aina kulloisenkin tarpeen mukaan mahdollisimman edullisella energialla. Älyvaraaja takaa aina riittävän lämpimän veden saannin talouteen, mutta lämmittää veden sellaisina ajankohtina, jolloin sähkö on edullisinta. Tällaisia lämminvesivaraajia on jo markkinoilla eivätkä ne maksa juuri enempää kuin ”tyhmät” varaajat. Lämminvesivaraajan ohella myös muut varaavat sähkölaitteet; lattialämmityksen tai vaikkapa sähköauton akun voi ohjelmoida hyödyntämään verkkosähköä aikoina jolloin sähkö on edullista. Näin sähkön kuluttaja voi säästää energialaskussaan asumismukavuuden tai liikkumismahdollisuuksien kärsimättä.

Joustavuuden lisääntymisestä hyötyvät energiamarkkinoiden eri osapuolet. Sähkön kuluttaja hyötyy kun sähkön hankintaa jaksottamalla tuloksena on aiempaa pienempi sähkölasku. Myös energiajärjestelmä kokonaisuutena ja sen myötä välillisesti kaikki energiankuluttajat ja ympäristö ovat voittajia. Kun osa energian kuluttajista on valmis siirtämään kulutustaan huippukulutuksen (= kalliin hinnan) ulkopuolisiin aikoihin, pysyy sähköverkko vakaampana ja kaikille energian tarvitsijoille pystytään takaamaan hyvälaatuisen sähkön saanti. Kulutushuippujen välttäminen on myös ympäristöteko, sillä kulutushuippujen sähkö tuotetaan usein fossiilisilla polttoaineilla.

Lisäksi suomalaisten kuluttajien ottaessa uusia kysyntäjoustoja hyödyntäviä laitteita ja palveluja käyttöön voittajaksi voi laskea myös suomalaisen energia-alan tuotteita ja palveluita tuottavan teollisuuden. Älykkäät, tasaiset olosuhteet takaavat – mutta muuttuviin sähkön hintoihin reagoivat – lämmityslaitteet ja näitä ohjaavat ohjelmistot ovat esimerkkejä suomalaisesta huippuosaamisesta. Suomen edelläkävijyys etäluettavien sähkömittarien käytössä ja sähkömarkkinoiden suotuisa säädösympäristö tukevat näiden laitteiden kehitystä. Laitteiden ja palvelujen hyvät käyttökokemukset kotimarkkinoilla avaavat suomalaisyrityksille mahdollisuuksia myös kansainvälisillä markkinoilla, kunhan näiden markkinoiden olosuhteet saavuttavat saman tason kuin Suomessa.

Ville Lauttamäki
KTM, väitöskirjatutkija

Viite

https://www.vattenfall.fi/sahkosopimukset/porssisahko/tuntispot-hinnat-sahkoporssissa/ (haettu 12.12.2017)

Lisätietoa sähkömarkkinoista esim. sähkön kantaverkkoyhtiö Fingridin ylläpitämältä sivustolta: http://www.sahkomarkkinoidentulevaisuus.fi/

Artikkelikuva: Pixabay

Alternative Futures of the Carbon Underground

Amos Taylor

The fight against climate change is dominated by actions directed toward low carbon renewable energy. But the future challenge should also engage other sources of carbon, for example agriculture has been seen as one of the greatest contributors to CO2 (FAO 1., Zomer et.al 2017), where soil works as a balance precariously emitting and sequesters carbon (Crowther et.al. 2016), and soils ability to radically draw down carbon and mitigate green-house gasses has been generally overlooked (Paustin, et.al. 2016; Machmuller et.al.2015).

We invited Larry Kopald and David Johnson from The Carbon Underground to give a presentation on How soil can help us tackle climate change. The intention of the event was to provide different innovative perspectives, offering new thinking that could contribute to an alternative understanding of the bio-based economy’s future ethical based decisions and implications, the subject of our BioEcoJust research. The event held in Helsinki on 30.10.2017 was arranged in collaboration with the Ympäristötiedon Foorumi, Luomuninstituutti and our own Bioeconomy and Justice project at the FFRC.

Larry Kopald (The Carbon Underground)

We Are Running out of Time

Larry Kopald began his presentation by channelling Mother Earth’s warning that we are in the last 15 minutes of a chance to meaningfully act to curb climate change, and he lamented that it might already be too late. All the efforts so far to curb carbon emissions through energy transformation to reach zero emissions through the Paris Agreement, actually only addresses half the problem and does not even stop climate change. Alarmingly the planet will continue to warm up even if we are successful at reaching zero emissions. He observers that our current actions do not address the need to radically draw down carbon from the atmosphere. Fortunately Kopald sees an alternative future through a solution that requires us to utilise soil’s natural ability to draw down carbon through photosynthesis. He shows in his presentation that vast amounts of carbon have indeed been drawn down in the history of the planet with the arrival of plants and captured in the soil. Our current crisis requires a mere 250 billion tonnes of Carbon drawn down that is very attainable with meaningful adjustments in transforming agriculture use. For this epic transformational cause he has formed The Carbon Underground, a non-profit organisation that seeks to communicate, influence and generate a massive movement to apply soils regenerative properties to save the planet by capturing carbon underground.

Healthy Soil = Healthy Planet

The global problem is that the planets’ top soil has been degrading through bad agricultural practice, with chemical pesticides, destruction of biodiversity and industrial farming to such a stage, that Kopald warns we might only have 60 or even in some places 20 harvests left before the top soil totally disappears, as reflects the UN warnings. (FAO 2. 2015) We need to regenerate soils health quickly in order to feed the planet and also to draw down the maximum amount of carbon possible from the atmosphere. Kopald is critical of global efforts, as renewable energy is only half the solution, he suggests “What if we look at food the exact same way we have for energy?” Thus he proposes a concept of Renewable Food as the solution, engaging the whole conceivable food system from soil to plate.

Searching for the Super Soil

If Kopald is championing the cause, then David Johnson is championing the specific potential of soil’s ability to restore balance to nature. As the second invited speaker to the event, Johnson a microbiologist from New Mexico State University openly wants to share his results of his experimentations with soil culture. His preliminary findings suggest that the winning solution is a high fungal-to-bacteria ratio soil, that has strong rejuvenating and carbon sequestrating properties, that when managed appropriately can offer an effective tool in which to ‘inoculate’ and restore soil, and then even to draw down large amounts of carbon. His claims are interesting as they suggest a manageable, non-technological way in which to quickly increase the soils ability to regenerate, that offers both increasingly high yields of plant and crop growth biomass that stimulates plants to draw down radically more carbon than with standard agricultural soil.  In his examples even arid desert soil he shows he has brought back to life, acknowledging the potential of soil with no history of agriculture to be enhanced. This would vastly expand potential land to feed the planet and store carbon. Changes in land use has been also seen as a negative cause of carbon emissions (Zomer et.al 2017) and this could offer a change back toward positive carbon land use.

david-johnson
David Johnson (NMSU New Mexico State University)

The soil produced from the bioreactor process Johnson calls BEAM, an easy to construct well ventilated ‘no-turn compost reactor’ (innovated with his wife Hui-Chun) that stimulates the biology in soils. Johnson seems to have discovered the sweet spot of super soil with highly diverse biological properties. In application the suggestion is that in just one year farmers could inoculate the soil using the BEAM slurry, rejuvenate the soil and expunge the chemical pesticides through a careful process of green coverage, ‘one turn – no turn tillage’ to allow the high fungal communities to propagate and to generate biomass again in the soil. Seedlings can be covered in this solution, allowing it to affect the plant directly. And by his own hand he has experimented with many examples of dense high yield crops that further improve the soil and its sequestration ability, with just one application of the slurry and through good after care management. Johnson is amazed that so much effort has been made into producing hardened plants to survive in poor soil, when in fact we should be reversing this approach to improve soil health.

Carbon Underground offers Alternative Futures

We might consider that The Carbon Underground driven future has two parts, the critical transition from standard agriculture toward rejuvenating agriculture, while overturning subsidies and old agricultural practice act as a radical disruption for the conventions of the agro food system. The next stage offers the continuous management of land in a new direction to draw down and store as much carbon as possible, engaging new land use to increase the density and health of the soil while increasing biodiversity. In Johnson’s vision he highlighted the natural grazing planes that are the ideal for soil futures, as they include the prime conditions with constant light disturbance of the soil by cattle grazing that provides a symbiotic relationship that further sustains nature producing thick fertilized high water content soil, to restore soil to a pre-industrial state. This is a system he tries to recreate in his experiments.

From the futures perspective of our BioEcoJust project, this offers a rich alternative scenario in which to engage, full of possibility, proposing hard decisions and bold solutions. Revealed is a predominantly ecological paradigm, in contrast to a techno-centric vision of the future bioeconomy where new technology offers the winning solution, or a hyper resource based efficient model getting the most out of the biomass available to renew industry (following the vision types we adopt by Bugge et.al). In this ecological paradigm a symbiosis with nature is sought for in regenerative agriculture, as Johnson advises by quoting Tao Te Ching to – align yourself with nature.

Amos Taylor is a project researcher for the Bioeconomy and Justice project at the Finland Futures Research Centre, an Academy of Finland funded BioFuture2025 project, based in the FFRC Helsinki office. Contact him via amtota(a)utu.fi.

The videos from the ‘Carbon Underground – How soil can help us tackle climate change’ event can be watched below:

Larry Kopald presentation:

David Johnson presentation:

References

Bugge, Markus − Hansen, Teis & Klitkou, Antje et. al (2016) What Is the Bioeconomy? A Review of the Literature. Sustainability 8(7), 691.

Crowther − Todd-Brown & Rowe et.al (2016) Quantifying global soil carbon losses in response to warming. Nature 540, 104–108.

FAO websites:
1. http://www.fao.org/news/story/en/item/357059/icode/
2. http://www.fao.org/soils-2015/events/detail/en/c/338738/

Machmuller, Megan − Kramer, Marc − Cyle, Taylor − Hill, Nick − Hancock, Dennis & Thompson, Aaron (2015) Emerging land use practices rapidly increase soil organic matter. Nature Communications 6, Article number: 6995.

Paustian, Keith − Lehmann, Johannes − Ogle, Stephen − Reay, David − Robertson, G. Philip & Smith, Pete (2016) Climate-smart soils. Nature 532, 49−57.

Zomer, Robert − Bossio, Deborah − Sommer, Rolf & Verchot, Louis (2017) Global Sequestration Potential of Increased Organic Carbon in Cropland Soils. Scientific Reports 7, Article number: 15554 (2017).

Photo of Larry Kopald: Kirsi-Marja Lonkila 
Photo of David Johnson: Markku Wilenius
Original article picture: Pixabay

Vesistöjen kunnostaminen vaatii ravinnekuormituksen vähentämistä

Nina A. Nygrén

Helsingin Sanomissa pohdittiin taannoin voisiko Itämerelle tehdä ”Littoistenjärvet” (HS 11.11.2017). Äkkiseltään saattaa kuulostaa houkuttelevalta idealta, mutta kuten Åbo Akademin meribiologian professori Erik Bonsdorff jutussa toteaa: ”Jos mennään pumppaamaan mereen happea kierrättämällä vesimassaa tai kaatamaan sinne jotain kemikaaleja, tilanne voi näyttää hetkellisesti hyvältä. Pysyvää ratkaisua tämä ei kuitenkaan tuo”.

Puhdas vesi on meille elintärkeää. Lisäksi vedet tarjoavat virkistystä, kalastusmahdollisuuksia, monipuolisia luontokokemuksia, lajien elinympäristöjä, maisemia ja lukemattomia muita ekosysteemipalveluja, joista hyötyvät niin teollisuus, maatalous kuin yksilötkin. Vesien puhtaus ja käyttökelpoisuus ovat kuitenkin uhattuina rehevöitymisen vuoksi. Vesistöjen valuma-alueilta, eli pelloilta, kaupungeista, haja-asutuksesta, teollisuuslaitoksista, liikenteestä ja talousmetsistä kulkeutuu vesistöihin ravinteita, jotka kiihdyttävät levien kasvua ja muuttavat vesiekosysteemien toimintaa perustavanlaatuisesti.

Rehevöitymistä on pyritty torjumaan erilaisilla kunnostustoimenpiteillä, kuten hapettamalla ja kemikaalikäsittelyillä. Näiden kunnostuksien teho on kuitenkin väliaikainen, kunnes veden pohjaan hapen tai kemikaalin avulla sidotut ravinteet palaavat takaisin kiertoon. Lisäksi hapettaminen saattaa kumota omaa vaikutustaan lisäämällä hapenkulutusta vesipatsaassa mm. lisääntyneen turbulenssin ja lämpötilamuutosten kautta. Vesien kunnostuksia näillä menetelmillä on kuitenkin jatkettu, sillä helpot ratkaisut joilla saavutetaan näennäisiä tuloksia nopeasti, ovat olleet helpommin toteutettavissa kuin pidemmän aikavälin syvällisempää ajattelu- ja toimintatavan muutosta vaativat ratkaisut.

Yksittäisistä, paikallisista ja teknisistä kunnostusratkaisuista pitäisi kuitenkin siirtyä tarkastelemaan vesiä ja niiden valuma-alueita kokonaisuutena, ja ulottaa tarkastelun aikaväli pidemmälle tulevaisuuteen. Silloin ymmärrettäisiin, että jos vesistöön tulee jatkuvana virtana liikaa ravinteita sen sietokykyyn nähden, ja lisäksi veden pohjassa on kertyneenä vuosikymmenten ravinteet, ei yksittäisellä kemikalisoinnilla tai hapettamisella voida saada pysyviä parannuksia aikaan. Vesien hoidossa tulisikin keskittyä vesistöjen resilienssin kasvattamiseen, eli kykyyn torjua muutoksia ja kykyyn palautua häiriöistä, ja kaikenlaisen vesistön ulkopuolelta tulevan kuormituksen vähentämiseen.

Mitä asialle sitten käytännössä pitäisi tehdä? Minkään ihmisen aiheuttaman ympäristöongelman kohdalla ei pitäisi erehtyä luulemaan että kysymys on yksinkertaisesta pulmasta jonka voi korjata johonkin yksityiskohtaan puuttuvalla teknisellä keinolla, kun todellisuudessa on kyse paljon suuremmasta asiasta. Kyse on ongelmasta kulttuurissa ja yhteiskunnassa, joka tuottaa uusia ympäristöongelmia nopeammin kuin ehdimme niitä ratkoa.

Todellinen ratkaisu löytyy kokonaisvaltaisesta elämäntapojen ja tuotantoprosessien muutoksesta kohti yhteiskuntaa, jossa aineet kiertävät prosessista toiseen, eikä ohivirtauksia tai jätettä synny lainkaan. Ylimääräiset ravinteet ohjataan sinne missä niitä tarvitaan kasvien kasvun mahdollistamiseen. Nykyisenkaltainen ravinteiden tuuppaus järviin ja meriin on käsittämätöntä tuhlausta, mutta onneksi sille, sekä hyödyttömille vesistöjen kunnostuksille on mahdollista tulla loppu, kun siirrymme kohti suljettuja aineiden kiertoja maataloudessa, teollisuudessa ja yhdyskunnissa. Teollisuudessa asiaan onkin kiinnitetty kasvavasti huomiota, mutta sama ilmiö pitäisi ulottaa myös maatalouteen ja yhdyskuntien jäte- ja hulevesiin. Kansainvälisen asiantuntijapaneelin mukaan tällainen tulevaisuus on hyvinkin mahdollinen.

Nina A. Nygrén
FM, projektitutkija
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Lisää luettavaa vesienhoidon tulevaisuudesta löytyy Aquadigm-hankkeen julkaisuista:

Nygrén, N. A., Tapio, P. & Qi, Y. (2017). Lake management in 2030 – Five future images based on an international Delphi study. Futures 93: 1-13. DOI: 10.1016/j.futures.2017.08.004

Nygrén, N. A., Tapio, P. & Horppila, J. (2017) Will the Oxygen-Phosphorus Paradigm Persist? – Expert Views of the Future of Management and Restoration of Eutrophic Lakes. Environmental Management 60(5): 947-960. DOI: 10.1007/s00267-017-0919-z.

Schönach, P., Tapio, P., Holmroos, H., Horppila, J., Niemistö, J., Nygrén, N.A., Tammeorg, O. & Massa, I. (2017) Persistency of artificial aeration at hypertrophic Lake Tuusulanjärvi: A sociohistorical analysis. Ambio 46(8): 865-877. DOI: 10.1007/s13280-017-0926-6.

Horppila, J., Holmroos, H., Niemistö, J., Massa, I., Nygrén N.A., Schönach, P., Tapio, P. & Tammeorg, O. (2017) Variations of internal phosphorus loading and water quality in a hypertrophic lake during 40 years of different management efforts. Ecological Engineering 103: 264-274.

Nygrén, Nina A. (2016) Järvien hoito ja kunnostus 2030. Tulevaisuusverstaiden tulokset. Tutu e-julkaisuja 2/2016. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. 39 s. ISBN 978-952-249-407-8, ISSN 1797-1322.

Niemistö, J., Köngäs, P., Härkönen, L. & Horppila J. (2016). Hypolimnetic aeration intensifies phosphorus recycling and increases organic material sedimentation in a stratifying lake: Effects through increased temperature and turbulence. Boreal Environment Research 21: 571-587.

Horppila, J., Köngäs, P., Niemistö, J. & Hietanen, S. (2015). Oxygen flux and penetration depth in the sediments of aerated and non-aerated lake basins. International Review of Hydrobiology 100: 106-115.

Viite:

Helsingin Sanomat, 11.11.2017. Saako ihminen puuttua luonnon toimintaan? Itämeren puhdistamiseen pohditaan jopa ”littoistenjärvien” tekemistä.

Kuvituskuva: Nina A. Nygrén

 

Huomioita korruption kontrollointitason päätrendeistä maailmassa vuosina 1996–2016

Jari Kaivo-oja

Politiikka ei ole mahdollisuuksien taidetta. Politiikka koostuu valinnoista katastrofaalisten ja epämiellyttävien vaihtoehtojen välillä.
– John Kenneth Galbraith

Tässä blogiviestissäni esitän muutamia ajankohtaisia huomioita korruption kontrollitasoista maailmassa eri valtioissa. Kuten tiedämme, korruptiota pidetään eräänä keskeisenä ilkeänä ongelmana maailmassa. Korruptio on yleensä nähty eräänä huonon hallinnon piirteenä. Yleensä maksuhenkilöinä ja kärsijöinä voimakkaan korruption osalta ovat tavalliset veronmaksajat ja kansalaiset. Käsite korruptio on käsite, joka johdetaan latinan sanasta corrumpere (’turmelus, pahaan vietteleminen’), on julkisen toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun.

68 % maailman valtioista kärsii vakavasta korruptiosta

Korruptiossa esimerkiksi vastuullisessa asemassa oleva henkilö, kuten virka- tai luottamushenkilö, lahjotaan antamaan lahjojalle etua säännösten vastaisesti. Korruptio on julkisen toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun. Tässä mielessä on tärkeää kiinnittää huomiota korruptioon ilmiönä ja olla tietoinen ilmiöstä, ja sen laaja-alaisista negatiivisista vaikutuksista eri yhteiskunnissa. Kansantaloudelliset tappiot korruptiosta on mittavia.  Transparency International -järjestö arvioi, että 68 % maailman maista kärsii vakavista korruptio-ongelmista. Viime aikoina tehdyissä kyselyissä esimerkiksi yksi kolmesta toimitusjohtajasta Italiassa on huolestunut korruptiosta liiketoiminnan yhteydessä. Kyse on siis erittäin laaja-alaisesta ilmiöstä liiketoiminnassa ja yritysmaailmassa. Korruptio vaikuttaa pääosin kustannuksia lisäävästi yrityksissä. Kuluttajat kärsivät tästä ilmiöstä ja he joutuvat maksamaan ylimääräisiä kuluja siitä, että korruptoituneille henkilöille joudutaan maksamaan ylimääräisiä maksueriä. Korruptioon menevät rahat ovat pois muista kulutuskohteista. Näin yleensä korruption vaihtoehtoiskustannukset ovat mittavia, koska korruption myötä investoinnit kohdistuvat vääriin asioihin, joita veronmaksajat eivät yleisesti toivo rahoittavansa. Näiden kustannusten arviointi ei ole helppoa.

Tässä blogiviestissä käytän trendikehityksen arvioinnin perustana korruption kontrollitasoa. Tämä tärkeä Maailmanpankin muuttuja voidaan nykyisin esittää lähes kaikille maailman maille (ks. muuttujan visuaalinen esittely). Maailmanpankki on panostanut paljon resursseja korruption kontrollin seurantaan. Tämä indikaattori saa arvoja 0:n ja 100:n välillä. Arvo 100 on paras mahdollinen kontrollitaso.  Arvo 0 on taas heikoin mahdollinen kontrollitaso. Korruption kontrollitaso on eräs tärkeä globaalin hallinnan indikaattori, jota Maailmanpankki käyttää eri yhteyksissä omissa maa-arvioissaan. Maailmanpankin indeksin suora käännös on ”Korruption torjuntataso: Keskitaso (maassa), yläraja 90 % luottamusväli”. Viittaan tässä blogiviestissäni korruption torjunnalla korruption kontrolliin.

Korruptiokontrollin analyysi 20 vuoden ajanjaksolta

Esitykseni ei tässä yhteydessä luonnollisestikaan kata yksityiskohtaisesti kaikkia maailman valtioita, mutta mukana tarkastelussa ovat erikseen G7-maat, BRICS-maat, Pohjoismaat ja Baltian maat. Teen myös maailman kaikkia maita koskevan tilastollisen trendejä koskevan kokonaistarkastelun. Näin saamme riittävän kattavan yleiskuvan korruption kontrollitasojen kehityksestä maailmassa. Liitteessä 1 olen esittänyt myös kaikkien maailman maiden korruption kontrollitason muutoksien tiivistetyn informaatiodataraportin. Tämä esitetty informaatiodata-analyysi kertoo havainnollisesti siitä, missä maissa korruptio-ongelmat ovat pahentuneet tarkasteluajanjaksolla 1996–2016. Tarkasteluni perustuu tässä blogiviestissä Maailmanpankin tuoreimpaan dataan vuosilta 1996–2016. Näin trenditarkasteluajanjaksona on kahden vuosikymmenen aikajänne, jota voidaan ajallisesti pitää kohtuullisen hyvänä lähtökohtana korruptiokontrollitrendien tarkastelulle.

Kuvassa 1 on esitetty korruption kontrolliasteen kehitys maailmassa käyttäen indikaattoreina keskiarvoa, mediaania, keskipoikkeamaa, minimitasoa ja maksimitasoa vuosina 1996–2016. Tämä tarkastelu osoittaa, että maailmassa korruption kontrolliaste on tasoa 60. Paras taso on 100 ja heikon taso jää eräissä maissa peräti alle tason 10. Tällaisia mittavien korruptio-ongelmien maita ovat Afganistan, Uusi-Guinea, Guinea-Bissau, Libya, Somalia, Etelä-Sudan, Sudan, Syyria ja Jemen. Keskipoikkeama aineistossa on hieman yli 20. Kuva 1 osoittaa kiistattomasti, että maailmassa eri valtiolla on varsin isot erot korruption kontrollitasoissa.

Kuva 1. Korruption kontrolliasteen kehitys maailmassa, Keskiarvo, mediaani, keskipoikkeama, minimi ja maksimi, 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Jos tarkastelemme aluksi G7-maiden kehitystä korruption osalta, voimme nähdä ensiksi kuvassa 2 Yhdysvaltojen korruption kontrollitason kehityksen vuosina 1996–2016. Tämä visualisointi kertoo siitä, että Yhdysvalloissa korruption kontrolli on heikentynyt vuodesta 2004 lähtien, jolloin se oli vielä varsin korkealla tasolla. Viimeisin havainto vuodelta 2016 asettui tasolle 91.3 kun se oli vuonna 2004 vielä 97.1.

G7-maista Italiassa on ollut pahin korruptiokontrollin ongelma, mutta muissakin G7-maissa ongelmia on

Kuva 2. Korruption kontrollitaso Yhdysvalloissa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kontrollitason heikkeneminen tapahtui pääosin vuosina 2004–2008. Sen jälkeen dramaattinen heikentyminen saatiin pysähdytettyä. Barack Obama toimi Yhdysvaltojen presidenttinä vuosina 2009–2017. Loppukautenaan hänen hallintonsa sai kehityksen kääntymään astetta parempaan suuntaan. Sitä ennen Yhdysvaltojen presidenttinä toimi George W. Bush kaksi kautta eli vuodet 2001–2008. Mielenkiinnolla voimme odottaa tämän kriittisen korruptiokäyrän kehitystä presidentti Donald Trumpin presidenttikaudella, vuosina 2017–2021. Saako hänen hallintonsa kääntymään korruptionkontrollikäyrän ylös vai alas? Tähän trendiarvioon voimme palata keväällä 2021.

Kuvassa 3 on esitetty korruption kontrollitason kehitys Japanissa vuosina 1996–2016. Japanissa on käyty määrätietoista kamppailua korruption kitkemiseksi ja selkeitä tuloksiakin korruption vastaisessa kamppailussa on saavutettu. Trendi on ollut selvästi nouseva korruption kontrollin osalta. Alimmillaan kontrollitaso oli Japanissa vuonna 2002, jolloin se saavutti tason 85.3. Vuonna 2002 Japanin pääministerinä oli Junichiro Koizumi, joka veti kolmea eri hallituskoalitiota erittäin vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa vuosina 2001–2006. Hänen hallintonsa myös käänsi kehityksen korkeammalle korruption kontrollitasolle tämän pohjakosketuksen jälkeen.

Kuva 3. Korruption kontrollitaso Japanissa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 4 on kuvattu korruption kontrollitason kehitys Kanadassa. Vielä vuonna Kanadan taso oli paras mahdollinen eli 100.  Kanadan politiikassa nähtiin selkeä käänne, kun maan karismaattinen johtohahmo Jeon Chrétien jäi eläkkeelle 2003. Hän toimi yhtäjaksoisesti pääministerinä marraskuusta 1993 joulukuuhun 2003. Pääministerinä Chrétien joutui kokemaan värikkäistä poliittisia skandaaleja vuosina 2000–2003. Paul Martin seurasi häntä sekä liberaalipuolueen johdossa, että pääministerinä. Hyvin pian tämän jälkeen liberaaleja alettiin epäillä lisää korruptiosta. Liberaaleja syytettiin jopa 74 miljoonan dollarin antamisesta mainosalan yrityksille Quebecin itsenäisyyttä vastustaneeseen toimintaan. Kuten trendikäyrä kertoo, vuodesta 2000 lähtien Kanadassa alkoi ilmetä selkeitä ongelmia korruption kanssa, vaikka ryhtiliikkeitäkin esiintyi vuosina 2004–2010. Vuonna 2014 korruption kontrollin tasoindeksi kävi alhaisimmalla tasolla 95.7, jonka jälkeen tasoindeksi taas nousi hiukan.

Kuva 4. Korruption kontrollitaso Kanadassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 5 on esitetty korruption kontrollitaso Isossa-Britanniassa vuosina 1996–2016. Tämäkin kuva ilmentää, että maassa alkoi ilmetä ongelmia korruption osalta vuoden 2000 jälkeen. Tasoindeksi käväisi tasolla 93.8 vuonna 2010. Sen jälkeen Iso-Britanniassa saatiin tasoindeksiä nostettua merkittävästi jo lähemmäs tasoa 98 joka on erittäin hyvä kansainvälisessä vertailussa. Pääministeri David Cameronin hallinto oli vallassa vuosina 2010–2016, joten häntä voidaan ainakin osaksi kiittää tästä brittien korruption vastaisesta ryhtiliikkeestä. Heikentyneen ja luottamusta murentaneen kehityksen taustalla olivat Isossa-Britanniassa demokraattien Tony Blair pääministeri 1997–2007) ja tämän jälkeen Gordon Brown.  Erityisesti Gordon Brownin hallinto leimautui korruptoituneeksi, koska tämän hallinnon useat viranhaltijat jäivät kiinni eritasoisista taloudellisista rikkeistä. Itse Gordon Brown säilytti henkilönä vahvan arvostuksen politiikassa johtuen talouskriisin taitavasta hoidosta Isossa-Britanniassa. Hän otti myös etäisyyttä George W. Bushin hallintoon, jonka aikana Yhdysvaltojen korruptio-ongelmat laajenivat.

Kuva 5. Korruption kontrollitaso Isossa-Britanniassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

G7-maista Ranskalla on ehkä ollut viime aikoina (vuodet 2011–2015) paljon erilaisia ongelmia hallinnon korruptiossa. Kehitys Ranskassa on ollut vuoristoratamaista kuten kuva 6 osoittaa. Korruption kontrollitaso on ollut keskimäärin kontrollitason 92 tuntumassa, joka taso on aika lähellä Japanin nykytasoa. Ranskassa on ollut aika monia poliittisia skandaaleja, joissa on myös ilmennyt korruptiota. Jacques Chirac (1995–2007), Nicolas Sarkozy (2007–2012), Francois Hollande (2012–2017) ja Emmanuel Macron (2017–) ovat kaikki saaneet kohdata omia pieniä ja isompiakin poliittisia skandaaleja, joissa on ollut korruption piirteitä kuten epäselvyyksiä puolueiden vaalirahoituksessa ja julkisten rahojen käyttöä yksityisluonteisiin kuluihin.

Kuva 6. Korruption kontrollitaso Ranskassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 7 on esitetty korruption kontrollitaso Saksassa vuosina 1996–2016. Saksassakin kontrollitaso oli paras mahdollinen eli 100 vielä vuonna 1996, mutta sen jälkeen erilaisia ongelmia on ilmennyt. Suurimmat korruptio-ongelmat ovat liittyneet puolueille tehtyihin lahjoituksiin Saksassa. Medioissa on epäilty myös Saksassa eri puolueiden olevan liian läheisissä taloudellisissa yhteyksissä Saksan autoteollisuuteen. Hienoista paranemista trendikäyrällä on nähtävissä vuosina 2007–2016. Vuosina 2003–2007 kehitys oli vielä heikkenevä. Viimeaikainen liiketoimintojen korruptioindeksi Saksassa on varsin vahva ja isoimmat ongelmat sen osalta näyttäisivät olevan väistymässä. Saksan autoteollisuuden skandaalit ovat kuitenkin merkittävästi heikentäneet yleistä luottamusta Saksan autoteollisuuden uskottavuuteen myös korruptionvastaisessa kamppailussa. Saksan autoteollisuuden maine on pahasti kärsinyt jatkuvista paljastuksista ja skandaaleista. Myös viimeaikaiset tuoreemmat uutiset autokartellista eivät ole olleet omiaan lisäämään yleistä luottamusta sen osalta, että korruptiokontrolli toimii tehokkaasti Saksassa.

Kuva 7. Korruption kontrollitaso Saksassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

G7-maiden osalta vakavimmat korruptiokontrollin alhaisuuden ongelmat ovat tunnistettavissa Italiassa. Ongelmien kontrollitaso on nykyisin jotakuinkin maailman keskitasolla, mutta trendikehitys on ollut selkeästi laskeva vuosina 2000–2016. Transparency International-järjestön mukaan Italia on ollut pitkään Euro-alueen korruptoitunein valtio, jossa hyvin erilaiset tahot syyllistyvät korruptioon. Korruption taloudellisen haittatason on arvioitu olevan noin 60 miljardia euroa Italiassa, joka on 4 % maan bruttokansantuotteesta. Tutkimusten mukaan korruptio on vahvinta Etelä-Italiassa sen paikallishallinnossa. Vuonna 2000 kontrollitaso oli tasolla 82.2, mutta vuonna 2016 oli laskenut jo tasolle 64.9 ja lähenee maailman keskitasoa 60. Italiassa Silvio Berlusconin hallitukset vuosina 1994–5, 2001–6, ja 2008–11 vahvistivat korruptiotrendiä. Tämä ei ole ollut erityisen lupaavaa trendikehitystä. Pudotus korruption kontrollitasossa on selvästi ollut huomattava Italian hallinnon tapauksessa.

Kuva 8. Korruption kontrollitaso Italiassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

BRICS-maista Venäjällä pahimmat ongelmat – vakavia ongelmia muuallakin

Kuvassa 9 on kuvattu korruption kontrollitasoa Venäjällä. Tilanne Venäjän tapauksessa on selvästi maailman keskitasoa heikompi. Venäjän keskiarvo korruption kontrollitasossa on 26.3 tämän Maailmanpankin tilastoaineiston perusteella. Paras luku eli kontrolliluku oli 35 vuonna 2003. Selvä tason lasku alkoi vuodesta 2005. Vuodesta 2008 lähtien kehitys on lähtenyt silti taas hienoiseen nousuun Venäjän korruption kontrollitasossa, mitä voidaan pitää ilahduttavana kehityksenä.

Kuva 9. Korruption kontrollitaso Venäjällä vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 10 on kuvattu korruption kontrollitasoa Kiinassa. Korruption kontrollitaso on ollut Kiinassa alle 60. Se on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi Venäjällä. Ilahduttavaa on, että on nähtävissä hienoinen nouseva trendi korruption kontrollitasossa vuoden 2007 jälkeen.

Kuva 10. Korruption kontrollitaso Kiinassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 11 on esitetty korruption kontrollitaso Intiassa vuosina 1996–2016. Tämä trendi on varsin vakaa ja mitään dramaattisia muutoksia ei korruption kontrollitasossa ole havaittavissa. Jos korruptionongelmia mitataan tällä indikaattorilla, Intiassa on alhaisempi korruption kontrollitaso kuin Kiinassa, mutta selvästi korkeampi kuin Venäjällä.

Kuva 11. Korruption kontrollitaso Intiassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Etelä-Afrikassa korruption kontrollitaso on ollut laskussa

Kuvassa 12 on esitetty korruption kontrollitaso Etelä-Afrikassa vuosina 1996–2016. Korruption kontrollitason trendi laskeva vuodesta 1996. Kun korruption kontrollia mitataan tällä Maailmanpankin indikaattorilla, Etelä-Afrikassa on ollut aikaisemmin keskimäärin huomattavasti korkeampi korruption kontrollitaso kuin muissa BRICS-maaryhmän maissa. Silti kehitys on alkanut mennä huomattavasti negatiivisempaan suuntaa viime vuosina. Tämä on luonnollisesti huolestuttava asia.

Kuva 12. Korruption kontrollitaso Etelä-Afrikassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 13 on esitetty korruption kontrollitaso Brasiliassa vuosina 1996–2016. Brasiliassa kontrollitason trendi on ollut laskeva tarkasteluajanjaksolla. Erityisesti vuoden 2011 jälkeen trendi on kääntynyt jyrkempään laskusuuntaan rikkoen jo tason 50. Se on jo huomattavasti maailman keskitasoa alhaisempi taso.

Kuva 13. Korruption kontrollitaso Brasiliassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Pohjoismaissa vain vähäisiä ongelmia korruptiokontrollissa – silti heikkoja signaaleja ongelmista on ilmennyt erityisesti Islannissa

Viimeinen kuva 14 kuvaa korruption kontrollitasoja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tästä kuvasta voidaan tehdä seuraavia huomioita:

  • Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa esiintyy kova korruption kontrollitaso, joka on ollut lähellä tasoa 100.
  • Islannissa on esiintynyt pienoisia ongelmia korruption kontrollitason pitämisessä korkealla tasolla. Se on huippua maailman yleiseen tasoon verrattuna.
  • Baltian maissa korruption kontrollitasoa on asteittain nostettu. Virossa on korkein korruption kontrollitaso, kun taas Latviassa ja Liettuassa korruption kontrollitaso on alhaisempi. Latvia ja Liettua ovat huomattavasti korkeammalla korruption kontrollitasolla(,) kuin maailman keskiarvotaso.

Kuva 14. Korruption kontrollitaso Pohjoismaissa ja Baltiassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

G20-maat eivät ole kovin halukkaita läpinäkyvyyden lisäämiseen korruptiokontrollissa

Korruptio on ilmiönä eräs maailman ilkeistä ongelmista. Suomi on tässä kansainvälisessä vertailussa korkeimmalla mahdollisella kontrollitasolla, mikä on toivottavin mahdollinen tilanne. Se on myös merkittävä suhteellinen kilpailuetu, jota kannattaa pitää esillä, koska monissa muissa maissa korruption ongelma rehottaa ilkeänä yhteiskunnallisena ongelmana estäen tehokkaasti koko kansakunnan vaurastumista. Esimerkiksi Italiassa on G7-maiden pahimmat korruption kontrollitaso-ongelmat ja ne ovat koko ajan pahentuneet. BRICS-maissa pahimmat ongelmat esiintyvät Venäjällä, mutta mittavia ongelmia on nähtävissä myös kaikissa BRICS-maissa, Kiinassa, Intiassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa.

Taistelu korruptiota vastaan ei ole helppoa. Tämän vuoden alussa Transparency International-järjestö julkaisi uutisen, jonka mukaan G20-maat eivät ole lisäämässä datan avoimuutta korruption vastaisessa toiminnassaan, mikä heikentää korruption kontrollia maailmassa.

Transparency International: säätelemätön lobbaus lisää korruption mahdollisuuksia Euroopassa

Eräs viime aikoina esillä ollut asia korruptiokeskustelussa on ollut säätelemätön lobbaustoiminta Euroopan Unionin jäsenmaissa. Transparency International-järjestö näkee erityisesti säätelemättämän lobbauksen lisäävän korruption mahdollisuuksia Euroopassa

Suomessa ja Pohjoismaissa ongelmat ovat edelleen vähäisiä, mutta heikkoja signaaleja pienistä ilmenneistä ongelmista on ilmennyt erityisesti Islannissa ja Norjassa – ja parina vuotena (2005 ja 2006) sekä jopa Ruotsissakin.

Nämä signaalit ovat nähtävissä Maailmanpankin tilastoista – ja ne voidaan nähdä heikkoina signaaleina potentiaalisista ongelmista. Baltiassa Viro on viime vuosina pystynyt jo nousemaan varsin korkealle korruption kontrollitasolle ja kehitys on ollut rohkaisevaa myös Latviassa ja Liettuassa. Toivottavaa olisi, että Baltian maat saavuttaisivat yhteisen korkean pohjoismaisen korruptiokontrollin tason.

Korruptiotutkimus etenee: Talouskasvun ja korruption suhde puhututtaa

Korruptiota koskeva tutkimus on hyvin laaja alue. Korruptio on kompleksinen ongelmakokonaisuus ja liittyy myös hallinnon rakenteisiin. Korruption yhteyttä talouskasvuun on tutkittu paljonkin ekonomistien keskuudessa. Tutkimusten mukaan korruptiolla ja talouskasvulla ei ole lineaarista suhdetta – vaan ei-lineaarinen U-käyrän muotoinen suhde. Korruptiolla onkin nähty nähty ”kahdet kasvot” näissä taloustieteen piirissä tehdyissä viimeaikaisissa tutkimuksissa. Sen on nähty olevan joko ”hiekkaa” tai ”öljyä” talouskasvulle ja tämä ajattelu on johtanut ekonomistit arvioimaan optimaalista korruptiotasoa maailmassa. Suomessa tämän alan tutkimuksessa ovat viime aikoina kunnostautuneet Tampereen yliopiston professori Hannu Laurila ja nuori Suomessa opiskeleva ekonomisti Kouramoudou Kéïta. He ovat laskeneet viime vuonna 2016 optimaalisen korruption tason maailmassa varsin kattavalla 117 maan datalla.

Näissä ekonomistien laskelmissa ajatus kulkee niin, että vähäinen korruptio voi jopa heikentää talouskasvua (”hiekka-analogia”), mutta liiallinen korruptio (”öljy-analogia”) ei ole sekään hyvä asia optimaaliselle talouskasvulle. Talouskasvun kannalta korruptio voi olla talouskasvua heikentävää, mutta erittäin vähäinenkin korruptiotaso voi olla huono asia talouskasvulle. Viimeaikaiset Laurilan ja Kéïtan empiiriset laajat tutkimukset tukevat selvästi ”Grease the Wheels” -hypoteesia. Esimerkiksi kaikkien liikelahjojen täydellinen kieltäminen ei varmasti ole viisasta korruption vastaista politiikkaa.

Korruption juurisyihin on kiinnitettävä lisähuomiota

Kriittinen kysymys on lopulta hallinnon laatutaso eri maissa. Hyvillä ja toimivilla hallinnollisilla käytännöillä voidaan suitsia liiallista korruptiota, mutta huonot hallinnolliset käytännöt tuottavat yleensä huonoja lopputuloksia myös talouskasvulle. Hallinnon parantaminen on tässä mielessä järkevää toimintaa. Jo John Maynard Keynes selitti ilmiötä ihmisten eläimellisillä vaistoilla (’animal spirits’). Hyvinä aikoina kavalle yhteiskunnassa yleensä paisuu, ja huonoina aikoina sitä saadaan pienemmäksi. Tämä seikka on hyvä tiedostaa korruptiokontrollin analyysissä. Yksityinen etu ei siis aina koidu kokonaisuuden hyväksi, vaikka markkinatalouden teoriassa näin yleisesti esitetäänkin. John Kenneth Galbraith kehitteli teemaa 1990-luvun lopulla ajatuksella, jonka mukaan markkinoilla on aina epärehellisyyttä ja yksityisiin taskuihin kasautunutta kavalletta (’bezzle’).

Korruption perimmäiset juurisyyt ovat erittäin vaikeasti poistettavissa, jos ne liittyvät ihmisten ahneuteen ja eläimellisiin vaistoihin. Sivistys ja demokratia voivat edistää aikaa myöten korruption vähentämistä – mutta siihen voi mennä ihmiskunnalta varmasti vielä hieman aikaa. Korruptio voi estää ihmiskuntaa kestävän kehityksen siirtymäjohtamisessa – erityisesti kehitysmaissa.

On vielä lopuksi hyvä muistuttaa, että tässä blogiviestissä on koko ajan puhuttu korruption kontrollitasosta – eikä sinänsä korruptiotoiminnasta. Korruptiotoiminnasta on olemassa omat tilastonsa. Laadukas korruption kontrolli on näin ollen myönteinen asia korruptiokontrollin ja sääntelyn kannalta. Ilman sitä ja tämän asian tarkempaa mittaamista ei ole realistisia toiveita löytää optimaalista korruptiotasoa talouskasvun osalta, koska tämä mittari liittyy suoraan hallintoon ja sen laadukkuuteen. On myös hyvä muistaa, että kansalaisten luottamus hallinnollisiin käytäntöihin ja instituutioihin vaikuttaa myös talouskasvuun ja erityisesti innovaatiokykyyn eri maissa. Myös tällä luottamustasoon liittyvällä muuttujalla on varsin iso merkitys tulevaisuudelle ja kehitykselle maailmassa.

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, dosentti, HTT, YTM, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto

Taustakirjallisuutta

Aidt, T.S., Dutta J. & Sena V. (2008) Governance regimes, corruption and growth: Theory and evidence. Journal of Comparative Economics, Vol. 36, s. 195–220.

Bardhan, P.K. (1997) Corruption and development: A review of the issues. Journal of Economic Literature 35, s. 1320–1346.

Kéïta, K. & Laurila, H. (2016a) Governance and corruption – Sand or grease in the wheels. Tampere Economic Working Papers 98. University of Tampere. Tampere.

Kéïta, K. & Laurila, H. (2016b) Efficient corruption? – Testing the hypothesis in African countries. Tampere Economic Working Papers 99. University of Tampere. Tampere.

Kurer, O. (1993) Clientelism, corruption, and the allocation of resources. Public Choice 77, s. 259–273

Mauro, P. (1995) Corruption and growth. Quarterly Journal of Economics 110(3), s. 681–712.

Light, D.W. (2013) Institutional Corruption and Countervailing Powers. March 8, 2013. The Edmond J. Safra Center for Ethics. Harvard.

Polner, M. & Ireland, R. (2010) Overview of Literature on Corruption. World Customs Organization. WCO Research Paper No. 7. Brussels.

Popov, S. V (2015). Decentralized bribery and market participation. The Scandinavian Journal of Economics, 117 (1), s. 108–125.

World Bank (2017) Control of Corruption: Percentile Rank, Upper Bound of 90% Confidence Interval. World Bank Database. 

 

Liite 1.

Kaikkien Maailmanpankin tietokannan maiden kontrollitason muutokset tarkasteluajanjaksolla, 1996–2016 (ellei toisin mainita).