Kaikki kirjoittajan ffrc artikkelit

Finland Futures Research Centre (FFRC) is a multidisciplinary academic research, training, and development organisation. Our main goal is to create a responsible and sustainable future. Read more: www.utu.fi/ffrc.

Monitieteinen ennakointipalvelu tukemaan käytännön ennakointityötä

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Futuurissa 3/2021

Vuoden 2021 alussa käynnistetty monitieteinen ennakointipalvelu Foresight Driven Research (FDR) tukee Turun yliopiston sidosryhmien käytännön ennakointityötä yhdistämällä tulevaisuusnäkökulman monitieteiseen osaamiseen. Palvelu tuottaa ennakoinnin toimintamalleja elinkeinoelämälle ja laajemmin koko yhteiskuntaan.

Tulevaisuuden tutkimuskeskus ja kauppakorkeakoulussa niin ikään toimiva Laboratory of Business Disruption ovat yhdistäneet voimansa ja rakentaneet palvelun, jonka tarkoituksena on palvella käytännönläheisesti yliopiston sidosryhmiä niiden ennakointiin ja tulevaisuuksien rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Tutkimuksessa (Rohrbeck & Kum 2018) on havaittu, että tulevaisuusorientoituneiden yritysten kasvunopeus on jopa 200 % suurempi kuin yritysten, jotka eivät tee ennakointityötä. Samoin niiden tuottavuus on 33 % verrokkeja parempi. Erityisesti tuottavuuden kehityksellä on tärkeä yhteys myös kansantalouden hyvinvointiin. Tulevaisuuden kasvu voi toisaalta perustua vain kestäviin valintoihin. Saman aikaisesti monelle organisaatiolle on kuitenkin epäselvää, miten ennakointityötä käytännössä tehdään.

Palvelun rakentaminen sai alkunsa, kun havaittiin ilmeinen tarve yhdistää Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen ennakointiosaaminen yliopiston monitieteellisyyteen. Muun työn ohessa vuoden intensiivisen kehittämisen tuloksena sai alkunsa monitieteinen ennakointipalvelu, Foresight Driven Research (FDR). Sen avulla voidaan etsiä parempia vastauksia monenlaisiin kompleksisiin ja systeemisiin haasteisiin tieteenrajoja ylittäen. Palvelun rakentamista varten on myönnetty Turun yliopiston strategista rahoitusta. Varsinais-Suomen liitto puolestaan rahoittaa kokonaisuuteen liittyvä ennakointitiedon palvelualustan kehittämistä.

Palvelun suunnitteluvaiheessa käytiin laajaa keskustelua kaikkien Turun yliopiston tiedekuntien ja yliopiston sidosryhmien kanssa. Keskustelun tavoitteena oli testata aloitetta ja kehittää sitä saadun palautteen avulla. Käytyjen keskustelujen perusteella voi todeta, että ennakoinnin ja monitieteisen yhteistyön merkitys on tunnistettu ja siihen ollaan valmiita.

Toimeksiantoja ja kehittämistä

– Vaikka FDR-ennakointipalvelun rakentaminen on vasta käynnistynyt, otimme heti työstettäväksi toimeksiantoja myös asiakkailta. Vuoden 2021 alkupuolelta asti on ollut käynnissä eräs kiinnostava yrityscase, jossa tuemme asiakasyrityksen käytännön ennakoinnin osaamisen ja ennakointikulttuurin rakentamista, kertoo professori Toni Ahlqvist Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta.

Kyseiseen toimeksiantoon liittyvä intensiivinen suunnittelu- ja kohtaava työ on tehty ”etätyömoodissa” hyödyntäen mm. Miro-nimistä ohjelmistoa ja etäneuvotteluja usealla aikavyöhykkeellä. Tämän yrityshankkeen lisäksi on vuoden aikana tehty myös muita asiakastoimeksiantoja ja useita uusia hankkeita on vireillä.
– Tarve käytännön ennakointiosaamiseen nousee toistuvasti esiin sidosryhmäsuhteissa ja asia on korostunut entisestään kuluvan poikkeuksellisen vuoden aikana, toteaa Disruptiolaboratorion johtaja Thomas Westerholm.

Systemaattinen ennakointi on havaittu keskeiseksi tavaksi lisätä olemassa olevien toimintojen resilienssiä, kykyä havaita potentiaalisia mahdollisuuksia ja uhkia, kohdata ongelmia ja toipua niistä. Monitieteellisen ennakointipalvelun tarkoituksena onkin juurruttaa ennakointi luontevaksi osaksi organisaatioiden arkea, Westerholm tiivistää.

Akateeminen tutkimus ja käytäntö toimivat parhaimmillaan saumattomasti yhteen

Tulevaisuustietoa on paljon ja sitä tuotetaan lisää jatkuvasti, mutta se pitää tuoda helposti saataville ja hyödynnettäväksi. – Jo olemassa olevan tulevaisuustiedon koostaminen ja sen analysointi tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia ennakointityön vaikuttavuuden kasvattamiseksi. Ennakoinnin palvelualusta voi toimia yhteisenä ajankohtaisen ennakointitiedon kirjastona, sanoo palvelualusta-kokonaisuuden projektipäällikkö Tero Villman.

Nämä eivät ole uusia asioita Tulevaisuuden tutkimuskeskukselle: onhan keskuksessa tehty kansainvälisesti tunnustettua ennakointityötä jo lähes 30 vuotta. – Juuri nyt keskitymme sidosryhmien tarpeisiin järkevästi kiinnittyvän formaatin rakentamiseen. Kyse ei ole monimutkaisista asioista ja haluamme auttaa asiakkaitamme selkeyttämällä ja systematisoimalla ennakointiin liittyvää tekemistä, toteaa FDR-palveluista vastaava Keijo Koskinen.

FDR:n työtä tukevaan ohjausryhmään on saatu vahva kansainvälinen akateeminen ja elinkeinoelämän edustus. FDR-palvelusta tullaan viestimään lisää kuluvan vuoden aikana. Kokonaisuuden ylös ajossa ei ole haluttu kiirehtiä. – Kun rakennamme formaatin huolella, voimme skaalata sitä helpommin. Kehitystyötä tullaan toki jatkamaan koko ajan, mutta perustan on oltava kunnossa, toteaa Koskinen.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä. FDR käy mielellään keskusteluja
sidosryhmien kanssa.

Keijo Koskinen, kehityspäällikkö
Tulevaisuuden tutkimuskeskus
keijo.koskinen(a)utu.fi
, puh. 044 594 1659

Artikkelin kuva: Keijo Koskinen

IPCC ja kansainvälinen ilmastopolitiikka

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Futuurissa 3/2021.

Jyrki Luukkanen

Kansainvälisen ilmastopolitiikan ytimessä on vuosia toiminut IPCC eli Intergovernmental Panel on Climate Change. IPCC perustettiin vuonna 1988 Maailman Ilmatieteen järjestön (WMO) ja YK:n Ympäristöohjelman (UNEP) toimesta tuottamaan tieteellisiä arvioita ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja tulevaisuuden riskeistä sekä sopeutumis- ja päästövähennysvaihtoehdoista.

IPCC on YK:n jäsenmaiden hallitusten välinen organisaatio ja siihen kuuluu 195 jäsentä. IPCC:n tuottamia raportteja käytetään vuosittaisten ilmastoneuvottelujen lähdemateriaalina ja niihin viitataan yleisesti perusteluina politiikkatoimien tekemiseksi.

Avoin ja läpinäkyvä tutkimusten arviointi on tärkeä periaate IPCC:n toiminnassa, jotta sen raportteihin voitaisiin luottaa ja jotta erilaiset näkemykset tulisivat prosessissa esille. IPCC pyrkiikin vahvaan tiedeperustaan ja selvittää myös, millä alueilla uusia tutkimustuloksia tarvittaisiin.

Työ perustuu vapaaehtoisten asiantuntijoiden työpanokseen. Nämä käyvät läpi tuhansia tieteellisiä artikkeleita joka vuosi ja kokoavat niiden perusteella yhteenvedon ilmastonmuutoksen fysikaalisesta perustasta, ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sopeutumisesta ja haavoittuvuudesta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisystä (mitigation). Lisäksi IPCC:n erityinen task force kehittää ja tarkentaa metodologioita kansallisten kasvihuonekaasujen päästöjen ja nielujen laskemiseksi ja raportoimiseksi.

Ilmastonmuutoksen projektiot syntyvät jo tehdyn tutkimuksen pohjalta

IPCC:n arviointiraportit ovat politiikkarelevantteja, mutta eivät politiikkaa muodostavia. Niissä ei kerrota päättäjille millaisia toimia olisi tehtävä. Raporteissa esitellään tulevaisuuden ilmastomuutoksen projektioita perustuen eri skenaarioihin, ja niitä riskejä, joita ilmastonmuutos aiheuttaa, sekä keskustellaan ehkäisytoimien vaikutuksista.

Arviointiraporttien laadintaan osallistuu satoja tutkijoita ja niitä arvioi tuhannet tutkijat, jotta varmistutaan raporttien oikeellisuudesta ja tieteellisestä tasosta. IPCC:n raporttien hyväksyminen on monivaiheinen ja monimutkainen prosessi, jossa mukana ovat niin hallitusten edustajat kuin kirjoitustyöhön osallistuneet tutkijat. Prosessilla on haluttu varmistaa, että raportit täyttävät toisaalta kaikki tieteelliset kriteerit, mutta ovat myös poliittisesti hyväksyttävissä eri maissa. Tällainen YK-perusteinen menettely voidaan nähdä ongelmana sikäli, että poliittiset näkemykset ja intohimot voivat karsia raporteista merkittäviä näkemyksiä. Toisaalta tällä pyritään varmistamaan, että raporttien taakse saataisiin mahdollisimman laaja hyväksyntä, jotta niitä voitaisiin käyttää myös Ilmastopuitesopimuksen päätösten pohjana.

Ilmastopuitesopimusneuvottelut – hallitusten välinen väsytysnäytelmä

Ilmastopuitesopimusten neuvottelut ovat myös sangen monivaiheisia. Pääfoorumina niissä ovat ns. Conference of the Parties, COPs, eli puitesopimusten osapuolten – valtioiden – väliset vuosittaiset kokoukset.

Itse osallistuin aikoinaan useaankin COP-kokoukseen, lähtien Kyoton COP3-kokouksesta vuonna 1997. Tuolloin hyväksyttiin pitkien neuvottelujen jälkeen ns. Kyoton sopimus, joka ensi kertaa määritteli päästövähennystavoitteet teollisuusmaille. Osallistuminen kokoukseen avasi silmiä sopimusjärjestelmän monimutkaisuudesta sekä YK-tyyppisen järjestelmän jähmeydestä – joka tietysti saattaa joissain tapauksessa olla myös positiivinen asia.

Eri maiden käytännöt ja ryhmittymät toivat mielenkiintoisen lisän Kyoton kokouksen seurantaan. Mielenkiintoista oli esimerkiksi se, miten erilaiset neuvottelutaktiikat ja väsyttämismenettelyt olivat kokouksessa käytössä. Koska Euroopan Unionin täytyi aina saada omille näkemyksilleen sisäinen hyväksyntä, johti tämä pitkiin keskinäisiin neuvotteluihin silloisten EU15-maiden kesken. Yhdysvallat käytti tätä hyväkseen ja teki usein jonkin muutosehdotuksen sopimustekstiin puolen yön aikoihin, jolloin EU:n neuvottelijat joutuivat kinaamaan seuraavan yön omasta kannastaan, eivätkä päässeet nukkumaan.

Mielenkiintoista oli myös seurata, miten yleisistuntojen voimakastahtoinen puheenjohtaja, Argentiinan Raúl Estrada, johti voimakkaasti neuvotteluja ja tyrmäsi suoralta kädeltä mm. Yhdysvaltojen ehdotuksen päästökiintiöiden ”lainaamisesta” eri päästökausien välillä.

Sangen laaja-alaisten neuvottelujen seuraaminen vaati jatkuvaa tiedonkeruuta kokouksen aikana. Suomen valtuuskunnan jäsenenä sai neuvottelujen kulusta melko hyvin tietoa, mutta paljolti oli turvauduttava myös useiden eri järjestöjen ja organisaatioiden jakamaan materiaaliin.

Valtiot ja järjestöt pyrkivät luonnollisesti vaikuttamaan kokouksen päätöksiin ja erilaiset oheistapahtumat olivat tässä tärkeässä osassa. Ympäristöjärjestöt palkitsivat ”Vuoden fossiili” -tittelillä maat, jotka jarruttivat voimakkaimmin neuvotteluja. Muistaakseni Saudi-Arabia sai tittelin useana peräkkäisenä vuonna. Hallitukset jakoivat myös omia epävirallisia papereitaan, jotka eivät olleet siis niiden virallisia kantoja. Mukaan tarttui mm. paperi otsikolla “Non-Japanese non-paper not to be discussed”.

Suomen delegaation sisällä oli myös erilaisia painotuksia ja eri ministeriöiden näkemykset menivät joskus ristiin siitä, mikä olisi Suomen kannalta toivottavaa. Delegaatiomme johtajana toimi silloinen ympäristöministeri Pekka Haavisto ja mukana oli jäseninä myös useita eduskunnan ympäristövaliokunnan jäseniä. Kansanedustajat kyselivät ”asiantuntijaneuvoja” meikäläiseltä, tutkijalta, ja esittelinkin usein tieteen ja teknologian sekä politiikan näkemyksiä tohtorin tittelin tuomalla auktoriteetilla.

Vuosien mittaan olen osallistunut seitsemään COP-kokoukseen ja yhteen IPCC:n kokoukseen. Olen myös toiminut kolmessa COP-kokouksessa Suomesta lähteneen opiskelijaryhmän vetäjänä.
Opiskelijoille ja tutkijoille osallistuminen tuollaiseen YK-järjestelmän kokoukseen avaa aivan uudenlaisia näkökulmia kansainvälisen ympäristöpolitiikan tekemiseen ja siihen liittyviin kiemuroihin. Suosittelen vahvasti!

Jyrki Luukkanen
Erityisasiantuntija, TkT, dosentti

Artikkelin kirjoittaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen erityisasiantuntija, tekniikan tohtori Jyrki Luukkanen, on toiminut IPCC-paneelin luonnosraporttien arvioijana.

– – –

Artikkelin kuva: pixabay.com

Continuous Learning Propelled by Multidimensional Creation of Futures Knowledge

Sirkka Heinonen

How does learning change? What is the role of learning in tomorrow’s world? What, where and when to learn? How do we develop our futures literacy? How could futures education become part of all learning?

Concerning these visions and perspectives on learning, we received fresh insights from the thoughts of Njeri Mwagiru, keynote speaker at our 21st International Summer Conference ‘Learning Futures – Futures of Learning’. She is a senior futurist with the University of Stellenbosch, at the Institute for the Future (IFR) where we (FFRC) have previously had fruitful collaboration between our universities in the form of researcher exchanges, lectures and futures workshops.

Continuous learning

Continuous learning is a hot topic and positioned already at the core of the strategy of many universities, such as ours at the University of Turku. Human beings are never fully ‘ready’ – there is a continuous flood of learning flowing, with an increasingly diverse offering. However, I claim that continuous learning, which places a lot of emphasis on learning of those already in the workforce, should also be closely linked to the following dimensions of learning and mirror their combinations: lifelong learning, ubiquitous learning, peer-to-peer learning, and crisis learning. It is never too early – nor too late – to learn something. Especially learning about futures thinking is perfectly suitable at any stage of life. Of course, the sooner the better! Learning is both a right and a duty, but also a value and an absolute value.

Lifelong, equal and ubiquitous learning

The red thread of lifelong learning is intertwined with the idea that learning and education are not a separate period in a person’s life. Learning is a right and an opportunity to develop oneself at any stage of life and throughout the life cycle. Human being is a learning object – learning is at the heart of humanity. However, human motivation, ability, rights, and opportunities can vary greatly across the globe and in different cultures. Mwagiru raised the issue of equal access to learning as the number one challenge from an African perspective. She stressed the importance of enabling the education of girls.

Learning is more and more ubiquitous – effectuated all over places (lat. ubique = everywhere). Learning is not restricted within the walls of schools, universities and other educational institutions. Learning, as well as housing has become a multilocal activity. We learn not only in the curricula of educational institutions, but also in the workplace, at home, in hobbies and travel, in both the physical and virtual worlds, be it in waking and in sleep – or dreaming, in interaction as well as in the utmost moments of loneliness.

Hierarchies are crumbling and the categorical top-down model of education is tilting horizontally. We learn more and more from our peers. We learn effortlessly from peers because peers are on the same wavelength. On the other hand, Mwagiru also pondered that some form of mentoring, especially for young people, is always important so that peer learning does not risk becoming chaotic. The ethos of equality is permeating many other functions as well besides learning. We are adopting a narrative of a peer society where peer leverage is strong – in marketing, communications, commerce, urban development and even energy production. Households are eager to produce the energy they need themselves, for example with the help of solar panels, and in addition to the national grid, perhaps in the future, limited to their own local community.

The COVID-19 pandemic was an eye-opener highlighting the importance of crisis learning. One should learn from one’s mistakes, but even more far-reaching would be to learn to learn from crises. How can we learn from crises? Have we learned from this pandemic and if so what? Does it take more than one crisis before we start learning? I claim that learning from crises is an increasingly important and downright necessary part of futures literacy. It creates an arc of crisis anticipation, crisis survival and recovery. At its best, crisis learning means that, by identifying and analysing early warning signs, we can either avoid triggering a crisis altogether or at least find appropriate responses and buffer its harmful effects. In the RESCUE project, we explore how a built environment could improve such crisis awareness and futures resilience. With what kind of innovations could citizens enjoy public space together even during a pandemic? Self-disinfecting surfaces already exist, so will there be three-dimensional virus-free spaces in the urban space in the future – to enable movement and interaction?

Learning through embodied knowledge

Mwagiru also brought to the discussion in an interesting way the concept of embodied knowledge, which she has explored in her dissertation (2016). We learn a lot through rational thinking and reading texts, whether it is a physical book or digital curriculum. In addition, learning takes place through all of our senses, through the movements and experiences of the body. This aspect of learning should be explored more. The static nature of a learning situation can be a burden and a direct barrier to learning. The experiential knowledge accumulated in everyday activities is reminiscent of the concept of experiential knowledge used in, for example, cognitive psychology, techno simulations, and areas of religion. It also approaches Nonaka’s tacit knowledge concept, evading the strictly evidence-based knowledge. The role of experiential embodied knowledge and tacit knowledge in the creation of futures knowledge should be probed in more depth.

Art and empathy skills

Mwagiru also highlighted the strong focus of learning on STEM (science, technology, engineering and mathematics) – more arts could be included in learning, with the abbreviation expanding to STEAM. There is a need for a balanced curriculum that serves the development of the individual as a whole. Mwagiru suggests taking this debate to a more radical dimension and allowing our curriculum content to be modified as important learning areas for the arts? A hybrid of art and science can be as fruitful as a union of creativity and critical thinking. The arts are increasingly recognised for their ability to generate empathy in learners in ways that the hardcore sciences may not be able to produce.

We also know that empathy is becoming increasingly important as we move into the cultures of cooperation needed to solve the wicked problems that plague our “global village”. Empathy is a critical type of futures competence. Art can be a methodological and pedagogical tool for achieving such competence. Art can help in learning to adopt embodied knowledge. The significance of this is understood in the corporate world, where dance and theatre are often used as forms of team building, strategy and decision making. It would be interesting to see how combining technical, science and mathematics subjects with the arts could cross-fertilize ideas and enhance learning through a hybrid of the two approaches.

Futures literacy

The main goal of Mwagiru is to constantly emphasise the search for new “futures lenses ”. It could help to create something really novel and fresh in learning processes as a community of foresight that looks to the future in open-minded ways. This is an important part of developing futures literacy. Riel Miller (2015) uses a concept of ’pull learning of the radically new frontiers alongside the concept of ’push education aimed at degree qualifications.

Looking through the widening futures lenses expands the imagination and transcends rhetoric. It also creates a clear microscopic view to the often neglected peripheral and marginal, and also indigenous people’s ways of obtaining and learning knowledge, which over time has been left aside. Learning is much about acquiring new knowledge and experience – multidimensionally. When I asked Mwagiru about a new metaphor for learning, she described it as a spiral that breaks the rigidity of linear motion and path dependencies. The spiral is like a dance of dervishes seeking new sources of knowledge through movement.

Sirkka Heinonen
Professor Emerita

Dervissien tanssi
Dance of dervishes (pixabay.com)

Jatkuvan oppimisen vauhdittajana moniulotteinen tulevaisuustiedon hankinta

Tämä kirjoitus on julkaistu lyhyemmin Futuurissa 3/2021
sekä englanninkielisenä versiona.

Sirkka Heinonen

Miten oppiminen muuttuu? Mikä on oppimisen rooli tulevaisuuden yhteiskunnassa? Mitä, missä ja milloin opitaan? Miten kehitämme tulevaisuuslukutaitoamme? Miten tulevaisuuskasvatus voisi tulla osaksi kaikkea oppimista?

Näistä oppimisen tulevaisuuskuvista ja näkemyksistä saimme raikasta ravistelua 21. kansainvälisen kesäkonferenssimme ’Learning Futures – Futures of Learning’ pääpuhujan Njeri Mwagirun ajatuksista. Hän on Stellenboschin yliopistolta, sen tulevaisuuden tutkimusinstituutista (Institute for the Future). Meillä on aiemminkin ollut tiivistä yhteistyötä yliopistojemme välillä muun muassa tutkijavaihtojen, luentojen ja tulevaisuusverstaiden muodossa.

Jatkuva oppiminen – continuous learning

Tapetilla on jatkuva oppiminen, joka on jo monen yliopiston strategiaytimessä kuten meillä Turun yliopistossa. Ihminen ei ole koskaan täysin ’valmis’ – oppimista riittää jatkuvasti ja yhä monipuolisemmalla tarjonnalla. Jatkuva oppiminen, joka paljolti painottaa jo työelämässä olevien oppimista, olisi kuitenkin mielestäni hyvä kytkeä myös seuraaviin oppimisen ulottuvuuksiin ja peilata näiden yhdistelmiä: elämänpituiseen oppimiseen, ubiikkiin oppimiseen, vertaisoppimiseen ja kriisioppimiseen. Ei ole koskaan liian aikaista – eikä liian myöhäistä – oppia jotain. Varsinkin tulevaisuusajattelun oppiminen sopii mihin tahansa elämänvaiheeseen. Tietysti mitä aiemmin, sen parempi. Oppiminen on oikeus ja velvollisuus, mutta myös arvo ja itseisarvo.

Tasavertainen ja ubiikki oppiminen

Elämänikäisen oppimisen punainen lanka kietoutuu ajatukseen, että oppiminen ja koulutus ei ole erillinen jakso ihmisen elämässä vaan oppiminen on oikeus ja mahdollisuus kehittää itseään missä elämänvaiheessa tahansa ja koko elämänkaaren ajan. Ihminen on oppiva olio, oppiminen on ihmisyyden ytimessä. Ihmisen halu, kyky, oikeudet ja mahdollisuudet voivat kuitenkin vaihdella paljonkin maapallonlaajuisesti ja Mwagiru nostikin Afrikan näkökulmasta ykköshaasteeksi tasavertaisen pääsyn oppimisen piiriin. Hän korosti tyttöjen koulutuksen mahdollistamisen tärkeyttä.

Oppiminen on yhä enemmän ubiikkia – kaikkialla tapahtuvaa (lat. ubique = kaikkialla). Oppiminen ei rajaudu koulun, yliopiston ja muiden oppilaitosten seinien sisälle. Oppiminen, samoin kuin asuminen, on monipaikkaista. Opimme paitsi oppilaitosten koulutuksessa myös työpaikoilla, kotona, harrastuksissa ja matkoilla, niin fyysisessä kuin virtuaalimaailmassa, niin valveilla kuin unessakin – tai unelmoidessakin. Niin vuorovaikutuksessa kuin yksinäisyyden ylimmillä orsilla.

Hierarkiat ovat murenemassa ja koulutuksen kategorinen ylhäältä-alas -malli on kallistumassa horisontaaliseksi. Opimme yhä useammin vertaisilta. Vertaisilta opimme vaivattomasti, koska vertaiset ovat samalla aallonpituudella. Toisaalta Mwagiru pohti myös sitä, että jonkinlainen mentorointi on erityisesti nuorten kohdalla aina tärkeää, ettei vertaisoppiminen muutu kaaosmaiseksi. Vertaisuuden eetos on läpäisemässä monia muitakin toimintoja kuin oppimista. Aletaan puhua jopa vertaisyhteiskunnasta, jossa vertaisuuden vipuvoima on vahva – markkinoinnissa, viestinnässä, kaupankäynnissä, kaupunkirakentamisessa ja jopa energiantuotannossa. Kotitalouksilla on intoa tuottaa itse tarvitsemansa energia vaikkapa aurinkopaneelien avulla ja jakaa sitä valtakunnallisen verkon lisäksi tulevaisuudessa ehkä rajattuna vain omaan lähiyhteisöön.

COVID-19 -pandemia viimeistään nosti esiin myös kriisioppimisen merkityksen. Ihmisen tulisi oppia virheistään, mutta vielä laajakantoisempaa seurauksiltaan olisi oppia kriiseistä. Miten voimme oppia kriiseistä? Olemmeko oppineet tästä pandemiasta ja jos niin mitä? Kriiseistä oppiminen on mielestäni yhä tärkeämpi ja suorastaan välttämätön osio tulevaisuuslukutaitoa. Se luo kaaren kriisien ennakoinnista, kriisin kestämiseen ja siitä ulos selviytymiseen. Parhaimmillaan kriisioppiminen merkitsee sitä, että pystymme varhaisten merkkien tunnistamisen ja analyysin avulla joko välttämään jonkin kriisin laukeamisen kokonaan tai ainakin puskuroimaan sen vahingollisia vaikutuksia. RESCUE-hankkeessa tutkimme, miten rakennettu ympäristö voisi parantaa tällaista kriisikestävyyttä ja tulevaisuusresilienssiä. Minkälaisten innovaatioiden turvin kansalaiset voisivat nauttia julkisesta tilasta yhdessä myös pandemian aikana? Itseään desinfioivia pintoja on jo olemassa, saadaanko tulevaisuudessa kolmiulotteisesti virusvapaita tiloja kaupunkitilaan – mahdollistamaan liikkumisen ja vuorovaikutuksen?

Kehollinen oppiminen – embodied knowledge

Mwagiru toi keskusteluun kiintoisalla tavalla myös kehollisen oppimisen käsitteen (embodied knowledge), jota hän on väitöskirjassaan (2016) tutkinut. Opimme paljolti rationaalisen ajattelun avulla ja tekstejä lukien, olipa kyseessä fyysinen kirja tai digitaalinen oppiaineisto. Sen lisäksi oppimista tapahtuu kaikkien aistien kautta, kehon liikkeiden ja kokemusten kautta. Tätä oppimisen puolta soisi tutkittavan enemmän. Oppimistilanteen staattisuus voi olla rasite ja suoranainen este oppimiselle. Kokemusperäinen arjen aktiviteeteissa kertynyt tietämys muistuttaa esimerkiksi kognitiivisessa psykologiassa, teknosimulaatioissa ja uskonnon alueilla käytettyä kokemuspohjaisen tiedon käsitettä. Se lähestyy myös Nonakan hiljainen tieto -käsitettä. Kokemusperäisen kehollisen tietämyksen ja hiljaisen tiedon asemaa ja arvostusta tulevaisuustiedon luonnissa kannattaisikin tutkailla nykyistä syvällisemmin.

Taide ja empatiaosaaminen

Mwagiru nosti esiin myös sen, kuinka voimakkaasti oppiminen on keskittynyt STEM-kokonaisuuteen (tiede, tekniikka, insinöörityöt ja matematiikka) – oppimiseen voitaisiin sisällyttää nykyistä enemmän taideaineita, jolloin lyhenne laajenisi STEAMiksi. Tarvetta on tasapainoiseen opetussuunnitelmaan, joka palvelee yksilön kehittämistä kokonaisuutena. Mwagiru haluaisi viedä tämän keskustelun radikaalimpaan ulottuvuuteen ja antaa taiteiden tärkeinä oppimisalueina muokata opetussuunnitelmasisältöämme, Taiteen ja tieteen hybridi voi olla yhtä hedelmällinen kuin luovuuden ja kriittisyyden liitto. Taiteet tunnustetaan yhä enemmän niiden kyvystä synnyttää empatiaa oppijoissa tavalla, jota kovat tieteet eivät ehkä pysty aikaansaamaan.

Tiedämme myös, että empatia on yhä tärkeämpää, kun siirrymme yhteistyökulttuureihin, joita tarvitaan ”maailmanlaajuista kyläämme” piinaavien viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi. Empatia on tulevaisuuden osaamisen kriittinen laji. Taide voi olla metodologinen ja pedagoginen väline tällaisen osaamisen saavuttamiseksi. Taide voi auttaa oppimisessa kehollisen tiedon saavuttamista. Tämän merkitys on ymmärretty yritysmaailmassa, jossa käytetään tanssia ja teatteria tiiminrakennuksen, strategian ja päätöksenteon muotoina. Olisi kiintoisaa nähdä, kuinka teknisten, luonnontieteiden ja matematiikan aineiden yhdistäminen taiteisiin voisi ristiin hedelmöittää ideoita ja parantaa oppimista näiden kahden lähestymistavan hybridin kautta.

Tulevaisuuslukutaito

Tärkeimpänä tavoitteena Mwagiru korostaa jatkuvasti uusien ”tulevaisuuslinssien” etsimistä. Sen avulla voisi oppimisprosesseihin luoda jotain oikeasti uutta ja tuoretta ennakointiyhteisönä, joka katsoo tulevaisuuteen ennakkoluulottomilla tavoilla. Tämä on tärkeä osa tulevaisuuden lukutaidon kehittämistä. Riel Miller (2015) käyttää tutkintopätevyyteen tähtäävän ’push education’ -käsitteen rinnalla radikaalisti uuteen vetovoimaisesti kurkottavan oppimisen ’pull learning’ -käsitettä.

Avartavien tulevaisuuslinssien läpi katsominen laajentaa mielikuvitusta ja ylittää retoriikan. Se luo näköyhteyden myös perifeeriseen ja marginaaliseen, ja myös alkuperäiskansojen tapoihin tiedon hankintaan ja oppimiseen, mikä aikojen saatossa on jätetty syrjään. Oppiminen on paljolti uuden tiedon ja kokemuksen hankintaa – moniulotteisesti. Kysyessäni Mwagirulta oppimisen uutta metaforaa, hän kuvasi sen spiraaliksi, joka murtaa lineaarisen liikkeen jäykkyyden. Spiraali on kuin dervissien tanssi, jolla tavoitellaan uusia tiedon lähteitä liikkeen avulla.

Sirkka Heinonen
Professori emerita

Dervissien tanssi (Pixabay.com)

Huomioita työn tuottavuuden trendikehityksestä Suomessa ja Euroopassa: Nyt hälytyskellot soivat Suomelle Euroopassa

Jari Kaivo-oja

Tässä blogiviestissä tarkastelen työn tuottavuuskehityksen trendejä Suomen osalta ja vertailen niitä Suomen kannalta keskeisten verrokkimaiden vastaavaan työn tuottavuuskehitykseen. Vertailut perustuvat Eurostatin 14.3.2021 virallisesti julkaisemiin indeksiaikasarjoihin. Vertailen Suomen tuottavuuskehitystä eräisiin Suomen verrokkimaihin kuten Saksaan, Ruotsiin, Viroon, Iso-Britanniaan, Sveitsiin ja Puolaan. Teen vertailun työn tuottavuuskehityksen osalta myös EU-28 -alueeseen ja Euro-alueeseen.

Työn tuottavuus lasketaan jakamalla bruttokansantuote eli arvonlisäys tai tuotos sen aikaansaamiseksi käytettyjen työtuntien määrällä. Se, miksi yleensä työn tuottavuudesta ollaan kiinnostuneita, on se, että uusklassisen talousteorian mukaan talouskasvu syntyy pääosin työn tuottavuuden kasvusta. Vaikka työn tuottavuus on varsin tärkeä muuttuja, sen ei katsota välttämättä selittävän yleistä palkkakehitystä, ei ainakaan ekonomisti Blair Fixin mukaan Yhdysvalloissa (Productivity Does Not Explain Wages – Economics from the Top Down, No, Productivity Does Not Explain Income – Economics from the Top Down). Varmasti tämä keskustelu palkkakehityksen ja työn tuottavuuden välisestä suhteesta jatkuu aktiivisena.

Viime aikoina työn tuottavuudesta on oltu aikaisempaa enemmän huolestuneita, koska vuonna 2019 työn tuottavuus ei kasvanut juurikaan Suomessa. Käytännössä työn tuottavuuskehitys pysähtyi lähes kokonaan Suomessa. Kansantalouden tilinpidon tietojen mukaan laskettu työn tuottavuus kasvoi vuonna 2019 Suomessa 0,1 prosenttia.  Kun arvonlisäyksen volyymi kasvoi 1,3 prosenttia ja tehtyjen työtuntien määrä 1,2 prosenttia, saatiin yhdessä työtunnissa siis aikaan vain aiempaa hieman enemmän arvonlisää. Tilastokeskuksen tietojen mukaan työn tuottavuuden 1990-luvun puolivälin jälkeinen aleneva trendi oli vuosien 2016 ja 2017 kehityksen ansiosta kääntymässä positiivisempaan suuntaan, mutta vuonna 2018 työn tuottavuuden kasvu taittui jälleen. (Tilastokeskus – Tuottavuustutkimukset 2018 (stat.fi). Syystäkin ollaan tästä työn tuottavuuden huonosta yleiskehityksestä oltu huolestuneista.  

Eurostatin indeksi perustuu seuraaville oletuksille. Bruttokansantuote (BKT) on taloudellisen toiminnan mittari. Se määritellään kaikkien tuotettujen tavaroiden ja palvelujen arvona vähennettynä niiden luomisessa käytettyjen tavaroiden tai palvelujen arvolla. Bruttokansantuotteen kehitys työllistä kohden on tarkoitus antaa yleiskuva kansantalouden tuottavuudesta suhteessa Euroopan unionin keskiarvoon. On syytä korostaa, että kansantalouden eri toimialoilla ja alueilla työn tuottavuus vaihtelee paljon ja tämä on hyvä aina muistaa, kun vertailuja tehdään makrotalouden ja kansantalouden tasolla.

Jos maan indeksi Eurostatin tilastojen mukaisessa vertailussa on yli 100, maan bruttokansantuote työntekijää kohti on korkeampi kuin EU: n keskiarvo ja päinvastoin. Perusluvut ilmaistaan ​​ostovoimapariteettipohjaisina eli yhteisessä valuutassa, joka eliminoi maiden väliset hintatasoerot, mikä mahdollistaa merkityksellisen volyymivertailun EU- maiden välillä. On syytä huomauttaa, että ”työlliset” eivät tee eroa kokopäiväisen ja osa-aikaisen välillä. Tämä voi vaikuttaa osittain indeksien vertailutuloksiin, koska osapäiväinen työ on eri tasolla eri EU-maissa. Nämä reunaehdot on hyvä muistaa, kun näitä Eurostatin tilastoja tarkastellaan.  

Työn tuottavuus työtuntia kohti lasketaan todellisena tuotoksena työn panosyksikköä kohti (mitattuna tehtyjen työtuntien kokonaismäärällä). Työn tuottavuuden mittaaminen työtuntia kohti antaa paremman kuvan talouden tuottavuuskehityksestä kuin työvoiman tuottavuus työllistä kohti, koska se eliminoi työvoiman kokoaikaisen ja osa-aikaisen koostumuksen erot maittain ja eri vuosina.

Aluksi tarkastellaan Työn tuottavuuden kehitystä Suomessa vuosina 19952019. Havaitsemme trendin olevan laskeva. Vuosina 20072008 Suomen työn tuottavuus oli vielä varsin korkealla tasolla. Lasku tältä huipputasolta on ollut huomattava, yli 8 indeksipistettä. On varsin selvää, että tämä laskeva trendi ei ole mitenkään positiivinen asian Suomen kansantaloudelle ja kansalaisten tulevalle hyvinvoinnille.  

Kuva 1. Työn tuottavuuden kehitys Suomessa vuosina 1995–2019 (Lähde: Eurostat 2021).

Jos vertaamme Suomen työn tuottavuutta muualla Euroopassa tapahtumaan työn tuottavuuden kehitykseen, voimme esittää seuraavan vertailun. Kuvasta 2 näemme, että Suomi on menettänyt asemiaan työn tuottavuuden osalta vuosina 2008–2019. Positiivista on havaita, että vuoden 2015 jälkeen on tapahtunut pieni korjausliike, jolla kuusi vuotta kestänyt heikentynyt indeksikehitys on pysäytetty suhteessa EU:n työn tuottavuuden yleiskehitykseen.

Kuva 2. Työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja EU-28-maiden ja Euro-alueen välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Ruotsi on aina ollut keskeinen vertailukohde Suomelle työn tuottavuuskehityksen osalta. Kuvassa 3 on esitetty Suomen ja Ruotsin työn tuottavuuskehityksen eron kehitys.

Kuva 3. Työn tuottavuusero eron kehitys Suomen ja Ruotsin välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Negatiivinen indeksinumero tarkoittaa kuvassa 3 sitä, että Ruotsissa työn tuottavuus on parempi kuin Suomessa. Vuonna 2005 ero oli noin -3 ja tältä tasolta se laski tasolle -9. Suomen ja Ruotsin ero kuitenkin kaventui vuosina 2015–2017, mutta myönteinen kehitys tyrehtyi taas 2018–2019. On mielenkiintoista nähdä, kykeneekö Suomi ryhdistäytymään tässä Ruotsi-Suomi -kilpailussa., joka on merkitykseltään taloudellisesti tärkeämpi kuin maiden väliset jääkiekkokisailut.

Kuvassa 4 on taas estetty Suomen työn tuottavuusero suhteessa Saksaan vuosina 2005–2019. Suomessa työn tuottavuus on ollut parempi kuin Saksassa, mutta vuosina 2009–2014 koettiin notkahdus tässä maiden välisessä erossa. Ero kävi jo indeksiluvun 2 tasolla, mutta vuonna 2014 jälkeen tehtiin korjausliike Suhteessa Saksan työn tuottavuuskehitykseen. 

Kuva 4. Työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja Saksan välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Kuvassa 5 on esitetty Suomen työn tuottavuusero suhteessa Norjan kehitykseen vuosina 2005-2019. Tästä kuvasta näemme selvästi, että Suomi on kyennyt kohentamaan työn tuottavuutta suhteessa Norjassa tapahtuneeseen työn tuottavuuden kehitykseen, vaikka koko ajanjaksolla työn tuottavuus on ollut Suomea parempi Norjassa. Trendi on ollut Suomen osalta nousujohteinen, mikä on tietysti myönteinen asia.  

Kuva 5. Työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja Norjan välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Kuvassa 6 on vielä esitetty työn tuottavuuseron kehitys suhteessa Iso-Britanniaan. Näemme kuvassa koko ajan laskevan trendin vuodesta 2005 lähtien. Tämä kehitys ei tietystikään ole myönteinen asia, koska se sisältää markkinamenestysten mahdollisuuden brittimarkkinoiden osalta. On selvää, että tätä trendikäyrää on syytä seurata korostuneella valppaudella – etenkin Brexit-murroksen myötä.  

Kuva 6. Työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja Iso-Britannian välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Kuvassa 7 on esitetty työn tuottavuuseron kehitys suhteessa Viron kansantalouteen. Näemme kuvassa 8 koko ajan laskevan trendin vuodesta 2005 lähtien. Samoin kuin Iso-Britannian kohdalla, tämä kehitys ei tietystikään ole myönteinen asia, koska se sisältää merkittäviä markkinamenestysten mahdollisuuden Viron markkinoiden osalta. On selvää, että tätäkin trendikäyrää on syytä seurata korostuneella valppaudella.  

Kuva 7. Työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja Iso-Britannian välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Kuvassa 8 on esitetty työn tuottavuuseron kehitys suhteessa Sveitsin kansantalouteen. Näemme kuvassa 8 koko laskevan trendin vuodesta 2005 lähtien vuoteen 2015 asti. Tämä kehitys ei tietystikään ole myönteinen asia, koska se sisältää merkittäviä markkinamenestysten mahdollisuuden Sveitsin markkinoiden osalta. On todella myönteistä, että Suomessa kyettiin korjausliikkeeseen vuoden 2015 jälkeen, mutta mitään erityisen vahvoja takeita ole siitä, että korjausliike Suomen kehityksen osalta olisi pysyvä.

Kuva 8. Työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja Sveitsin välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2021.

Kuvassa 9 on vielä esitetty Suomen ja Sveitsin työn tuottavuuskehitys. Monelle talousasiantuntijalle Sveitsi on tärkeä verrokkimaa, ei pelkästään sen vuoksi, että Sveitsi ei ole jäsenenä Euroopan Unionissa, vaikka se on monin erin tavoin riippuvainen Euroopan muusta talouskehityksestä.

Kuva 9. Työn tuottavuuskehityksen eron kehitys Suomen ja Sveitsin välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2019.

Voimme kuvasta 9 päätellä sen, että Sveitsin työn tuottavuuskehitys on ollut tarkasteluajanjaksolla parempi kuin Suomessa. Jo tästä syystä johtuen Suomessa kannattaisi ottaa oppia Sveitsin työmarkkinoista ja yritystoiminnasta.

Kuvassa 10 esitetty vielä työn tuottavuuseron kehitys Suomen ja Puolan välillä. Kuten kuvasta näkyy, Puola kuroo umpeen työn tuottavuuseroa selvästi. Vuonna 2005 indeksilukujen ero oli vielä hiukan yli 50, mutta vuonna 2019 ero kuroutunut indeksilukuun 27,4.

Kuva 10. Työn tuottavuuskehityksen ero Suomen ja Puolan välillä vuosina 2005–2019. Lähde: Eurostat 2019.

Jos kehitys jatkuu lineaarisen trendin mukaisena, Suomen ja Puolan ero työn tuottavuudessa tapahtuu noin 14 vuoden sisällä eli vuonna 2033. Tämän suuntainen trendikehitysarvio voidaan antaa ennakkovaroituksena Suomen talouspäättäjille ja hallitukselle.

Tässä blogiviestissä olen esittänyt joitakin trendikehityksen pääsuuntaviivoja työn tuottavuuskehityksen osalta. Huomiot perustuivat Eurostatin julkaisemiin indeksisarjoihin. Keskeisiä huomioita tässä blogiviestissä esitettyjen trenditarkasteluiden osalta ovat:

  • Suomessa työntuottavuuskehitysetu suhteessa kaikkien EU-maiden (EU-28 ja Euro-alue) kokonaiskehitykseen on kaventunut vuosina 2005–2019. Vuonna 2005 eri oli vajaa +16 indeksiyksikköä, mutta vuonna 2019 oli kaventunut alle +8 indeksiyksikköön. Suomelle ja sen kansantaloudelle tämä trendi merkitsee erittäin voimakkaasti kiristyvää yleistä kilpailuasetelmaa Euroopassa.
  • Vielä vuonna 2005 Suomi oli työn tuottavuudeltaan varsin hyvässä suhteellisessa asemassa esimerkiksi Sveitsiin verrattuna (ero -10 indeksiyksikköä), mutta sen jälkeen ero trendikehityksen osalta on ollut laskeva.
  • Suomessa työn tuottavuusero on kaventunut erityisesti suhteessa Iso-Britanniaan, Viroon, Puolaan ja Saksaan. Työn tuottavuuden trendikehitystä suhteessa näihin maihin on syytä seurata ”suurennuslasilla”.
  • Suomi on pysynyt parantamaan suhteellista asemaansa suhteessa Norjassa tapahtuneeseen työn tuottavuuskehitykseen. Tämä on myönteinen uutinen Suomen näkökulmasta.
  • Suomen ja Ruotsin kisa työn tuottavuudessa on perinteisesti ollut kireää. Eurostatin tilastojen mukaan Ruotsissa työn tuottavuuskehitys on ollut koko ajanjakson 2005–2019 ajan hiukan parempi kuin Suomessa. Aivan viime vuosina Suomi on taas kyennyt astetta parempaan kehitykseen kuin Ruotsi. Vuonna 2018 ero oli -2 ja vuonna 2019 -4 indeksiyksikköä. Työn tuottavuuskehitystä on syytä seurata erityisellä huolella Ruotsin ja Puolan kehityksen osalta. Jos Suomen teollisuuden ulosliputuksia tapahtuu, sen voisi olettaa tapahtuvan näihin maihin. Toki tässä yhteydessä on hyvä muistaa eri teollisuusalojen erot. Pelkkä makrotaloudellinen trendiarvioi vaatii rinnalleen tarkempia työn tuottavuuden trenditarkasteluita
  • Puola kuroo työn tuottavuuseroa Suomeen nähden vauhdikkaasti. Näin se on tehnyt koko tarkasteluajanjakson ajan, eli vuodet 2005–2019. Jos työn tuottavuuskehitys jatkuu samanlaisena, arviolta vuonna 2033 ero työn tuottavuudessa Suomen ja Puolan välillä on nolla. Tämä ennakoitavissa oleva tilanne vaatii tarkkaa erityispohdintaa Suomessa. 

Työn tuottavuutta koskevat trendit Euroopassa ovat siis varsin mielenkiintoisia. Tällainen talouden perusteita koskeva trendianalyysi onkin osa toimintaympäristömme analyysiä Suomessa ja Euroopassa. Tässä blogissa olen nostanut muutamia Suomen kannalta keskeisiä vertailtavia työn tuottavuustrendejä esille.

Loogisesti ajatellen toivonkin, että Suomessa työn tuottavuuteen aletaan kiinnittämään enemmän huomiota.

Avainasemassa työn tuottavuuden osalta ovat laadukas koulutus ja teknologinen kehitys. Jos koulutus ei ole laadukasta tai tekniset työvälineet eli ja yleisesti ottaen Teollisuus 4.0 -osaaminen ja ”digitalisaatioloikan” toteuttaminen eivät ole päivitettyjä Suomessa, emme voi realistisesti toivoa työn tuottavuudessa merkittävää kasvua Suomessa ja jäämme kilpailijamaista jälkeen. Tämä on tosiasia, jonka soisi ymmärrettävän laajasti vastuullisen päätöksentekijöiden joukossa. Esimerkiksi koulutuksesta leikkaaminen ei nyt erityisen hyvin osu tämän blogiviestin varoittavaan sisältöön. En toivoisi Suomessa sorruttavan katteettomaan toiveajatteluun eli siihen, että trendit kääntyvät automaattisesti meille suotuisiksi. Näin ei todellakaan käy automaattisesti ja nyt tarvitaan proaktiivisia toimenpiteitä.

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, dosentti, HTT, YTM, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto

Tutkija, EL-TRAN ja Manufacturing 4.0, Strategisen tutkimuksen neuvosto, Suomen Akatemia

Päätutkija, Smart Specialisation Strategy with Big Data Tools (SSST-BD), Euroopan Komissio (Marie Skłodowska-Curie Fellow Action)

Professori, Kazimiero Simonavičiaus yliopisto, Big Data Excellence Centre, Vilna, Liettua

Jari Kaivo-oja on Strategisen tutkimusneuvoston tutkija Suomen Akatemian Manufacturing 4.0 ja El Tran -hankkeissa. Hän tieteellinen neuvonantaja Smart 100 Business -hankkeessa Satakunnassa Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä.

logot MFG4.0, El-Tran, Strateginen tutkimus ja Suomen Akatemia

Lähteet:

EUROSTAT (2021) Labour productivity per person employed and hour worked (EU27_2020=100) [TESEM160]. Data extracted on 14/03/2021 12:06:07 from [ESTAT], National accounts indicator (ESA 2010)

Tilastokeskus (2020) Työn tuottavuus ei juuri kasvanut vuonna 2019. Verkkosivu (luettu 14.3.2021): Tilastokeskus – Tuottavuustutkimukset 2018 (stat.fi)

Liite: Havainnelaskelma Suomen ja Puolan työn tuottavuuden eron lineaarisesta trendikehityksestä:

Picture: pixabay.com

What Will be the Future of Global Tourism? The Futures of Tourism, Innovation and Sustainability in a Global Perspective – BOOK REVIEW

Jari Kaivo-oja:

Eduardo Fayos-Solà & Chris Cooper (editors) (2019) The Future of Tourism. Innovation and Sustainability.  Springer. Springer Nature Switzerland AG. 337 pages.  

Various specialists in the fields of tourism business, tourism destinations, and global tourism businesses meet challenges of responsible tourism and real-life needs to analyse tourism business from different perspectives with a multidisciplinary and critical approach.

In general, we can note that innovation management and sustainability management, are two grand future challenges in the field of global tourism business. The role of global governance is a critical issue in relation to sustainable development and innovation processes. Surely, these kinds of key vital challenges have been in the background discussions when the authors have written such a comprehensive milestone book “The Future of Tourism. Innovation and Sustainability”.

Nowadays we cannot expect that “business as usual” (BAU-scenarios) and “normal times” approaches will lead us automatically to a more sustainable world. Certainly, we will not achieve a sustainable economy without our own specific strategies and policies. There has been a long historical time period to assess whether the market would lead us to sustainable development. The tourism business has always had many challenges in terms of sustainability.

There is need to have a paradigm shift in global tourism governance and in the field of tourism and hospitality management practices, whether they are “best practices”, “good practices” or “emerging practices”. Nowadays all practices need critical discussions and focused discussion about alternative futures of tourism. Typically, modern futures studies have focused on: (1) desirability analyses, (2) probability analyses, (3) feasibility analyses, (4) risk analyses and (5) strategic importance and (6) prioritisation analyses. Decision-makers need to perform these kinds of analyses in their daily business and administrative decisions. This book is useful for current needs of decision-makers of tourism business.  The aim of the book is to serve as a compass for the future.   

The President, Dr. Eduardo Fayos-Solà (the Ulyess Foundation) and Professor Chris Cooper (Leeds Becker University) have edited the new book “The Future of Tourism – Innovation and Sustainability”. Editors are highly ranked experts and experienced specialists in the field of tourism research and tourism R&D activities. Key focus themes of this comprehensive book are innovation and sustainability.  The book has three parts, Part I, “Tourism Futures and Technological Facets of Innovation”, Part II, “Cultural Paradigms and Innovation” and Part III, “Tourism Governance Innovation”. All parts have six sub-chapters covering the headlines of three parts of the book. The book includes contributions from 35 tourism researchers and specialists. This book includes contributions from very broad set of experts with dynamic capabilities.  

Part I has a very strong technological focus on innovation

This approach of innovation emphasis means that other categories of innovation, business model innovation, and social innovation are not very much discussed although some discussions are presented in sub-chapters of “Resources Eco-efficiency, Sustainability and Innovation in Tourism” (by Margarita Robaina and Mara Madaleno), “The Deepening Effects of the Digital Revolution” (by Carlos Romero Dexeus) and “Tourism and Science: Research, Knowledge Dissemination and Innovation” (Natarajan Ishwaran and Maharaj Vijay Reddy). Other sub-chapters “Tourism and Economics: Technologically Enabled Transactions” (Larry Yu and Philippe Duverger), “Case Studies in Technological Innovation” (Chris Cooper, Eduardo Fayos-Solà, Jafar Jafari, Claudia Lisboa, Cipriano Marin, Yolanda Perdomo, and Zoritsa Urosevic).   

In Chapter 1 editors discuss the challenges of innovation and the future of tourism. They admit that it is almost impossible to cover all endogenous main variables of tourism activity. They also note: “If the concept were to be strictly, narrowly understood, it would imply an almost impossible introspective task of primarily considering the endogenous main variables of tourism activity in destinations worldwide, somehow disregarding global scenarios, trends, and paradigm shifts. Much more adequate and interesting seems to explore the subject from a high watchtower observing and analysis Tourism in the Future.” (Fayos-Solà & Cooper, p. 1). From this special perspective, they underline innovation perspective and emerging issues and grand challenges of tourism business. This is in a way advantage – but also disadvantage of the book. As all specialists in the field of foresight and futures research know, it is not easy to analyse tourism futures without foresight tools and methods like trend analysis tools, scenario analyses, Weak Signal and Wild Card analyses. This is also a relevant point when we trying to cope with COVID-19 crisis. Data analyses, foresight methods, strategic planning and vision building “go hand in hand”.

Part II has a very strong cultural approach to innovation research

In Part II, the paradoxes of postmodernism are discussed in sub-chapter “Paradoxes of Postmodern Tourists and Innovation in Tourism Marketing” (Enrique Bigne and Alain Decrop). Ethical challenges and questions are discussed in sub-chapter “The Future of Ethics in Tourism” (David A. Fennel). In sub-chapter “Cultural Paradigm Inertia and Urban Tourism” (Chiara Ronchild), the topic of cultural paradigm inertia is widely discussed. A highly important issue of walkability is analysed in sub-chapter “Urban Tourism and walkability” (Salvador Anton Clave).  In a Sub-chapter “Intelligence and Innovation for City Tourism Sustainability”, Jaume Mata analyses the key topic of the book, city tourism sustainability, broadly. Again, in final sub-chapter case studies are reported in “Case Studies in Sociocultural Innovation” (Chris Cooper, Francois Bedard, Benoit Dugnay, Donald Hawkins, Mohamed Reda Khomsi, Jaume Mata and Yolanda Perdomo). Personally, I expected more assessments of sustainable transport and mobility, such as bicycling and rail transportation, in this section.

Part III “Tourism Governance Innovation” has strong governance emphasis

The first sub-chapter “Measuring Tourism: Methods, Indicators, and Needs” is probably the most interesting part from methodological perspective. It is a very interesting contribution to further tourism research discussions. The second sub-chapter “Tourism Destination Re-positioning and Strategies” (Alan Fyall) provides a very updated discussion about one classical research topic of tourism research, tourism destination and destination strategy analyses. The third sub-chapter “Competition for Tourism Destination Policy and Governance: The Century of Local Power” (Maya Damayanti, Noel Scott and Lisa Ruhanen) pays more attention to local tourism destination policy and governance. This sub-chapter is actual and highly relevant for local tourism planners and strategists. Sub-chapter “Focusing on Knowledge Exchange: The Role of Trust in Tourism Networks” (Conor McTierman, Rhodri Thomas and Stephanie Jameson) provides interesting insights into knowledge management in organisations. Knowledge exchange and trust in innovation management are classical research themes in the field of innovation research and from this special perspective this sub-chapter is a very relevant part of the book. Again, a case study section is presented. Sub-chapter “Case Studies in Tourism Governance” (Chris Cooper, David Betbesë, Bertil Vlintbom, and Beatriz Përe-Aguilar) is a final case study section in this comprehensive book.

Actually, it is never easy to make a high-quality case study, but in the context of this special book authors do it professionally. The case studies are presented in an interesting and instructive way and lessons could be learned from this in the field of foresight research in general.

The book “The Future of Tourism – Innovation and Sustainability” includes sub-chapter with conclusions “Conclusion: The Futures of Tourism -Innovation for Inclusive Sustainable Development” (Eduardo Fayos-Solä and Chris Cooper).  To sum up, this comprehensive book is certainly useful reading for tourism professionals, but also for researchers in the field. Perhaps one additional chapter on key trends and scenario studies in the tourism industry would have been good to include. Nonetheless, the book contains a lot of future-oriented topics and focuses on the key challenges facing the future of the tourism industry. Therefore, the book can also be recommended as training material for the tourism field specialists and as a background reading for tourism and hospitality researchers. Clearly, writing this milestone book has been a big effort and surely deserves a full professional attention in the field.

Of course, many things have changed with the COVID-19 crisis in the tourism industry. Perhaps a new edition of the book should be taken soon to assess the tourism industry in the post-COVID19 crisis period? Many tourism trends need now more critical analyses and full re-evaluation. Certainly, the challenges of sustainability and the challenges of innovation policy are now seen in a slightly different way than in this book. Also, many presented trend analyses and scenarios analyses of global tourism industry must be updated.

Jari Kaivo-oja

Research Director, Adjunct Professor, Dr., Finland Futures Research Centre, Turku School of Economics, University of Turku

Research Director, Dr Jari Kaivo-oja is a reviewer of the Journal of Tourism Futures, Journal of Tourism Futures | Emerald Publishing. He follows inbound and outbound trends of the Finnish tourism and hospitality business. 

– – –

Photo by Laurentiu Morariu on Unsplash

When visionary leadership works or does not work?

Key variables and aspects of change management and real-life implementation of strategic visions


Jari Kaivo-oja:

In politics and economics, the aim is to strive for visions and for a high level of strategic excellence. Whether it is managing climate change, managing the coronavirus crisis, dynamic industrial policy, political parties or business models of firms and corporations, we have to pay attention to visionary leadership and the operating styles that are in line with it.

Most of organisations in business and society are interested in change management and implementation. In the field of futures research, there has always been interest in visions, missions and strategies. The aim has been to identify visions, targets, goals and means to achieve these.  Goal rationality and instrumental rationality are central to all human activities. How goals and means are combined determines value rationality of organisations and all human agencies in political, commercial and social life.

Niccolò Machiavelli noted a long time ago:

“It ought to be remembered that there is nothing more difficult to take in hand, more perilous to conduct, or more uncertain in its success, than to take the lead in the introduction of a new order of things. Because the innovator has for enemies all those who have done well under the old conditions, and lukewarm defenders in those who may do well under the new. This coolness arises partly from fear of the opponents, who have the laws on their side, and partly from the incredulity of men, who do not readily believe in new things until they have had a long experience of them.”
(Niccolò Machiavelli, The Prince, year 1513).

One key aspect of future oriented change management is to understand that there are push and pull mechanisms of change processes. Steve Morlidge (Satori Partners ) and Director, C.P.A. Steve Player (Beyond Budgeting Round Table, BBRT) have presented the Change Equation:

D x V x S > R,

where D stands for dissatisfaction, V stands for vision, S stands for first steps and R stands for resistance. We must think about V, D, S and R together as interrelated variables.

V = Vision for the future
D = Sense of dissatisfaction with the present
S = Knowledge of first steps, and
R = Sources of resistance.

This Change Equation is interesting in the sense that it contains a strong statement of the basic prerequisites for the success of visionary leadership. Visionary leadership literature has placed quite a lot of emphasis on the design of the vision itself, as it has been seen to act as a resource magnet and facilitate the mobilisation of tangible and intangible resources for the desirable future. Less attention has been paid to the basic variables of visionary leadership defined in the Change Equation.

Defining the Change Equation is perhaps more important than previously understood in the field of management sciences. The Change Equation states that dissatisfaction, vision and initial steps should be able to reverse the forces of resistance so that the desired vision itself can be realised with some time delay. Poorly defined vision, misjudged initial steps, poorly understood level of dissatisfaction and misconceptions about resistance to change prevent visionary leadership goals from being achieved.

Perhaps increasingly important it would be to be able to assess the relative weight of the three critical variables to the left of the change equation, because if one of the three variables has a high weight in relation to other variables, it should be invested more in management and in visionary leadership than other less weighty variables.

A good definition of vision alone is therefore not enough as a preconditional term for successful visionary leadership. In general, it is therefore important to understand that the vision itself does not yet determine a full success of the visionary management model alone. Dissatisfaction and initial steps are really relevant variables in visionary management process of organisations, whether we discuss about leadership models in companies, political parties or other social organizations.

It is time to rethink the processes of futures orientation and foresight.  

Jari Kaivo-oja

Research Director, Adjunct Professor, PhD
Finland Futures Research Centre, Turku School of Economics
University of Turku

Manufacturing 4.0 – strategies for technological, economic, educational, and social-policy adoption (MFG 4.0) & Transition to a Resource Efficient and Climate Neutral Electricity System (EL-TRAN). Both projects are funded by the Academy of Finland’s Strategic Research Council .

– – –

Background literature

Holstius, Karin & Malaska, Pentti (2004) Advanced Strategic Thinking. Visionary Management. Publications of Turku School of Economics and Businss Administration. Serie A-8:2004. Turku. Web: malaska (utupub.fi)

Kotter, John P. (1996) Leading Change. Harvard Business School Press: Boston, MA. Web: Leading Change – Book – Faculty & Research – Harvard Business School (hbs.edu)

Machiavelli, Niccolò (1513) The Prince. (Orig. De Principatibus / Il Principe). Web: The Prince | Treatise by Machiavelli, Summary, & Facts | Britannica

Manyika, James (2008) Google´s View of the Future of Business. An Interview with CEO Eric Schmidt. The McKinsey Quarterly. September 2008. Web: (5) Google’s view on the future of business: An interview with CEO Eric Schmidt (researchgate.net)

Morlidge, Steve & Player, Steve (2010) Future Ready. How to Master Business Forecasting. John Wiley and Sons. Chichester, United Kingdom. Web: Future Ready: How to Master Business Forecasting | Steve Morlidge, Steve Player | download (b-ok.cc)

Welch, Jack & Byrne, John A. (2001) Jack: Straight from the Gut. New York: Warner Business Books. Web: Jack: Straight from the Gut by Jack Welch (goodreads.com)

Picture: Jan Vašek in Pixabay 

Crafting Magic Mirrors for Time Travellers

Martyn Richards:

Designing Visual Metaphor Miro Exercises for Deepening Futures Literacy

Futures Literacy is a relatively new and unexplored capability in the world of futures thinking. Learning what Futures Literacy is and how to use it can be challenging on multiple levels – cognitive, social and emotional. Designing tools that reflect on this process demands a creative and less travelled approach. This blog post describes the design principles, results, and potential uses of creative tools for reflecting on Futures Literacy learning journeys.  

Futures Literacy is defined as the capacity to diversify how and why we use futures.

These tools were developed as part of the FLxDeep initiative which investigates what happens when you enhance the Futures Literacy capabilities of systems innovators and their partners working to avert climate emergency. In 2020, FLxDeep organised two Futures Literacy training programmes and a multitude of Futures Literacy engagements across the EIT Climate KIC Deep Demonstrations project. FLxDeep is co-funded by its six partner organizations and EIT Climate KIC.  

Developing Futures Literacy capabilities is not a simple matter, for two reasons.

Firstly, Futures Literacy is inherently reflexive – practising the capability asks you to look at your own assumptions and habits of mind. In becoming conscious of these, you then seek to act on your own thinking to produce alternative imaginings about the future. This can be fraught with cognitive, social and emotional barriers. 

Secondly, interfacing with futures brings you into intimate contact with complexity. Complexity defies rational prediction, and challenges typical modes of engaging with the future through preparation for contingencies and planning for optimisation. As such, the acquisition of Futures Literacy capabilities has to make space for some wildness of the imagination, intuitive sensing, and emotional intelligence.    

After working with reflexivity and complexity in a Futures Literacy training session, forming coherent and well formulated insights can be a bit of a challenge! Likewise, we faced the challenge of developing tools that are open and flexible enough for the expression of a wide array of meanings and value. We found that the best way to work in this space was through collaboration.

I had the pleasure of teaming up with Dr Petra Cremers, an educational researcher at the UNESCO Chair Futures Literacy at Hanze University of Applied Sciences, one of the consortium partners of FLxDeep. Together, we devised a toolbox of reflection exercises that tap into other ways of knowing and communicating, that are intuitive to use, and that facilitate an uncovering of useful new meanings that deepen the Futures Literacy learning journey.

This blog post presents my personal insights from developing creative exercises for reflecting on Futures Literacy capability acquisition.    

Design Principles

The design process had to balance the needs of the project; to generate good data on the value of Futures Literacy, with the needs of the participants; to gain a deeper understanding of their own experience, with our own research ethics; to produce results that fit a coherent framework. We used a typical iterative design thinking process of brainstorming, prototyping, experimentation and testing to reach the final version of the reflective exercises. Along the way we identified the following design principles:

  1. Be useful and meaningful to the participants as well as to the researchers – deepen the learning process to help participants identify their own ways of making use of their new Futures Literacy capabilities.
  2. Tap into other ways of knowing beyond the typical rational-linguistic mode  making use of visual metaphors, non-verbal reflection, and combinatorial elements, would be key parts of a collective knowledge creation process.
  3. Have visual appeal that invites playful exploration – this is a stepping stone towards entering a mindset that is open and comfortable, willing to step into the vulnerable space of talking about our assumptions and the way our minds work.

Working from these principles and the metaphor of Futures Literacy capability acquisition as a learning journey, we found inspiration for a range of exercises, from mapping, to insight narratives, as well as the exercise presented here today – Metaphor Cards.

Metaphor Cards: How it works

Metaphor Cards is a reflection exercise that is used at the end of a training course to help identify the personal and collective value of developing Futures Literacy capabilities. We implemented the exercise in the Miro online collaborative whiteboard, but it could equally be deployed at physical workshops.

The key elements of the exercise are as follows:

  • Question prompts: three questions relating to the learning process and outcomes. In our case we asked about struggles encountered in the learning process, the immediate value in terms of impacts or learnings acquired, and the potential value of Futures Literacy that has yet to be leveraged (Wenger 2017).
    -	Question prompts: three questions relating to the learning process and outcomes.
  • Metaphor Cards: a diverse set of cards displaying visual metaphors. We used a set of 54 cards arrayed in the centre of the workspace. You could use representations of Jungian archetypes like intùiti, cards from a game such as dixit which draw on tropes from fairy tales and mythology, or a set of your own devising.
    Metaphor Cards

Credit: Dixit, author Jean-Louis Roubira, illustrator Marie Cardouat, publisher Libellud.

  • Miro board: Any collaborative workspace or whiteboard would be suitable. We used a combination of Miro board and Zoom call. A space for interaction with the metaphor cards and to place collectively visible notes.
    Miro board
  • A group of people with a common experience: Our participants had the shared experience of being on the same training course. We conducted the reflection exercise both in the final session of a training course and as a follow up session two weeks after the conclusion of a training.
    A group of people with a common experience
  • Host and Technical facilitator: We found that having a combination of host – responsible for guiding the participants through the procedure – and a technical facilitator – responsible for the miro board, zoom breakout rooms etc. – was the best division of labour.
    -	Host and Technical facilitator

Procedure

We generally begin all our course sessions and project meetings with a Check In (a list of these check in prompts will be made available through later FLxDeep publications). This is used both as a warm up to the activity of the exercise and as a way for participants to bring their whole selves into the session, not just their work persona. We found this helps to create the appropriate atmosphere conducive for reflection.  

Individual Reflection

Once participants are situated we ask them to follow the following steps:

  1. Claim a personal workspace in the Miro canvas – add their name or an emoji.
  2. First read the question prompts, let them sink in. Then scan the available cards.
  3. Select metaphor cards that they feel best addresses each of the question prompts.
  4. Participants then take time to write out why they chose each card.

Plenty of time should be given to these first stages, as coalescing initial impressions and feelings into coherent sentences is not a simple task. We gave about 15 minutes for these stages.

Asking participants to answer the reflection prompts using visual metaphors helps participants to draw on initial impressions, feelings and intuitions – other ways of knowing, which are often undervalued. Furthermore, asking the brain to seek meaning in these visual prompts triggers creative processes. The ambiguity of the metaphor cards is leveraged here to activate the imagination.    
 The ambiguity of the metaphor cards

Collective Reflection

The following stages offer a platform for the participants to tell their story, as well as to build upon the stories of others with their own elaborations.

  1. In turn, the participants now share the cards that they have chosen to answer each of the question prompts and explain their reason to the others – while one participant is presenting, the others add notes to their workspace that elaborate on their own thinking as the speaker triggers additional connections. After each participant has presented, the others may ask questions and build upon what has been said with their own interpretation.
    share the cards that they have chosen

Stage 5 will vary in length according to your group size. We found best results when we conducted this with small groups of 3–4. Larger groups will take longer but will be able to harness more collective intelligence. 5–10 minutes per participant.

We halted the process at this point with one group due to time constraints. The second group completed all the stages and produced additional layers of insights that the participants reported as being surprisingly meaningful.

Between stage 5  and 6, we very briefly describe how we see the Futures Literacy learning journey; as a non-linear, complex and winding path that is unique to each learner, that particular events may be rich with meaning and can be revisited to yield further insights in time.

  1. As a group, we ask the participants to discuss whether they see connections between their individual insights and the insight of others. Which parts of other’s journeys do they recognise, or perhaps experienced in a very different way?
  2. The conclusion and check out of the session iis to write and share a single sentence that encapsulates their personal interpretation of the collective discussion

The final discussion and check out will vary in length depending on how far you roam, but we gave about ~20 minutes for these stages. The total exercise time was around 80 minutes.

What happened – Reflections from the sessions

Here is a curated sample of insights that were expressed by participants in the reflection sessions of the two training courses run by FLxDeep. One course was run for ~25 participants over 3 modules and 6 sessions aimed at training the trainer. The other course was run for ~12 participants, consisted of 4 sessions and focused on developing a cognitive understanding of Futures Literacy for use in the Net-Zero Emissions Maritime Hubs Deep Demonstration.  

Struggles: What was something you found difficult in learning about Futures Literacy?

A frequent struggle was breaking out of a way of thinking that is set in the grooves of operating with “realistic” predictions and hoped for visions. Futures Literacy helps people to diversify thinking about futures into alternative, unfamiliar territory. Furthermore, we can see some hint of the pressures that working in a demanding work environment places on the need to pause and consider, breathing in, before making a decision. 

“the future can have different colours and shades.”

“the future can have different colours and shades.”

“make time to explore my assumptions and how they shape my actions + visions in detail + changes needed? how to change assumptions?”

make time to explore my assumptions and how they shape my actions + visions in detail + changes needed? how to change assumptions

Learnings (immediate value): In what way(s) was participation in Futures Literacy training meaningful to you?

The immediate value of the training sessions frequently made reference to the unlocking of the unrealised potential; putting the wealth of the imagination to productive work generating strange new assumptions, possibilities, and options. This was frequently accompanied by a feeling of confidence, that these new tools are ready to be tested through experimentation.    

“Establish familiarity with the unfamiliar and feel there are no limits to imagining different futures”

“Establish familiarity with the unfamiliar and feel there are no limits to imagining different futures”

“The training was meaningful in helping me piece together a lot of different fragments (different kinds of futures thinking, complexity, participatory methods) into something more cohesive (my coat of leaves) – but how well will it survive the wind and new journeys I will undertake?”

“The training was meaningful in helping me piece together a lot of different fragments (different kinds of futures thinking, complexity, participatory methods) into something more cohesive (my coat of leaves) - but how well will it survive the wind and new journeys I will undertake?”

Impacts (potential-applied value): Do you see possibilities to use or apply Futures Literacy somehow?

Enhanced perception of alternatives and conscious consideration of assumptions were reported as being key capacities that would be of use moving forward. Coupled with a new found sense of empowerment; that resolutions to dilemmas that transcend the conventional formulation can be found.  

”How thinking about the possible futureS can elevate and inspire, and at the same time highlight the need to be more proactive and strategic in actions to avoid the negative.”

”How thinking about the possible futureS can elevate and inspire, and at the same time highlight the need to be more proactive and strategic in actions to avoid the negative.”

“[It’s a] multipurpose tool to explore deep into the paradigms and mental models of individuals, groups, society… Especially useful to explore the intent and design principles of challenge owners”

“[It’s a] multipurpose tool to explore deep into the paradigms and mental models of individuals, groups, society… Especially useful to explore the intent and design principles of challenge owners”

Passing it forward

We see a lot of potential in this reflection tool. Learners gave very positive feedback about how this process helped them to uncover additional value from their training course. The process was reported as leveraging the advantages of creative exploration and collective sensemaking to produce meaningful immediate value and insights into how to apply Futures Literacy in their own contexts. Taking the time to pause, think and explore the thoughts and feelings brought up by the trainings added layers of complexity to thinking about futures that go on to help participants themselves embrace complexity.

""

We would be gratified to see this process taken up by others involved with EIT Climate KIC and beyond. We at FLxDeep are actively seeking collaboration on further Futures Literacy processes. I am confident that this method, tried and tested in the context of Futures Literacy training, has the potential to be further adapted. Collaborative, creative and collective processes create knowledge that is of value in a wide range of applications and contexts. The prospect of exploring those frontiers is a source of great excitement and energy. To overcome a poverty of the imagination, a first step is to put that (potentially) strongest muscle of all, to work. 

Martyn Richards

Martyn Richards is a futures researcher/educator and social science master’s degree student at Finland Futures Research Centre, at the University of Turku. He has worked with FLxDeep co-designing virtual learning and reflection spaces since January 2020. If you are interested in finding out more about these exercises and how to implement them in your own context, please contact Martyn, malric(a)utu.fi. To find out more about FLxDeep, contact consortium lead Nick Balcom Raleigh, nabara(a)utu.fi.

– – – 

Acknowledgements and further reading

Dixit art credit: Dixit, author Jean-Louis Roubira, illustrator Marie Cardouat, publisher Libellud.

I would like to express my deep gratitude to Dr Petra Cremers for her invaluable contributions to these exercises, without her expert knowledge and our long conversations this work would not have been possible. I would also like to thank Anna Kirveennummi for her acute perceptions and contributions to the development of our value framework. A further thanks to all the FLxDeep consortium members with whom I collaborated and co-designed on this project; Irianna Linnaki-Dedouli, Loes Damhof, Elles Krazemier, Nick Balcom-Raleigh, and Morgan Shaw.

To find out more about Futures Literacy, Riel Miller’s book Transforming the Future: Anticipation for the 21st century is available as a free download.

This work has drawn heavily from the Transformative Learning theory of Mezirow, more information about this approach can be found in The Handbook of Transformative Learning: Theory, Research, and Practice (2012) by Edward W. Taylor and Patricia Cranton, ISBN: 978-1-118-21893-8, Jossey-Bass.

We made use of the modified value framework of Wenger (2017), to develop our question prompts.

 

The Pandemic Triggered a Futures Tsunami

Professor Emerita Sirkka Heinonen:

Systematic thinking about futures has been practiced in our society at various levels – in the academic world and in educational institutions, in the field of public administration at the state, regional and municipal levels, as well as in companies and non-governmental organisations. However, it is the pandemic that has now unlocked the heavy gates to the futures realm – opened the eyes of actors to see the critical nature of foresight and the exponentially growing need for futures work.

Anticipating the future is no longer a luxury in ivory towers or a proactive preoccupation for the few, but simply a categorical imperative for us all to survive in a turbulent world. My blog title is ambiguous – first, it means this wide-ranging and dramatic “reawakening to the futures” triggered by a tsunami-like pandemic – all organisations should have a strategy for the future. A forward-looking futures strategy means that, in addition to and on top of a normal strategy, a longer-term strategy is developed that looks at issues and causal chains broadly and using peripheral vision. Let us look at what is happening in the world around us and in the operating environment beyond our own domain. The long term can boldly reach even a hundred years from now (Heinonen et al. 2018).

Organisations need to create future trajectories, firstly, on how to cope with the conditions of a pandemic and on what all the entangled effects it will have in the short and long term. Second, the blog title suggests that the future will come as a surprise – i.e. it is pregnant with wild cards and black swans. Surprises are the new normal (Heinonen et al 2017). Like a tsunami, traditional practices and accustomed ways may turn upside down or towards totally new paths. Such a tsunami of the future can also mark the beginning of a new “good” – the budding seeds of development are strengthened with flexibility and perseverance. At its worst, a future tsunami could mean that the “futures Angst” suppresses hope for the future (Interview of Steinmüller). Concerns about illness, death, and livelihoods can blur the future into non-existence. This should be prevented in every way, and education, research and scientific communication have a serious role to act here. (Ministry of Education and Culture)

We cannot avoid uncertainties and surprises, we cannot control them, but instead we can use futures knowledge to anticipate them, to prepare for them, to make them less harmful and to become futures resilience. The actual surprises may still be coming and rise from the multifaceted effects of the pandemic on society. A pandemic is like an earthquake – its aftermath is at least equally unpredictable.

A Pandemic is Testing Future Resilience

The pandemic caused by the corona virus shook and will shake Finland and the whole world for a long time to come. It acts as an epochal divider in the pre-pandemic and post-pandemic periods. The progression of the pandemic and its consequences, as well as the measures and attitudes triggered by the crisis, appear to be quite different in different countries. A pandemic tests society’s futures resilience – how well society is able to react to a situation, decide on relevant measures and emerge from a crisis. Futures resilience is first and foremost about how society emerges from a pandemic-induced crisis and how the factors that led to it are identified and managed. Second, and at least as important element in futures resilience, is to learn from what has happened and from the cause-and-effect chains of events for the future – through systematic forward thinking and holistic proactivity, and anticipation of uncertainties and risks.

The pandemic converges with the basic principles of thinking about the future – it stops us to reflect things in a broader and longer perspective, and calls into question many things: efficiency thinking, global production chains, free movement, air travel, and eating habits – to name a few.

This pandemic struck like a tsunami, it took us by surprise, although in several foresight studies and scenarios, a pandemic has been brought forward as a standard example of a surprising event that, when realised, has dramatic effects. However, scenarios generally have not delved deeper into the consequences of a pandemic for society. But now the pandemic itself has also caused a “scenario tsunami” – scenarios about the pandemic, its effects and survival have been constructed around the world. The newly released COVID-19 scenarios of the Millennium Project (Millennium Project COVID Scenarios Team 2020) were commissioned by the United States Red Cross. They can be modified and used for deliberation of coronavirus scenarios in different contexts and countries. The set of traditional three scenarios (BAU, pessimistic and optimistic) is based on the results of the four delphis (MP RealTime Delphis), which are annexed to the report. The confidence of the general public and the cohesion of society turned out to be the alleged necessary criteria for surviving the pandemic with decency. The risk in the combat against the virus is to compromise freedoms – especially that of assembly and mobility. At both national and global levels, there is a need for strong and wise leadership that distinguishes between what is known, what is assumed, and what is mere disinformation or purposeful misleading.

For the first time, the summer seminar of the Finnish Society for Futures Studies (FSFS) “The Future on the Watershed” was organised completely virtual. As part of the FSFS’s 40th anniversary, a short film competition was also held to visualise life after the pandemic. The winner was the dream-like work “Isolation 3.20” by Amanda Gutierrez and Tuomo Tiisala, which evoked diverse thoughts and images. As a kind of sparring (outside of the competition) from the organising team, I made my own video manifesto about life after the pandemic “We will Survive”. Visualisation of foresight material is becoming an important channel for futures communication and interaction. I call for bold efforts for visualisation of scenarios, for example in the form of videos.

A Place to Stop and Rethink

With the limitations caused by a pandemic, it is good to stop to think about what you consider important in life. This pause also gives way to the cultural model of slow life. Not everything needs to be done efficiently and on a tight schedule. A slow life model forced by a pandemic leads many to virus-free summer cottage living. The periphery can become a refuge for densely populated city dwellers. Indeed, one of the effects of the pandemic may be linked to the rethinking of rural / urban stances and the dismantling of the dichotomy. The importance of the natural environment such as forests, parks and coasts is gaining momentum. Reducing physical contact for fear of limitations and infection has opened windows and doors to nature and physical exercise. If outdoor activities in nature remain a permanent form, even for those who did not do so much before the pandemic, one can even talk about the effects on public health. There will also be new demand for space design and landscaping. For urban planning, the pandemic will be an interesting and urgent challenge – how to add green spaces to the urban structure and how to enable citizens to move around in natural sites and urban spaces, even in the conditions of a viral epidemic. As the latest “discovery” washed ashore in the pandemic tsunami, i.e. as a recent new research topic, the forms, ways and innovations of using a safe urban space for a pandemic or other emergency come to mind. The same applies to the possibilities offered by the use of geographic information systems (GIS) and artificial intelligence (AI).

During the coronavirus pandemic and its worrying economic and social impacts, humanity has received its first global “timeout”. We should rethink all institutions. Can we use the time of this stop wisely? Let us think about what does not change and what we do not want to change? Humans are social animals. Our need for human interaction and connection to natural will not diminish. Solidarity, helping and caring are the qualities that make a human being truly human.

This blog post is based on a longer statement I was invited to write to the Committee for the Future of Finnish Parliament where I also included a PESTEC table on the effects of the corona pandemic. The Committee for the Future has compiled all the expert opinions it has requested on the good and bad consequences of the coronary pandemic in the short and long term published in June 2020.

Sirkka Heinonen
Professor Emerita
Member of the Club of Rome
Chair of the Helsinki Node of the Millennium Project


– – –

References

Heinonen, Sirkka (2020) The pandemic tests the futures resilience of Finnish society – Peeks into the consequences of the corona pandemic in the short and long term, p. 21–30. In: Report of the Parliamentary Committee for the Future TuVJ 1/2020 The good and bad effects of the corona pandemic in the short and long term. (In Finnish)

Heinonen, Sirkka – Kurki, Sofi – Ruotsalainen, Juho – Salminen, Hazel – Kuusi, Osmo & Zavialova, Sofia (2018) One hundred years of blame or clay – why and how to anticipate one hundred years? Futura 1/2018, 5–18. (In Finnish)

Heinonen, Sirkka – Karjalainen, Joni – Ruotsalainen, Juho & Steinmüller, Karlheinz (2017) Surprise as the New Normal – Implications for Energy Security. European Journal of Futures Research (2017) 5:12.

Heinonen, Sirkka (2020) Interview of Karlheinz Steinmüller on the deepening VUCA World and Surprises by Sirkka Heinonen at the Finnish Futures Research Centre (FFRC), Helsinki 2020. Audio and text.

Millennium Project Covid Scenarios Team (2020) Three Futures of the COVID-19 Pandemic in the United States January 1, 2022. Millennium Project. Washington D.C.

Ministry of Education and Culture (2020) Researchers’ views on the effects of the corona epidemic and the measures needed. Ministry of Education and Culture, 3 April 2020. Sirkka Heinonen / FFRC one of the authors.

Finnish Society for Futures Studies (2020) We Will Survive – Life Post-Pandemic. Organizer’s PR contribution video to the Call for short Films by the Finnish Society for Futures Studies (FSFS).

Tsunami photo: Smim Bipi at Pixabay.com

Pandemia laukaisi tulevaisuustsunamin

Sirkka Heinonen:

Systemaattista tulevaisuusajattelua on yhteiskunnassamme harjoitettu monella tasolla – niin akateemisessa maailmassa ja oppilaitoksissa, julkishallinnon alalla valtio-, maakunta- ja kuntatasoilla kuin yritysten ja kansalaisjärjestöjen parissa. Pandemia kuitenkin on räjäyttänyt pankin – avannut toimijoiden silmät näkemään tulevaisuuden ennakoinnin kriittisen luonteen ja eksponentiaalisesti kasvaneen tulevaisuustyön tarpeen.

Tulevaisuuden ennakointi ei enää ole harvojen ylellisyyttä tai kaukoviisasta harrastustoimintaa, vaan yksinkertaisesti kategorinen välttämättömyys selvitäksemme turbulentissa maailmassa. Otsikkoni on kaksimielinen – ensinnäkin se tarkoittaa tätä laaja-alaista ja dramaattista ”tulevaisuusherätystä”, jonka pandemia laukaisi tsunamin lailla – kaikilla organisaatioilla tulisi olla tulevaisuusstrategia.  Tulevaisuusstrategia merkitsee sitä, että normaalin strategian ohella ja päälle laaditaan pidemmän tähtäyksen strategia, jossa tarkastellaan asioita ja syy-seurausketjuja laaja-alaisesti ja ääreisnäköä käyttäen. Katsotaan, mitä ympäröivässä maailmassa ja toimintaympäristössä tapahtuu, muillakin kuin omalla toimialueella. Pitkä aikaväli voi rohkeasti kurkottaa sadankin vuoden päähän (Heinonen et al 2018).

Organisaatioiden tulee luodata tulevaisuuden kehitysvaihtoehtoja ensinnäkin siitä, miten pandemian oloissa selvitään ja mitä kaikkia vyyhteen kietoutuneita vaikutuksia sillä on lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä. Toisekseen otsikko viittaa siihen, että tulevaisuus on yllätyksiä – i.e. villejä kortteja ja mustia joutsenia – täynnä. Yllätykset ovat uusi normaali (Heinonen et al 2017). Tsunamin lailla saattavat perinteiset käytänteet ja totutut tavat kääntyä pääalelleen tai uusille poluille. Tällainen tulevaisuustsunami voi merkitä myös uuden ”hyvän” alkua – kehityksen orastavat siemenet saadaan kasvuun joustavuudella ja sinnikkyydellä. Pahimmillaan tulevaisuustsunami voi merkitä sitä, että ”tulevaisuusangst” tukahduttaa tulevaisuustoivon (Interview of Steinmüller). Huolestuminen sairastumisesta, kuolemasta ja toimeentulosta voi hämärtää tulevaisuuden olemattomiin. Tätä pitäisi ehkäistä kaikin tavoin ja koulutuksella, tutkimuksella ja tiedeviestinnällä on tässä toiminnan paikka. (OKM)

Emme voi välttää epävarmuuksia ja yllätyksiä, emme voi kontrolloida niitä, sen sijaan voimme kehittää tulevaisuusosaamisen avulla niiden ennakointia, niihin valmistautumista, niiden muokkaamista vähemmän haitallisiksi ja niiden sietokykyä. Varsinaiset yllätykset voivat vielä olla tuloillaan ja nousta pandemian moninaisista vaikutuksista yhteiskuntaan. Pandemia on kuin maanjäristys – sen jälkijäristykset ovat arvaamattomia.

Pandemia testaa tulevaisuusresilienssiä

Koronaviruksen aiheuttama pandemia ravisutti ja ravisuttaa vielä pitkään Suomea ja koko maailmaa. Se toimii epokaalisena vedenjakajana aikaan ennen ko pandemiaa (pre-pandemic) ja aikaan sen jälkeen (post-pandemic). Pandemian eteneminen ja sen seurausvaikutukset sekä kriisin laukaisemat toimenpiteet ja suhtautuminen näyttäytyvät varsin erilaisina eri maissa. Pandemia testaa yhteiskunnan tulevaisuusresilienssiä – sitä, miten hyvin yhteiskunta pystyy reagoimaan tilanteeseen, päättämään relevanteista toimenpiteistä ja nousemaan kriisistä. Tulevaisuusresilienssissä on kyse ensinnäkin siitä, miten ja millaisena yhteiskunta tulee ulos pandemiakriisistä sekä miten siihen johtaneita tekijöitä tunnistetaan ja miten sitä pystyttiin hillitsemään. Toisekseen, ja vähintään yhtä tärkeää, tulevaisuusresilienssissä on oppia tapahtuneesta ja tapahtumien syy-seurausketjuista tulevaisuuden varalle – systemaattisen tulevaisuusajattelun ja holistisen proaktiivisuuden sekä epävarmuuksien ja riskien ennakoinnin avulla.

Pandemia tangeeraa tulevaisuusajattelun perusperiaatteiden kanssa – se pysäyttää ajattelemaan asioita laajemmalla ja pidemmällä perspektiivillä sekä kyseenalaistaa monia asioita: tehokkuusajattelun, globaalit tuotantoketjut, vapaan liikkuvuuden, lentoliikenteen ja ravintotottumukset.

Pandemia iski tsunamin lailla, se yllätti, vaikka useissa tulevaisuudentutkimuksissa ja skenaarioissa pandemia on ollut vakioesimerkki yllättävästä tapahtumasta, joka sattuessaan aiheuttaa dramaattisia vaikutuksia. Kuitenkaan skenaarioissa ei yleensä ole pureuduttu syvällisemmin siihen mitä seurauksia pandemiasta on yhteiskunnalle. Pandemia on myös saanut aikaan skenaariotsunamin – kautta maailman on laadittu skenaarioita pandemiasta, sen vaikutuksista ja siitä selviytymisestä. Millennium-hankkeen juuri julkaistut covid19-skenaariot (Millennium Project Covid Scenarios Team 2020) tehtiin Yhdysvaltojen Punaisen Ristin toimeksiannosta. Niitä voi modifioiden heijastaa ja hyödyntää eri maiden koronavirusskenaarioiden laadintaan. Perinteisen kolmen skenaarion setti (BAU, pessimistinen ja optimistinen) perustuu neljän osadelfoin tuloksiin, jotka ovat raportin liitteessä. Pandemiasta kunnialla selviämisen ehdoksi nousi tarvittavina kriteereinä suuren yleisön luottamus ja yhteiskunnan koheesio. Riskinä taistelussa virusta vastaan on joutuminen tinkimään vapauksista – erityisesti kokoontumis- ja liikkumisvapaudesta. Kansallisella ja globaalillakin tasolla tarvitaan vahvaa ja viisasta johtajuutta, joka erottaa sen, mitä tiedetään, siitä, mitä arvellaan ja siitä, mikä on silkkaa disinformaatiota tai harhaanjohtamista.

Tulevaisuuden tutkimuksen seuran ensimmäistä kertaa täysin virtuaalisena pidetyssä kesäseminaarissa ”Tulevaisuus vedenjakajalla” pohdittiin arkea pandemian puristuksessa ja siitä pinnalle pääsemisen keinoja. Seuran 40-vuotisjuhlavuoden osana järjestettiin myös lyhytelokuvakilpailu pandemian jälkeisen elämän visualisointina. Voittajaksi nostettiin unenomainen ajatuksia ja mielikuvia esiin nostattanut Amanda Gutierrezin ja Tuomo Tiisalan teos ”Isolation 3.20”. Kilpailun ulkopuolella ja eräänlaiseksi sparraukseksi tein oman videomanifestini pandemian jälkeisestä elämästä ”We will survive”. Ennakointiaineistojen visualisointi on nousemassa tärkeäksi tulevaisuusviestinnän ja vuorovaikutuksen kanavaksi. Peräänkuulutan rohkeasti skenaarioiden visualisointia vaikkapa juuri videoiden muotoon.

Pysähtymisen ja uudelleen ajattelun paikka

Pandemian aiheuttamien rajoitusten myötä on hyvä pysähtyä ajattelemaan, mitä pitää elämässä tärkeänä. Pysähdys antaa sijaa myös hitaan elämän (slow life) kulttuuriselle mallille. Kaikkea ei tarvitsekaan tehdä tehokkaasti ja tiukalla aikataululla. Hitaan elämän malli pandemian pakottamana johdattaa monet mökkeilyn pariin virusvapaalle. Periferiasta voi tulla turvapaikka tiheään asutuille kaupunkilaisille. Eräs pandemian vaikutuksista voikin kytkeytyä maaseutu/kaupunki-ajattelun uudelleen mietintään ja kahtia-asettelun purkamiseen. Luonnonympäristön, kuten metsän, puistojen ja rantojen, merkitys korostuu. Rajoitusten ja tartunnan pelosta fyysisten kontaktien vähentäminen on avannut ikkunat ja ovet luontoon ja liikuntaan. Jos luonnossa liikkuminen jää pysyväksi muodoksi niillekin, jotka eivät ennen pandemiaa niin paljon sitä harrastaneet, voidaan puhua jopa kansanterveydellisistä vaikutuksista. Viherrakentamiselle tulee myös uutta kysyntää. Kaupunkisuunnittelulle pandemiasta tulee kiintoisa haaste – miten lisätä kaupunkirakenteeseen viheralueita ja miten mahdollistaa kaupunkilaisille liikkuminen luontokohteissa ja kaupunkitilassa myös virusepidemian olosuhteissa. Uusimpana pandemian mainingeissa rantaan huuhtoutuneena ”löydöksenä” eli tuoreena tutkimusteemana nousevatkin mieleen pandemian tai muiden poikkeustilojen suhteen turvallisen kaupunkitilan käytön muodot, tavat ja innovaatiot sekä paikkatietoaineistojen ja tekoälyn hyödyntämisen tarjoamat mahdollisuudet tähän.

Ihmiskunnan aikalisä

Koronaviruspandemian ja sen aiheuttamien huolestuttavien talousvaikutusten aikana ihmiskunta on saanut ensimmäisen globaalin ”aikalisänsä”. Meidän tulisi ajatella uudelleen kaikki instituutiot. Osaammeko käyttää tämän pysähdyksen suoman ajan viisaasti? Miettikäämme, mikä ei muutu ja minkä emme haluakaan muuttuvan? Ihmiset ovat sosiaalisia eläimiä. Meidän tarpeemme inhimilliseen vuorovaikutukseen ja luonnonyhteyteen ei vähene. Solidaarisuus, auttaminen ja hoiva ovat ominaisuuksia, jotka tekevät ihmisestä ihmisen.

Tämä blogiteksti perustuu eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle kirjoittamaani lausuntoon, jossa on lisää ajatuksiani ja PESTEC-taulukko koronapandemian vaikutuksista lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä. Tulevaisuusvaliokunta on koonnut kaikki pyytämänsä koronaviruksen vaikutuksia koskevat asiantuntijalausunnot kesäkuussa 2020 julkaistuksi raportiksi Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Sirkka Heinonen
Emeritaprofessori
Rooman klubin jäsen


– – –

Lähteet

Heinonen, Sirkka (2020) Pandemia testaa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuusresilienssiä – Kurkistuksia koronapandemian seurauksiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Teoksessa: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raportti TuVJ 1/2020 Koronapandemian hyvät ja huonot vaikutukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä, s. 21–30.

Heinonen, Sirkka (2020) Interview of Karlheinz Steinmüller on the deepening VUCA World and Surprises by Sirkka Heinonen at Finland Futures Research Centre (FFRC), Helsinki 2020. Audio and text.

Heinonen, Sirkka Kurki, Sofi – Ruotsalainen, Juho – Salminen, Hazel – Kuusi, Osmo & Zavialova, Sofia (2018) Sata vuotta syteen tai saveen – miksi ja miten ennakoida sadan vuoden tähtäimellä? Futura 1/2018, 5–18.

Heinonen, Sirkka – Karjalainen, Joni – Ruotsalainen, Juho & Steinmüller, Karlheinz (2017) Surprise as the New Normal – Implications for Energy Security. European Journal of Futures Research (2017) 5: 12. https://doi.org/10.1007/s40309-017-0117-5

Millennium Project Covid Scenarios Team (2020) Three Futures of the COVID-19 Pandemic in the United States January 1, 2022. Millennium Project. Washington D.C.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2020) Tutkijoiden näkemyksiä koronaepidemian vaikutuksista ja tarvittavista toimenpiteistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö, 3.4.2020.

Finnish Society for Futures Studies (2020) We Will Survive – Life Post-Pandemic. Organiser’s PR contribution video to the Call for short films by the Finnish Society for Futures Studies (FSFS).

Kuvituskuva: C Drying on Unsplash