Koronakriisi haastaa kaupungistumisen paradigman

Laura Pouru, Hanna Lakkala & Noora Vähäkari:

Kaupungistumisen paradigma on pitkään määritellyt aluekehitystä ja siitä käytävää keskustelua. Kaupungistuminen globaalina megatrendinä onkin jatkunut pitkään ja muovannut yhteiskuntia niin Suomessa kuin maailmalla. Signaaleja kaupungistumisen nousevasta vastatrendistä on kuitenkin ollut havaittavissa kasvavaan tahtiin viime aikoina. Esimerkiksi Ranskassa on havaittu kaupungistumisen pysähtyneen ja Suomessa citymaalaisuus-ilmiö kasvaa. Viimeistään nyt meneillään oleva globaali COVID19-pandemia kyseenalaistaa vaihtoehdottomuuden kaupungistumiselle.

Monipaikkaisuudesta uusi normaali?

Kun kaupungit palveluineen suljetaan, laajemman elintilan ja luonnonläheisyyden tarve korostuu. Kaupunkien pandemia-alttiutta vasten maaseutu näyttäytyy turvallisena. Pako kakkoskoteihin ja mökeille on ollut Euroopan laajuinen ilmiö, ja Suomessakin tätä liikehdintää on suitsittu poikkeuksellisen järeästi, sulkemalla maan väkirikkaimman maakunnan rajat.

Koronakriisi on osoittanut meille kaupunkiasumisen haavoittuvuuden: kaupungin hyödyiksi katsotut asiat kääntyvät itseään vastaan pandemian aikana. Eristämistoimenpiteinä toteutettujen palvelujen sulkemisen jälkeen “kiinni oleva” kaupunki menettää suuren osan vetovoimastaan. Sen sijaan omavaraisempi, tilava, luonnonläheinen arki maaseudulla saa uudenlaista vetovoimaa. 

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ovatkin nostaneet esiin monipaikkaisuuden kasvaneen merkityksen ihmisten arjessa. Monipaikkaisuus ja paikkariippumattomuus ovat olleet esillä jo ennen epidemiaa, mutta viimeistään koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot ovat osoittaneet, miten moni suomalainen elää monipaikkaista arkea. Kriisi on myös tehnyt näkyväksi, miten monipaikkaisuutta ei ole osattu huomioida suomalaisessa yhteiskuntasuunnittelussa, ja esimerkiksi kunnallispalvelut on mitoitettu harhaanjohtavien asukastilastojen avulla. Koronakriisin edesauttama työskentelykulttuurin digiloikka tulee jatkossa mahdollistamaan monipaikkaisuuden yhä useammalle. Töitä voi tehdä ja kouluakin käydä yhä useammin etänä. Jos monipaikkaisuudesta tulee uusi normaali, mitä se tarkoittaa suomalaiselle yhteiskunnalle ja aluerakenteelle?

Tulevaisuus ei tule menneisyyden jatkumona

Koronaviruksen aiheuttama yhteiskunnallinen disruptio on nostanut esiin myös monipuolisen ennakoinnin tarpeen. Viime viikolla julkaistu Kansallinen ennakointi 2020 -tutkimus osoittaa, että Suomessa julkisen hallinnon tekemä ennakointi on usein ollut kapea-alaista ja keskittynyt hahmottamaan todennäköistä tulevaisuutta yllätysten, uusien mahdollisuuksien ja vaihtoehtojen näkemisen sijaan. Etenkin kunnissa ja maakunnissa ennakointi perustuu vahvasti tilastojen seurantaan. Tällaisessa ennakoinnissa ei ole tilaa luoville vaihtoehdoille, yllätyksille tai systeemitason epäjatkuvuuksille. Toisaalta koronakriisi on nostanut esiin myös kysymyksen ennakointityön laadusta: keskittyykö konsulttivetoinen ennakointityöskentely liiaksi tuottamaan mukavia ja haluttavia tulevaisuuskuvia? Jos ennakointia tehdään toimeksiantajan toiveista eikä avoimista lähtökohdista, saattaa käsittelystä karsiutua haastavimmat villit kortit ja skenaariot.

Onko Suomen aluerakenteen tulevaisuutta osattu siis tarkastella tarpeeksi avoimesti, mutta toisaalta myös kriittisesti? Onko vaihtoehtoisille, vallitsevan diskurssin kyseenalaistaville näkemyksille annettu tilaa? Onko esimerkiksi monipaikkaisuuden moniulotteisia vaikutuksia ymmärretty? Mikä on maaseudun, pienempien paikkakuntien ja Suomen laajan maantieteellisen pinta-alan rooli vuoden 2035 hiilineutraalissa tulevaisuudessa? 

Tulevaisuudentutkimus tarjoaa aluekehityskeskusteluun muutakin kuin megatrendejä. Tulevaisuus ei tule itsestäänselvänä menneen kehityksen jatkumona, vaan se rakennetaan nykypäivän päätöksillä, valinnoilla ja teoilla. Suomen aluerakenteen tulevaisuudesta keskusteltaessa on pystyttävä tarkastelemaan tulevaisuutta avoimesti ja heittämään romukoppaan olemassa olevat rajoittavat olettamukset siitä, mikä nykyisyydessä ja tulevaisuudessa on mahdollista ja mikä ei. Kriisi nostaa esiin uusia tarpeita. Tulevaisuudentutkimus tarjoaa mahdollisuuden kriittisesti ja luovasti tarkastella vallitsevia ajattelumalleja ja paradigmoja. Tulevaisuudentutkimus antaa työkaluja tunnistaa vaihtoehtoisia tulevaisuuksia sekä vahvistaa aktiivista toimijuutta tulevaisuuden tekemiseksi. 

Laura Pouru, YTM (maantiede), FM (tulevaisuudentutkimus), projektipäällikkö, väitöskirjatutkija, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Hanna Lakkala, FM (maantiede), projektipäällikkö, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Noora Vähäkari, FM (aluetiede), tutkimuspäällikkö, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

⇒ Seuraa twitter-tiliämme Aluekehityssignaaleja, jonne kokoamme alueiden kehitykseen liittyviä signaaleja Suomesta ja maailmalta. 

– – –
Kuvituskuva: pixabay.com
– – –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s