Landscape kuvituskuva

IPCC ja kansainvälinen ilmastopolitiikka

Tämä kirjoitus on julkaistu myös Futuurissa 3/2021.

Jyrki Luukkanen

Kansainvälisen ilmastopolitiikan ytimessä on vuosia toiminut IPCC eli Intergovernmental Panel on Climate Change. IPCC perustettiin vuonna 1988 Maailman Ilmatieteen järjestön (WMO) ja YK:n Ympäristöohjelman (UNEP) toimesta tuottamaan tieteellisiä arvioita ilmastonmuutoksesta, sen vaikutuksista ja tulevaisuuden riskeistä sekä sopeutumis- ja päästövähennysvaihtoehdoista.

IPCC on YK:n jäsenmaiden hallitusten välinen organisaatio ja siihen kuuluu 195 jäsentä. IPCC:n tuottamia raportteja käytetään vuosittaisten ilmastoneuvottelujen lähdemateriaalina ja niihin viitataan yleisesti perusteluina politiikkatoimien tekemiseksi.

Avoin ja läpinäkyvä tutkimusten arviointi on tärkeä periaate IPCC:n toiminnassa, jotta sen raportteihin voitaisiin luottaa ja jotta erilaiset näkemykset tulisivat prosessissa esille. IPCC pyrkiikin vahvaan tiedeperustaan ja selvittää myös, millä alueilla uusia tutkimustuloksia tarvittaisiin.

Työ perustuu vapaaehtoisten asiantuntijoiden työpanokseen. Nämä käyvät läpi tuhansia tieteellisiä artikkeleita joka vuosi ja kokoavat niiden perusteella yhteenvedon ilmastonmuutoksen fysikaalisesta perustasta, ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sopeutumisesta ja haavoittuvuudesta sekä ilmastonmuutoksen ehkäisystä (mitigation). Lisäksi IPCC:n erityinen task force kehittää ja tarkentaa metodologioita kansallisten kasvihuonekaasujen päästöjen ja nielujen laskemiseksi ja raportoimiseksi.

Ilmastonmuutoksen projektiot syntyvät jo tehdyn tutkimuksen pohjalta

IPCC:n arviointiraportit ovat politiikkarelevantteja, mutta eivät politiikkaa muodostavia. Niissä ei kerrota päättäjille millaisia toimia olisi tehtävä. Raporteissa esitellään tulevaisuuden ilmastomuutoksen projektioita perustuen eri skenaarioihin, ja niitä riskejä, joita ilmastonmuutos aiheuttaa, sekä keskustellaan ehkäisytoimien vaikutuksista.

Arviointiraporttien laadintaan osallistuu satoja tutkijoita ja niitä arvioi tuhannet tutkijat, jotta varmistutaan raporttien oikeellisuudesta ja tieteellisestä tasosta. IPCC:n raporttien hyväksyminen on monivaiheinen ja monimutkainen prosessi, jossa mukana ovat niin hallitusten edustajat kuin kirjoitustyöhön osallistuneet tutkijat. Prosessilla on haluttu varmistaa, että raportit täyttävät toisaalta kaikki tieteelliset kriteerit, mutta ovat myös poliittisesti hyväksyttävissä eri maissa. Tällainen YK-perusteinen menettely voidaan nähdä ongelmana sikäli, että poliittiset näkemykset ja intohimot voivat karsia raporteista merkittäviä näkemyksiä. Toisaalta tällä pyritään varmistamaan, että raporttien taakse saataisiin mahdollisimman laaja hyväksyntä, jotta niitä voitaisiin käyttää myös Ilmastopuitesopimuksen päätösten pohjana.

Ilmastopuitesopimusneuvottelut – hallitusten välinen väsytysnäytelmä

Ilmastopuitesopimusten neuvottelut ovat myös sangen monivaiheisia. Pääfoorumina niissä ovat ns. Conference of the Parties, COPs, eli puitesopimusten osapuolten – valtioiden – väliset vuosittaiset kokoukset.

Itse osallistuin aikoinaan useaankin COP-kokoukseen, lähtien Kyoton COP3-kokouksesta vuonna 1997. Tuolloin hyväksyttiin pitkien neuvottelujen jälkeen ns. Kyoton sopimus, joka ensi kertaa määritteli päästövähennystavoitteet teollisuusmaille. Osallistuminen kokoukseen avasi silmiä sopimusjärjestelmän monimutkaisuudesta sekä YK-tyyppisen järjestelmän jähmeydestä – joka tietysti saattaa joissain tapauksessa olla myös positiivinen asia.

Eri maiden käytännöt ja ryhmittymät toivat mielenkiintoisen lisän Kyoton kokouksen seurantaan. Mielenkiintoista oli esimerkiksi se, miten erilaiset neuvottelutaktiikat ja väsyttämismenettelyt olivat kokouksessa käytössä. Koska Euroopan Unionin täytyi aina saada omille näkemyksilleen sisäinen hyväksyntä, johti tämä pitkiin keskinäisiin neuvotteluihin silloisten EU15-maiden kesken. Yhdysvallat käytti tätä hyväkseen ja teki usein jonkin muutosehdotuksen sopimustekstiin puolen yön aikoihin, jolloin EU:n neuvottelijat joutuivat kinaamaan seuraavan yön omasta kannastaan, eivätkä päässeet nukkumaan.

Mielenkiintoista oli myös seurata, miten yleisistuntojen voimakastahtoinen puheenjohtaja, Argentiinan Raúl Estrada, johti voimakkaasti neuvotteluja ja tyrmäsi suoralta kädeltä mm. Yhdysvaltojen ehdotuksen päästökiintiöiden ”lainaamisesta” eri päästökausien välillä.

Sangen laaja-alaisten neuvottelujen seuraaminen vaati jatkuvaa tiedonkeruuta kokouksen aikana. Suomen valtuuskunnan jäsenenä sai neuvottelujen kulusta melko hyvin tietoa, mutta paljolti oli turvauduttava myös useiden eri järjestöjen ja organisaatioiden jakamaan materiaaliin.

Valtiot ja järjestöt pyrkivät luonnollisesti vaikuttamaan kokouksen päätöksiin ja erilaiset oheistapahtumat olivat tässä tärkeässä osassa. Ympäristöjärjestöt palkitsivat ”Vuoden fossiili” -tittelillä maat, jotka jarruttivat voimakkaimmin neuvotteluja. Muistaakseni Saudi-Arabia sai tittelin useana peräkkäisenä vuonna. Hallitukset jakoivat myös omia epävirallisia papereitaan, jotka eivät olleet siis niiden virallisia kantoja. Mukaan tarttui mm. paperi otsikolla “Non-Japanese non-paper not to be discussed”.

Suomen delegaation sisällä oli myös erilaisia painotuksia ja eri ministeriöiden näkemykset menivät joskus ristiin siitä, mikä olisi Suomen kannalta toivottavaa. Delegaatiomme johtajana toimi silloinen ympäristöministeri Pekka Haavisto ja mukana oli jäseninä myös useita eduskunnan ympäristövaliokunnan jäseniä. Kansanedustajat kyselivät ”asiantuntijaneuvoja” meikäläiseltä, tutkijalta, ja esittelinkin usein tieteen ja teknologian sekä politiikan näkemyksiä tohtorin tittelin tuomalla auktoriteetilla.

Vuosien mittaan olen osallistunut seitsemään COP-kokoukseen ja yhteen IPCC:n kokoukseen. Olen myös toiminut kolmessa COP-kokouksessa Suomesta lähteneen opiskelijaryhmän vetäjänä.
Opiskelijoille ja tutkijoille osallistuminen tuollaiseen YK-järjestelmän kokoukseen avaa aivan uudenlaisia näkökulmia kansainvälisen ympäristöpolitiikan tekemiseen ja siihen liittyviin kiemuroihin. Suosittelen vahvasti!

Jyrki Luukkanen
Erityisasiantuntija, TkT, dosentti

Artikkelin kirjoittaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen erityisasiantuntija, tekniikan tohtori Jyrki Luukkanen, on toiminut IPCC-paneelin luonnosraporttien arvioijana.

– – –

Artikkelin kuva: pixabay.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s