Toni Ahlqvist & Laura Pouru-Mikkola
Tulevaisuutta koskevat oletukset ohjaavat ihmisen toimintaa ja päätöksentekoa nykyhetkessä. Ilman positiivisia tulevaisuuskuvia ihminen passivoituu, luovuttaa ja katkeroituu. Toivo paremmasta huomisesta kannustaa toimimaan ja rakentamaan tulevaisuutta.
Sama pätee alueisiin. Ilman positiivisia visioita ja omaa toimijuutta alueet hukkuvat helposti ulkopuolelta vyöryvien megatrendien virtoihin. Erityisesti kasvualueiden ulkopuolella nämä virrat kuljettavat yhä voimakkaammin kohti negatiivisen kehityksen kierrettä, jonka polttoaineena toimivat mm. ikääntyvä ja vähenevä väestö, työvoiman kohtaantohaasteet ja investointien puute (ks. Sotarauta et al. 2021: 13–14). Näiden kehityskulkujen lisäksi perifeerisyyttä voivat vahvistaa erilaiset ”totalisoivat” diskursiiviset käytännöt. Esimerkkejä näistä ovat pejoratiiviset alueelliset kategoriat, kuten ”ruostevyöhyke”, ”Syrjä-Suomi” tai ”taantuva alue”, jotka voivat itseään toteuttavan ennusteen tavoin näivettää alueen kehitysmahdollisuuksia ja vahvistaa negatiivista kierrettä. Tämä taasen kasvattaa epäoikeudenmukaisuuden ja ulkopuolisuuden tuntemusta asukkaiden parissa (ks. esim. Kämppi 2024).
Esimerkiksi Itä-Suomessa toivotut tulevaisuuskuvat tulee itärajan sulkeutumisen myötä rakentaa uusista palasista. Aiemmat rajat ylittävään kauppaan, turismiin ja muuhun yhteistyöhön nojaavat tulevaisuudennäkymät on jouduttu työntämään pöytälaatikon pohjalle odottamaan parempia aikoja. Positiivisten tulevaisuuskuvien rakentamiseen tulee kuitenkin olla uskottavia aineksia, ettei mielikuvituksettomuuden vallassa päädytä hätäratkaisuihin, esimerkiksi uhraamaan suomalaista luontoa kyseenalaisille teollisuusinvestoinneille. Tarvitaan rohkeutta uudenlaiseen ajatteluun, kuten esimerkiksi kansallisen turvallisuuden ja luonnonsuojelun yhdistäviä ratkaisuja (ks. Aalto-Setälä 2024).
Kuten tutkimus osoittaa, tulevaisuusajattelun yleinen latistuminen saattaa olla laajempikin ilmiö. Esimerkiksi Richard Slaughter (2020) on esittänyt, että ihmiskunnan kykyä kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia koetellaan monin tavoin. Erilaiset dystopismin ja yleisen passivoitumisen muodot ovat vallanneet kollektiivisia mielentiloja siten, että ihmiskunnan kyky kuvitella vaihtoehtoja saattaa olla jo nyt huomattavasti kaventunut. Perusteluja tähän varsin radikaaliin hypoteesiin Slaughter löytää esimerkiksi ”väsymisestä ilmastokeskusteluun” ja tästä seuraavasta kiinnittymisestä teknologiaoptimistiseen ratkaisu-uskoon. Tämä usko nojaa toiveeseen, että kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin on löydettävissä teknologinen ratkaisu, joka mahdollistaa asioiden pysymisen jotakuinkin ennallaan (ks. esim. Taffel 2018). Muita syitä ovat uusliberaalista talousajattelusta juontuva yksipolkuisuus ja kaikkialla voimistunut muutosten kieltämisen narratiivi, denialismi. Yhteiskunnallisesti kieltäminen näkyy paitsi erilaisten ääriliikkeiden ruokkimina spekulaatioina, myös syvänä vallassa oleviin lähtökuoppiin jäätymisenä ilmastohaasteisiin vastaamisessa (esim. Carrington 2024a & 2024b). Kiinnostavinta Slaughterin ajattelussa eivät lopulta ole syyt vaan seuraukset: mihin tämä potentiaalinen ajattelun kaventuminen voi johtaa?
Eräs pohdinnan arvoinen seikka on se, miten valtio vaikuttaa tähän tilanteeseen: onko valtio aktiivisesti kannustamassa positiivisten tulevaisuuksien etsimistä vai ei? Asiaan voi avata yhden näkökulman tarkastelemalla suomalaisessa politiikassa varsin pitkän tradition omaavaa käytäntöä erilaisten päätösten perustelemiseksi. Kutsumme tätä käytäntöä ”hyvinvointivaltion läpi” -argumentiksi. Tällä viittaamme siihen, että useimmat suuremman kokoluokan poliittiset interventiot, olivat ne oikeiston tai vasemmiston aloitteita, investointeja tai leikkauksia, voidaan perustella ”hyvinvointivaltion turvaamisena” tai suoranaisena ”hyvinvointivaltion pelastamisena”. Argumenttia saatetaan vielä tehostaa toistelemalla thatcherilaista mantraa, että päätöksille ”ei ole vaihtoehtoja”, vaan ”ne ovat välttämättömiä”. Valistuneille kansalaisille on kuitenkin koko ajan selvää, että poliittiset puolueet yrittävät parhaansa mukaan ajaa omaa agendaansa sekä edistää puolueen että omien eturyhmiensä tavoitteita. Tämä retorinen kaksoisstandardi, jolla tähdätään puoluepoliittisuuden piilottamiseen ”yleisen edun” nimissä, on samalla oiva esimerkki talousliberaalin järjestelmän politiikasta, jossa yhteiskunnallisten vaihtoehtojen horisonttia supistetaan suuntaamalla ne vain yhdenlaisen talouskäsityksen rautaiseen häkkiin. Tällainen toiminta on myös tulevaisuuden vaihtoehtoisuushorisontin kaventamista.
Suomalainen yhteiskunta kaipaa uskoa tulevaisuuteen ja luovia ratkaisuja edessämme oleviin haasteisiin. Valtion tulisi tavalla tai toisella taata, ettei se omalla toiminnallaan kavenna positiivisten tulevaisuudennäkymien horisonttia. Suomalaisen aluekehityksen dynamiikassa piilee polarisoitumisen uhka. Miten jyrkkää kokemusta tulevaisuudettomuudesta tai paikoilleen jäämisestä voisi muuttaa esimerkiksi erilaisilla alueperusteisilla politiikkatoimenpiteillä? Kysymys on akuutti ja vaatii juurrutettuja tulevaisuudennäkymiä, uusia politiikkareseptejä ja toivon virittelyä.
Toni Ahlqvist, professori, tutkimusjohtaja, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Laura Pouru-Mikkola, kehityspäällikkö, väitöskirjatutkija, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Lähteet:
Aalto-Setälä, P. (2024). Itärajan suovyöhykkeen ennallistaminen voisi muodostaa fyysisen pidäkkeen päästä Suomeen. Suomen Kuvalehti 20.2.2024.
Carrington, D. (2024a). World’s top climate scientists expect global heating to blast past 1.5C target. Guardian 8.5.2024.
Carrington, D. (2024b). We asked 380 top climate scientists what they felt about the future… They are terrified, but determined to keep fighting. Here’s what they said. Guardian 8.5.2024.
Kämppi, M-L. (2024). Ukko Tuominen, 17, asuu 50 kilometrin päässä kirkonkylästä, mutta kieltäytyy käyttämästä sanaa syrjä-Suomi. YLE 7.3.2024.
Slaughter, R. A. (2020). Farewell alternative futures? Futures, 121, 102496.
Sotarauta, M., Makkonen, T., Moisio, S. & Kurikka, H. (2021). Suomen aluekehityksen skenaariot 2040. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 2021:60. Työ- ja elinkeinoministeriö, Helsinki.
Taffel, S. (2018). Hopeful extinctions? Tesla, technological solutionism and the Anthroposcene. Culture Unbound 10: 2: 163–184.
Kuvituskuva: Mystic Art Design Pixabaystä
Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen blogi 