Petri Tapio:
Liikunnan yhteiskunnallista merkitystä perustellaan yleensä liiallisen paikallaanolon ja liian vähäisen liikkumisen yhteenlasketuilla kustannuksilla, mistä UKK-instituutin laskelman mukaan kertyy 4,7 miljardia euroa vuosittain. Luku on valtava, se on esimerkiksi selvästi enemmän kuin Liikenne- ja viestintäministeriön budjetti tänä vuonna. Miljardiluokan luku toivottavasti motivoi nykyistä enemmän päätöksentekijöitä valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien päättävissä elimissä. Business as usual -ennusteen mukaan olemme nimittäin menossa huonompaan suuntaan (Vasankari ym. 2023).
Mutta harva yksilö lähtee liikkumaan ihan vain säästääkseen valtion sotekustannuksia tai parantaakseen Suomen maanpuolustuskyvykkyyttä. Terveyden edistäminen on tärkeää ja motivoi osaa liikkujista, mutta koska ihmiset toimivat ennemmin tunteen kuin järjen voimalla, pitäisi mielestäni liikuntakeskustelussa tunteen voimaan panostaa nykyistä enemmän. Tunteeseen panostaminen ei tarkoita faktojen ja tutkimustiedon ohittamista, pikemminkin päinvastoin.
Yksi kiinnostavimmista lukemistani teksteistä viime vuosina on ollut Tytti Soinin ja kumppanien artikkeli Liikunta & Tiede -lehdessä. Artikkelissa tutkittiin alle 12-vuotiaiden poikien jalkapallojoukkuetta, jossa pelaajien omistajuus tekemisestä nostettiin korkealle tasolle ja normaalia enemmän siedettiin erilaista häröilyä. Kirjoittajat painottavat erityisesti pelaajien vertaiskulttuuria, jossa liikunta näyttäytyi merkityksellisenä, monipuolisena, yhteisöllisenä ja iloisen energisenä toimintana, kuten tämä suora sitaatti osoittaa:
“Verbaalisen ilmaisun – humorististen kommenttien, laulun, vitsien, yhteisten juttujen ja tarinoiden – lisäksi ilmoilla on naurua sekä valtavasti fyysistä ilmaisua mitä moninaisimpine eleineen, ilmeineen ja toimintoineen. Kärrynpyörät ja kuperkeikat, hypähtelyt, pyörähtelyt, tanssahtelut ja koreografiat, maahan heittäytymiset, dyykkaamiset, kaverin taputtelut, halaukset, tökkimiset, nyhjäämiset, konttaamiset, törmäilyt, painimiset ja kiusoittelut kuuluvat treeneihin yhtä varmasti kuin ohjatut harjoitteet. Välillä tehdään näyttäviä maaleja, tuuletetaan villisti, toteutetaan ohjattua syöttökuviota tai kamppaillaan tosissaan 1 vastaan 1 -tilanteissa, ja heti seuraavaksi heittäydytään maahan makaamaan, vaihdetaan mielipiteitä suosituista tietokonepeleistä tai muututaan tulta syökseviksi lohikäärmeiksi ja mietitään, kuinka mustaksi ihminen voi lohikäärmeen liekistä muuttua.” (Soini ym. 2023, s. 99)
Sanoin yllä, että tämä on yksi kiinnostavimmista lukemistani teksteistä liikunnan saralla. Tutkijan varmaan odotetaan sanovan jotain näin rationaalista. Totta puhuakseni, minusta tuo pätkä on sanalla sanoen ihana. Se kuvaa niin tarkkanäköisesti sitä lapsen maailmaa, jossa liikunta ei ainoastaan tuota iloa ja tekemisen riemua, vaan on tapa ilmaista iloa ja riemua. Kun tälle ilolle ja riemulle annetaan tilaa, aikaa ja puitteet nousta ja vahvistua, tehdään parasta mahdollista terveyden edistämistyötä. Liikunnan ilo ja riemu nousee sydämestä, ei painoindekseistä, testituloksista, millimooleista, askelten linjauksista, treeniohjelmasta tai kausitavoitteista.
Samalla ilolla ja sydämellä voisimme me aikuisetkin liikkua. Voisiko tavoitteemme olla liikunnan ilon löytäminen, sen sijaan, että tavoitteena on 80 kiloa penkkipunnerruksessa, 30 kilometrin polkujuoksun läpäiseminen tai tietyn askelkoreografian hallitseminen tanssissa? Tai sen sijaan, että liikuntaa ajateltaisiin vain välineenä terveyden edistämiseen esimerkiksi painonpudotustavoitteen kautta?
Eräs kollega määritteli kerran, että liikunta on sitä, että ensin kärsii tunnin, jonka jälkeen tulee hyvä olo siitä, että kesti kärsimyksen. Tämä sisuun ja siirretyn palkinnon periaatteeseen pohjautuva kommentti todennäköisesti tarkoitti sitä, että kollega liikkui liian kovalla intensiteetillä tai ei ollut löytänyt itselleen sopivaa tapaa liikkua. Kun harrastamme liikuntaa ilon ilmaisemisen välineenä, nautimme itse tekemisestä ja jälkeenpäin tulee surullinen olo, kun liikkuminen loppuu. Joten sitä pitää saada lisää.
Liikunnan ilon toteutuminen edellyttää armeliaisuutta itselle ja moninaisille tavoille liikkua. Jollekulle kevyt liikunta tuottaa parhaat tuntemukset, toiset tykkäävät intensiivisemmästä jytistelystä ja omien rajojen testaamisesta. Totinen tavoitteellisuus sopii huippu-urheilijalle, mutta ihmisistä tulee huippu-urheilijoitakin vain rakkaudesta lajiin. Ja se rakkaus rakentuu liikunnan ilosta ja riemusta, kehollisuudella leikittelystä ja ponnistelusta, rytmistä ja rytmin vaihtelusta, kropan hallinnasta ja joskus hallitsemattomuudesta. Mikä kenellekin iloa tuo.
Toivon kaikille hyvää alkavaa kesää täynnä liikunnan iloa.
Petri Tapio
Kirjoittaja on tulevaisuudentutkimuksen professori Turun yliopistossa, vuosina 2019–2023 toteutetun STYLE-tutkimushankkeen vastuullinen johtaja sekä Valtion liikuntaneuvoston ennakointi-, tulevaisuus- ja
yhdenvertaisuusjaoston jäsen. Hänellä on myös viiden vuoden kokemus juniorivalmentajana jalkapallossa ja salibandyssä.
Kirjoitus on julkaistu myös Valtion Liikuntaneuvoston blogissa.
Lähteet
Soini, T., Harjunen, H., Itkonen, H., & Salmikangas, A-K. (2023) ”Me ei olla mitään mercedes benzejä, me ollaan lamborghineja” – lasten toiminta ja merkityksenannot juniorijalkapallossa. Liikunta & Tiede 60 (5), 96–103.
Vasankari, T., Tokola, K., Raitanen, J., Kolu, P., Vähä-Ypyä, H., Husu, P., Vaara, J., Kyröläinen, H., Santtila, M., Pihlainen, K. & Sievänen, H. (2023) Suomalaisten kestävyyskunto on laskenut vuosikymmeniä – onko Suomessa tulevaisuudessa enää hyväkuntoisia yli 50-vuotiaita työntekijöitä? Futura 1/2023.
Kuvituskuva: Robert Collins, Unsplash
Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen blogi 
Yksi ajatus artikkelista “Oodi liikunnan ilolle”