Avainsana-arkisto: sympatia

Tulevaisuus ja ilkeiden asioiden maailma: Miten empatia, sympatia ja yhteisöllisyys kehittyvät tulevaisuudessa?

Jari Kaivo-oja:

Eräitä asioita, joille voidaan nyt nähdä vahvaa tulevaisuutta ihmisten käyttäytymisessä, ovat yhteisöllisyys, sympatia ja empatia. Empatiakyvykkyys – tai sen puute – on nousemassa monissa organisaatioissa keskusteluiden keskiöön. Useissa organisaatioissa on alettu systemaattisesti kehittämään johdon ja työntekijöiden empatiataitoja osana työelämän kehitystyötä. Empatiakyvyt nousevat esille myös isojen korporaatioiden johtamisen ja politiikan päätösten yhteydessä yhä voimallisemmin.

Nämä sosiaalisille yhteisöille asiat – yhteisöllisyys, sympatia ja empatia – ovat arvorationaalisen käyttäytymisen avainresursseja, joiden pohjalta yksittäiset kansalaiset voivat ponnistella kohti ihmisarvoista tulevaisuutta arjessaan ja todellisuudessaan.

Tiedämme nykyisin, että maailman on täynnä ilkeitä asioita, skandaaleja, hirveyksiä, terroristi-iskuja ja katastrofeja. Viimeisin terroristi-isku Barcelonassa 17.8. sekä joukkopuukotus Turussa 18.8. olivat jälleen kerran konkreettisia muistutuksia näistä ilkeistä asioista, joiden keskelle tavalliset kansalaiset voivat joutua täysin yllättäen.

Eri kulttuurien välillä on nähtävissä jatkuvasti arvokonflikteja, moraalikonflikteja ja muita kulttuurisia jännitteitä. Se, pystytäänkö näitä konflikteja ratkaisemaan tulevaisuudessa rakentavasti, riippuu paljolti kyvyistämme empatiaan ja toisten ihmisten ajatusten ja toimintatapojen ymmärtämiseen.

Sanotaan, että huonot uutiset ovat medialle aina niitä parhaita uutisia. Voimme tästä perspektiivistä käsin odottaa loogisesti, että media tulee jatkossakin välittämään tehokkaasti ikäviä uutisia, jotka voivat saada meidät ehkä tuntemaan empatiaa ja sympatiaa kotisohvillamme. Voimme myös turtua kaikkeen maailman pahuuteen kotisohvillemme.

Empatialla, sympatialle ja näiden taitojen hallintatarpeelle on olemassa vankka pohja myös tulevaisuudessa, jos ihmisten aidoille tunteille ja tarpeille annetaan tilaa todellisuudessa. Arjen ihmisyys rakentuu sosiaalisille suhteille, yhteisöllisyydelle, sympatialle ja empatialle. Kuten Turun yliopistossa vaikuttava vertailevan uskontotieteen professori Matti Kamppinen on eri yhteyksissä alleviivannut, on ihminen lopulta luonteeltaan sosiaalinen eläin, joka voi tuntea lojaalisuutta ja empatiaa lajitovereitaan kohtaan – huolimatta monista arvojen ja kulttuurien eroista. Toki ihminen voi tuntea muitakin – lähinnä negatiivisia tunteita lajitovereitaan kohtaan.

Sympatiaa ihminen tuntee silloin, kun hän lähettää postikortin tai viestin Facebookissa toiselle ihmiselle tämän menetyksen hetkellä. Empatiaa taas ihminen tuntee silloin, kun hän lähettää postikortin tai FB-viestin toiselle ihmiselle, joka on kokenut saman menetyksen elämässään. Kummatkin tunteet ovat yleisinhimillisiä ja pohjautuvat meidän tunneilmaisun kapasiteettiin. Empatia voi olla kognitiivista empatiaa, tunnetasoista empatiaa ja somaattista empatiaa. Voidaan myös puhua empatiakapasiteetista, jota eri ihmisillä on enemmän tai vähemmän.

Empatialle ja sympatialle on olemassa siis laajaa kulttuurillista pohjaa, mutta on olemassa myös se ikävä mahdollisuus, että empatiakykymme vajoaa alas ja emme enää välitä ikävien uutisten ja tapahtumien virrasta. Sympatia on kykyä jakaa toisen tunteita ja kykyä mennä toisen tunnetilaan. Empatia on taasen kykyä nimetä ja eritellä toisen ihmisen tunteita ja tarpeita sekä kykyä ymmärtää toisen näkökulma asioihin. On myös mahdollista, että voimme jopa täysin turtua maailman pahuuteen ja ikäviin uutisiin. Monelle ihmiselle ovat tuttuja ne omat henkilökohtaiset psykologiset tuntemukset, kun mahdollisesti kieltäydymme kylmästi yleishyvää ajavien kansalaisjärjestöjen avustuspyynnöistä metro- ja juna-asemilla. Tällöin emme ole täysin maksimaalisen sympatia- ja empatiakykyisiä. Huono omatunto voi olla joskus selkeä seuraus empatiakyvyn puutteesta.

Voimme tulevaisuudentutkimuksen termein nähdä ainakin kaksi perusskenaarioita, (1) räjähdysmäisen empatian kasvun kauheuksien ja ilkeiden asioiden laajentuvassa maailmassa tai (2) empatian romahduksen ilkeiden asioiden laajentuvassa maailmassa. Sama todellisuuden ja kulttuurimme ajuri voi johtaa meitä samaan aikaan täysin eri kulttuurikehityksen suuntaan.

Tämä tilanne on eräs nykyajan isoja systeemisiä paradokseja. Näin on laajemminkin havaittavissa monien muidenkin ilmiöiden yhteydessä. Syy-seuraus-suhteiden logiikka ei ole aina kovin itsestään selvää. Asioita pitäisi voida arvioida kriittisesti oikeassa kompleksissa kontekstissaan. Onhan myös esitetty ajatuksia siitä, että systeemisen kompleksisuuden hallinnan puute voi jopa johtaa todella laajamittaiseen kriisiin. Näin on esittänyt ja ennakoinut mm. kompeksisuusajattelun guru John Casti, joka esitti hienon puheenvuoron Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kesäkonferenssissa kesäkuussa 2017.

Mistä empatiaa syntyy? Miten päädytään empatiavajeeseen yhteiskunnassa? Nämä isot kysymykset eivät ole kovin helppoja vastata. Usein empatia, sympatia ja yhteisöllisyys liitetään pehmoiluun, pehmeisiin arvoihin ja solidaarisuuden tunteisiin. Empatian puute taasen liitetään usein koviin arvoihin ja solidaarisuuden puutteeseen. Terrorismi-iskujen yhteydessä joudumme pohtimaan yhä enemmän empatiaa, sympatiaa ja yhteisöllisyyttä osana solidaarisuuden tunteiden avointa osoittamista. Tämä nähtiin toukokuisen Manchesterin terrorismi-iskun yhteydessäkin, jolloin britit ja monikulttuurillisten yhteisöjen jäsenet osoittivat eri tavoin yhteisöllisyyttä ja kokoontuivat juomaan teetä yhdessä. Usein terroristi-iskujen tekijät luokitellaan ihmisiksi, joilta puuttuu täysin kyky empatiaan. Voimme varsin loogisesti ajatella, että jos ihmisillä olisi enemmän kykyä empaattisuuteen, he eivät tekisi toisilleen ikäviä asioita ja tuottaisi tuhoavia ja julmia tekoja.

Sosiopaatit ja psykopaatit ovat ihmisiä, joilla on erittäin vähäinen empatiakyky. Aikoinaan, tarkemmin sanottuna vuonna 1940, Josif Stalin esitti aikakirjoihin jääneen ajatuksensa: ”Yhden ihmisen kuolema on tragedia, miljoonan kuolema tilastomerkintä”. Tätä Stalinin lausuntoa voidaan pitää eräänlaisena laajan empatiapuutteen manifestina. Voimme helposti turtua hirveyksiin ja pakottaa itsemme tunnekylmyyteen. Varmasti esimerkiksi sodissa ja vakavissa kriiseissä ihmiset joutuvatkin pakottamaan itsensä tunnekylmyyteen selvitäkseen epävakaissa olosuhteissa. Rajan vetäminen sosiopaattien, psykopaattien ja ns. normaalien ihmisten välillä voi olla erittäin vaikeaa sodan ja kaaoksen kaltaisissa olosuhteissa, vaikka se ei ole muutenkaan helppoa – edes psykologian ammattilaisille normaaliolosuhteissa.

Kuka tahansa voi kriisiolosuhteissa menettää empatiakyvyn. Onhan eräitä Suomen kansallisia sankarihahmoja, kuten Antti Rokkaa, epäilty psykopaateiksi – ainakin tietyissä sotatilanteissa. Systeemien kaaostilanteet ja terroristi-iskut muokkaavat käyttäytymistämme myös empatian tuntemisen laajuuden osalta. Jos tunnemme liikaa sympatiaa vaarallisissa tilanteissa, se voi olla jopa vaarallista itsellemme.

Ihmisillä on helpompi tuntea empatiaa lähellä koettujen asioiden osalta. Jos asiat koetaan itselle kaukaisiksi, niiden osalta on vaikea kokea syvää empatiaa. Henkinen etäisyys ongelmiin vaikuttaa kykyymme empatian tunteisiin. Jos haluamme edistää yhteiskunnassa empatiaa ja sympatiaa, on meidän kyettävä jäsentämään asiat sosiaalisesti läheisiksi ja arkipäiväisiksi. Muussa tapauksessa vieraannumme monista maailman tosiasioista ja menetämme empatiakykyämme.

Empatia ei ole automaation tavalla toteutuva asia yksilöiden ja ryhmien käyttäytymisen tasolla. Usein ihmisten käyttäytymisen yhteydessä otetaan esille ns. Dunbarin luku. Dunbarin luku on teoreettinen kognitiivinen raja ihmisten lukumäärälle, johon keskiverto ihmisyksilö voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. Usein tämä tarkoittaa myös raja-arvoa yksilön kokemalle voimakkaalle sympatialle ja empatialle. Keskivertoihminen ei ehkä kykene kokemaan aitoa sympatiaa ja empatiaa laajempien itselle tuntemattomien ihmisjoukkojen osalta. Tämäkin tosiasia on syytä muistaa.

Kaikista ei siis ole Äiti Teresaksi (ts. Pyhäksi Teresa Kalkuttalaiseksi), vaikka se voisi ehkä olla erittäin hyvä ja toivottava asia koko maailmalle ja maailmanrauhalle. Meillä on olemassa lakeja ja säädöksiä, jotka määrittelevät, säätelevät ja ohjaavat laajamittaisempaa empatiaa ja sympatiaa yhteiskunnassa. Suurempi määrä ihmisiä (eli yli 150 ihmistä) tarvitsee tavallisesti rajoitetumpia sääntöjä ja lakeja, joita noudatetaan pääsääntöisesti laajemmassa ihmisten joukossa. Isommat ihmismassat tarvitsevat normeja ollakseen vakaita sosiaalisissa suhteissaan ja luodakseen laajemmin empatiakykyisiä ryhmiä ja yhteisöjä. Länsimaissa nämä asiat liitetään yleensä oikeusvaltion periaatteisiin.

Jos otamme Dunbarin luvun ja rajoitetun empatiakyvyn ongelman vakavasti, meidän kannattaisi tietoisesti tukea oikeusvaltioita ja niiden ylläpitämiä yleisempiä arvoperiaatteita. On hyvä muistaa, että alkujaan oikeusvaltion idea kehittyi vastaamaan juuri suoraan mielivaltaiseen ja ennalta ennustamattomaan hallintoon ja lainkäyttöön. Laajamittainen empatiakyky ja oikeusvaltioperiaatteiden tinkimätön noudattaminen ovat aina kulttuurinen vastavoima mielivallalle ja ennustamattomalle hallinnolle.

Oikeusoppineen Antero Jyrängin määritelmän mukaan oikeusvaltion määritelmään sisältyy kuusi ainesosaa: (1) valtio on organisoitu oikeussäännöin; (2) sekä valtioelinten ja viranomaisten että kansalaisten on toimittava näiden oikeussääntöjen mukaisesti; (3) valtioelimet ja viranomaiset ovat sidottuja erityiseen, vaikeutetuin menettelyin säädettyyn perustuslakiin; (4) yksilön oikeusasemasta eli oikeuksista ja velvollisuuksista, voidaan määrätä vain sellaisen elimen päätöksin, jonka asettamiseen yksilö voi itse vaikuttaa; (5) oikeussääntöjä soveltavat yksittäistapauksiin riippumattomat tuomioistuimet; sekä (6) yksilön asemaa suojaavat suhteessa sekä valtioon että muihin yksityisiin perustuslaissa säädetyt perusoikeudet. Oikeusvaltioperiaatteiden kurinalainen noudattaminen luo moraalista pohjaa oikeudenmukaisuudelle ja sen toteutumiselle eri yhteiskunnissa.

Nämä kuusi periaatetta voivat ehkä osaksi taata laajennetun empatian toteutumisen yhteiskunnassa – mutta ei aina universaalisti. Kaikissa yhteiskunnissahan ei suinkaan tunnisteta ja arvosteta oikeusvaltioperiaatteita. Arvorationaalisuus sen eri muodoissaan ja sen tuleva kehitys ovat yksi tulevaisuudentutkimuksen isoja tutkimushaasteita. Toteutunut empatia, sympatia ja muu yhteisöllisyys (esim. teen tai kahvin nauttiminen yhdessä) pitävät yhteiskuntia koossa ja toimintakykyisinä. Siksi on varsin tärkeää pohtia empatiaan liittyviä vaikeita ja kompleksisia kysymyksiä. Useat jo nyt selvästi havaitut heikot signaalit antavat syyn pohtia empatian ja sympatian merkitystä yhteiselle tulevaisuudellemme.

Kansalaisten empatia- ja sympatiakykyisyys tai niiden puute voi todella ratkaista sivilisaatiomme tulevaisuuden suunnan. Empatia ja sympatia ovat taitoja – ja niitä voidaan harjoitella ja kehittää osana kaikkea koulutusta ja valmennusta erilaisissa organisaatioissa ja yhteisöissä. Empatiakykyisyys voi olla keskeinen osa ennakointikykyisyyttä, jos arvioimme tätä asiaa kriittisesti – ja koko maailman todellisuus huomioon ottaen.

Jari Kaivo-oja
Tutkimusjohtaja, dosentti
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

 

Mainokset