Avainsana-arkisto: ruoka

Kurkistuksia maailman ruokainnovaatioihin ja -trendeihin, SIAL 2016

Riikka Saarimaa & Leena Jokinen

Monipuolisesta ruokakulttuurista tunnetusta Ranskassa järjestetään joka toinen vuosi elintarvikealan ammattimessut International de l’alimentation, SIAL Paris -messut . SIAL-messuja järjestetään nykyisin myös muualla maailmassa, mutta Pariisin tapahtuma on vanhin ja yksi suurimmista elintarviketeollisuuden messuista. Tänä vuonna messujen erityisteemana oli Etelä-Amerikka.

Millaisesta mittakaavasta sitten puhutaan? Tänä vuonna tapahtumassa oli noin 7 000 näytteilleasettajaa 105:sta eri maasta ja vierailijoita noin 155 000. Messuhalleja oli kaikkiaan kymmenen, joista viisi oli varattu eri tuotekategorioille sekä loput viisi eri maiden tuotteiden esittelylle. Tuote-esittelyssä olleiden tuotteiden määrä oli käsittämättömän suuri, noin 400 000. SIAL:ssa, jos missä, avautuu tajunta maailman ruokakulttuurin diversiteetistä.

Perinteisten tuotteiden ohella messuilla pääosassa olivat ruokatrendit ja uudet innovatiiviset tuotteet. Osastoja ja halleja kierrellessä pystyi tekemään huomiota, mitkä ovat tällä hetkellä ruoka-alan trendejä ja lähitulevaisuuden kehityssuuntia. Trendit vaihtelevat valtavasti ääripäistä toiseen. Yhtäältä korostuu esimerkiksi ekologisuus, hienostuneisuus, luksus ja innovatiiviset pakkaukset sekä toisaalta helposti itse tehtävät ruoat tai leivonnaiset sekä aterioiden korvikkeet ja välipalat.

Ruokatrendeistä näyttivät olevan vahvoja:

  • Aitous ja luonnollisuus ovat tuotteissa vahvasti esillä. Raaka-aineet olivat aitoja ja makua tuotteisiin saatiin hyvistä raaka-aineista eikä keinotekoisista aromi- ja makuaineista.
  • Terveellisyys ja hyvinvointi olivat keskeistä tuotteiden kehittämisessä (kuidut, vitamiinit ja proteiinit).
  • Ekologisuus oli myös yksi vahva trendi. Se näkyi kasvispohjaisten tuotteiden suurena määränä sekä luonnonmukaisesti tuotettujen raaka-aineiden käytössä valmistuotteissa. Suomessa kehitettyjä härkäpapuinnovaatioita, kuten Gold & Green -nyhtökauraa tai Härkistä, messuilla ei vielä tänä vuonna näkynyt.
  • Ruoanvalmistuksen helppous ja nopeus ovat myös trendi, jota silmällä pitäen tuotteita kehitetään. Ihmisten kiireistä arkea helpottavat erilaiset valmisruokatuotteet ja -pakasteet.
  • Lämmintä ruokaa korvataan nykyään välipaloilla ja siinä kategoriassa oli myös paljon tuotteita.

Trendit eivät olleet mitään erityisen yllättäviä tai uusia, mutta vahvistavat nykyisiä kehityssuuntauksia ruoankulutuksessa.

Tämän vuoden innovatiivisimmiksi tuotteiksi valittiin vihanneksista ja pavuista valmistetut pihvit ja pyörykät, sienistä tehdyt mausteet sirottimessa, yksittäispakattu charolais-file ja kvinoa-hedelmäjälkiruoka. Suomalaisista tuotteista valittiin SIAL Innovation Selection -tuotteiden joukkoon viisi Valion tuotetta. Tämä vahvistaa myös yleisemmin Suomen tunnettavuutta kiinnostavien konseptien kehittäjänä ja innovatiivisena ruokamaana.

Messuilla oli myös tietoa maailmalta kerätyistä kulutustrendeistä sekä kulutuksen suunnista sekä esityksiä ja näytöksiä.  Yksi vahva trendi liittyi turvallisuuteen niin ruoan kulutuksessa kuin yleisestikin. Turvallisuudesta ollaan Pariisin terrori-iskujen jälkeen tarkkoja. Kaikkien messukävijöiden kassit tarkastettiin ja osallistujat tutkittiin metallinpaljastimella.

Matka järjestettiin yhteistyössä Pielisen Karjalan Kehityskeskus Oy:n Tulevaisuuden elintarvikkeet -hankkeen kanssa.