Alternative Futures of the Carbon Underground

Amos Taylor

The fight against climate change is dominated by actions directed toward low carbon renewable energy. But the future challenge should also engage other sources of carbon, for example agriculture has been seen as one of the greatest contributors to CO2 (FAO 1., Zomer 2017), where soil works as a balance precariously emitting and sequesters carbon (Crowther 2016), and soils ability to radically draw down carbon and mitigate green-house gasses has been generally overlooked (Paustin, 2016; Machmuller

We invited Larry Kopald and David Johnson from The Carbon Underground to give a presentation on How soil can help us tackle climate change. The intention of the event was to provide different innovative perspectives, offering new thinking that could contribute to an alternative understanding of the bio-based economy’s future ethical based decisions and implications, the subject of our BioEcoJust research. The event held in Helsinki on 30.10.2017 was arranged in collaboration with the Ympäristötiedon Foorumi, Luomuninstituutti and our own Bioeconomy and Justice project at the FFRC.

Larry Kopald (The Carbon Underground)

We Are Running out of Time

Larry Kopald began his presentation by channelling Mother Earth’s warning that we are in the last 15 minutes of a chance to meaningfully act to curb climate change, and he lamented that it might already be too late. All the efforts so far to curb carbon emissions through energy transformation to reach zero emissions through the Paris Agreement, actually only addresses half the problem and does not even stop climate change. Alarmingly the planet will continue to warm up even if we are successful at reaching zero emissions. He observers that our current actions do not address the need to radically draw down carbon from the atmosphere. Fortunately Kopald sees an alternative future through a solution that requires us to utilise soil’s natural ability to draw down carbon through photosynthesis. He shows in his presentation that vast amounts of carbon have indeed been drawn down in the history of the planet with the arrival of plants and captured in the soil. Our current crisis requires a mere 250 billion tonnes of Carbon drawn down that is very attainable with meaningful adjustments in transforming agriculture use. For this epic transformational cause he has formed The Carbon Underground, a non-profit organisation that seeks to communicate, influence and generate a massive movement to apply soils regenerative properties to save the planet by capturing carbon underground.

Healthy Soil = Healthy Planet

The global problem is that the planets’ top soil has been degrading through bad agricultural practice, with chemical pesticides, destruction of biodiversity and industrial farming to such a stage, that Kopald warns we might only have 60 or even in some places 20 harvests left before the top soil totally disappears, as reflects the UN warnings. (FAO 2. 2015) We need to regenerate soils health quickly in order to feed the planet and also to draw down the maximum amount of carbon possible from the atmosphere. Kopald is critical of global efforts, as renewable energy is only half the solution, he suggests “What if we look at food the exact same way we have for energy?” Thus he proposes a concept of Renewable Food as the solution, engaging the whole conceivable food system from soil to plate.

Searching for the Super Soil

If Kopald is championing the cause, then David Johnson is championing the specific potential of soil’s ability to restore balance to nature. As the second invited speaker to the event, Johnson a microbiologist from New Mexico State University openly wants to share his results of his experimentations with soil culture. His preliminary findings suggest that the winning solution is a high fungal-to-bacteria ratio soil, that has strong rejuvenating and carbon sequestrating properties, that when managed appropriately can offer an effective tool in which to ‘inoculate’ and restore soil, and then even to draw down large amounts of carbon. His claims are interesting as they suggest a manageable, non-technological way in which to quickly increase the soils ability to regenerate, that offers both increasingly high yields of plant and crop growth biomass that stimulates plants to draw down radically more carbon than with standard agricultural soil.  In his examples even arid desert soil he shows he has brought back to life, acknowledging the potential of soil with no history of agriculture to be enhanced. This would vastly expand potential land to feed the planet and store carbon. Changes in land use has been also seen as a negative cause of carbon emissions (Zomer 2017) and this could offer a change back toward positive carbon land use.

David Johnson (NMSU New Mexico State University)

The soil produced from the bioreactor process Johnson calls BEAM, an easy to construct well ventilated ‘no-turn compost reactor’ (innovated with his wife Hui-Chun) that stimulates the biology in soils. Johnson seems to have discovered the sweet spot of super soil with highly diverse biological properties. In application the suggestion is that in just one year farmers could inoculate the soil using the BEAM slurry, rejuvenate the soil and expunge the chemical pesticides through a careful process of green coverage, ‘one turn – no turn tillage’ to allow the high fungal communities to propagate and to generate biomass again in the soil. Seedlings can be covered in this solution, allowing it to affect the plant directly. And by his own hand he has experimented with many examples of dense high yield crops that further improve the soil and its sequestration ability, with just one application of the slurry and through good after care management. Johnson is amazed that so much effort has been made into producing hardened plants to survive in poor soil, when in fact we should be reversing this approach to improve soil health.

Carbon Underground offers Alternative Futures

We might consider that The Carbon Underground driven future has two parts, the critical transition from standard agriculture toward rejuvenating agriculture, while overturning subsidies and old agricultural practice act as a radical disruption for the conventions of the agro food system. The next stage offers the continuous management of land in a new direction to draw down and store as much carbon as possible, engaging new land use to increase the density and health of the soil while increasing biodiversity. In Johnson’s vision he highlighted the natural grazing planes that are the ideal for soil futures, as they include the prime conditions with constant light disturbance of the soil by cattle grazing that provides a symbiotic relationship that further sustains nature producing thick fertilized high water content soil, to restore soil to a pre-industrial state. This is a system he tries to recreate in his experiments.

From the futures perspective of our BioEcoJust project, this offers a rich alternative scenario in which to engage, full of possibility, proposing hard decisions and bold solutions. Revealed is a predominantly ecological paradigm, in contrast to a techno-centric vision of the future bioeconomy where new technology offers the winning solution, or a hyper resource based efficient model getting the most out of the biomass available to renew industry (following the vision types we adopt by Bugge In this ecological paradigm a symbiosis with nature is sought for in regenerative agriculture, as Johnson advises by quoting Tao Te Ching to – align yourself with nature.

Amos Taylor is a project researcher for the Bioeconomy and Justice project at the Finland Futures Research Centre, an Academy of Finland funded BioFuture2025 project, based in the FFRC Helsinki office. Contact him via amtota(a)

The videos from the ‘Carbon Underground – How soil can help us tackle climate change’ event can be watched below:

Larry Kopald presentation:

David Johnson presentation:


Bugge, Markus − Hansen, Teis & Klitkou, Antje et. al (2016) What Is the Bioeconomy? A Review of the Literature. Sustainability 8(7), 691.

Crowther − Todd-Brown & Rowe (2016) Quantifying global soil carbon losses in response to warming. Nature 540, 104–108.

FAO websites:

Machmuller, Megan − Kramer, Marc − Cyle, Taylor − Hill, Nick − Hancock, Dennis & Thompson, Aaron (2015) Emerging land use practices rapidly increase soil organic matter. Nature Communications 6, Article number: 6995.

Paustian, Keith − Lehmann, Johannes − Ogle, Stephen − Reay, David − Robertson, G. Philip & Smith, Pete (2016) Climate-smart soils. Nature 532, 49−57.

Zomer, Robert − Bossio, Deborah − Sommer, Rolf & Verchot, Louis (2017) Global Sequestration Potential of Increased Organic Carbon in Cropland Soils. Scientific Reports 7, Article number: 15554 (2017).

Photo of Larry Kopald: Kirsi-Marja Lonkila 
Photo of David Johnson: Markku Wilenius
Original article picture: Pixabay

Vesistöjen kunnostaminen vaatii ravinnekuormituksen vähentämistä

Nina A. Nygrén

Helsingin Sanomissa pohdittiin taannoin voisiko Itämerelle tehdä ”Littoistenjärvet” (HS 11.11.2017). Äkkiseltään saattaa kuulostaa houkuttelevalta idealta, mutta kuten Åbo Akademin meribiologian professori Erik Bonsdorff jutussa toteaa: ”Jos mennään pumppaamaan mereen happea kierrättämällä vesimassaa tai kaatamaan sinne jotain kemikaaleja, tilanne voi näyttää hetkellisesti hyvältä. Pysyvää ratkaisua tämä ei kuitenkaan tuo”.

Puhdas vesi on meille elintärkeää. Lisäksi vedet tarjoavat virkistystä, kalastusmahdollisuuksia, monipuolisia luontokokemuksia, lajien elinympäristöjä, maisemia ja lukemattomia muita ekosysteemipalveluja, joista hyötyvät niin teollisuus, maatalous kuin yksilötkin. Vesien puhtaus ja käyttökelpoisuus ovat kuitenkin uhattuina rehevöitymisen vuoksi. Vesistöjen valuma-alueilta, eli pelloilta, kaupungeista, haja-asutuksesta, teollisuuslaitoksista, liikenteestä ja talousmetsistä kulkeutuu vesistöihin ravinteita, jotka kiihdyttävät levien kasvua ja muuttavat vesiekosysteemien toimintaa perustavanlaatuisesti.

Rehevöitymistä on pyritty torjumaan erilaisilla kunnostustoimenpiteillä, kuten hapettamalla ja kemikaalikäsittelyillä. Näiden kunnostuksien teho on kuitenkin väliaikainen, kunnes veden pohjaan hapen tai kemikaalin avulla sidotut ravinteet palaavat takaisin kiertoon. Lisäksi hapettaminen saattaa kumota omaa vaikutustaan lisäämällä hapenkulutusta vesipatsaassa mm. lisääntyneen turbulenssin ja lämpötilamuutosten kautta. Vesien kunnostuksia näillä menetelmillä on kuitenkin jatkettu, sillä helpot ratkaisut joilla saavutetaan näennäisiä tuloksia nopeasti, ovat olleet helpommin toteutettavissa kuin pidemmän aikavälin syvällisempää ajattelu- ja toimintatavan muutosta vaativat ratkaisut.

Yksittäisistä, paikallisista ja teknisistä kunnostusratkaisuista pitäisi kuitenkin siirtyä tarkastelemaan vesiä ja niiden valuma-alueita kokonaisuutena, ja ulottaa tarkastelun aikaväli pidemmälle tulevaisuuteen. Silloin ymmärrettäisiin, että jos vesistöön tulee jatkuvana virtana liikaa ravinteita sen sietokykyyn nähden, ja lisäksi veden pohjassa on kertyneenä vuosikymmenten ravinteet, ei yksittäisellä kemikalisoinnilla tai hapettamisella voida saada pysyviä parannuksia aikaan. Vesien hoidossa tulisikin keskittyä vesistöjen resilienssin kasvattamiseen, eli kykyyn torjua muutoksia ja kykyyn palautua häiriöistä, ja kaikenlaisen vesistön ulkopuolelta tulevan kuormituksen vähentämiseen.

Mitä asialle sitten käytännössä pitäisi tehdä? Minkään ihmisen aiheuttaman ympäristöongelman kohdalla ei pitäisi erehtyä luulemaan että kysymys on yksinkertaisesta pulmasta jonka voi korjata johonkin yksityiskohtaan puuttuvalla teknisellä keinolla, kun todellisuudessa on kyse paljon suuremmasta asiasta. Kyse on ongelmasta kulttuurissa ja yhteiskunnassa, joka tuottaa uusia ympäristöongelmia nopeammin kuin ehdimme niitä ratkoa.

Todellinen ratkaisu löytyy kokonaisvaltaisesta elämäntapojen ja tuotantoprosessien muutoksesta kohti yhteiskuntaa, jossa aineet kiertävät prosessista toiseen, eikä ohivirtauksia tai jätettä synny lainkaan. Ylimääräiset ravinteet ohjataan sinne missä niitä tarvitaan kasvien kasvun mahdollistamiseen. Nykyisenkaltainen ravinteiden tuuppaus järviin ja meriin on käsittämätöntä tuhlausta, mutta onneksi sille, sekä hyödyttömille vesistöjen kunnostuksille on mahdollista tulla loppu, kun siirrymme kohti suljettuja aineiden kiertoja maataloudessa, teollisuudessa ja yhdyskunnissa. Teollisuudessa asiaan onkin kiinnitetty kasvavasti huomiota, mutta sama ilmiö pitäisi ulottaa myös maatalouteen ja yhdyskuntien jäte- ja hulevesiin. Kansainvälisen asiantuntijapaneelin mukaan tällainen tulevaisuus on hyvinkin mahdollinen.

Nina A. Nygrén
FM, projektitutkija
Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Lisää luettavaa vesienhoidon tulevaisuudesta löytyy Aquadigm-hankkeen julkaisuista:

Nygrén, N. A., Tapio, P. & Qi, Y. (2017). Lake management in 2030 – Five future images based on an international Delphi study. Futures 93: 1-13. DOI: 10.1016/j.futures.2017.08.004

Nygrén, N. A., Tapio, P. & Horppila, J. (2017) Will the Oxygen-Phosphorus Paradigm Persist? – Expert Views of the Future of Management and Restoration of Eutrophic Lakes. Environmental Management 60(5): 947-960. DOI: 10.1007/s00267-017-0919-z.

Schönach, P., Tapio, P., Holmroos, H., Horppila, J., Niemistö, J., Nygrén, N.A., Tammeorg, O. & Massa, I. (2017) Persistency of artificial aeration at hypertrophic Lake Tuusulanjärvi: A sociohistorical analysis. Ambio 46(8): 865-877. DOI: 10.1007/s13280-017-0926-6.

Horppila, J., Holmroos, H., Niemistö, J., Massa, I., Nygrén N.A., Schönach, P., Tapio, P. & Tammeorg, O. (2017) Variations of internal phosphorus loading and water quality in a hypertrophic lake during 40 years of different management efforts. Ecological Engineering 103: 264-274.

Nygrén, Nina A. (2016) Järvien hoito ja kunnostus 2030. Tulevaisuusverstaiden tulokset. Tutu e-julkaisuja 2/2016. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. 39 s. ISBN 978-952-249-407-8, ISSN 1797-1322.

Niemistö, J., Köngäs, P., Härkönen, L. & Horppila J. (2016). Hypolimnetic aeration intensifies phosphorus recycling and increases organic material sedimentation in a stratifying lake: Effects through increased temperature and turbulence. Boreal Environment Research 21: 571-587.

Horppila, J., Köngäs, P., Niemistö, J. & Hietanen, S. (2015). Oxygen flux and penetration depth in the sediments of aerated and non-aerated lake basins. International Review of Hydrobiology 100: 106-115.


Helsingin Sanomat, 11.11.2017. Saako ihminen puuttua luonnon toimintaan? Itämeren puhdistamiseen pohditaan jopa ”littoistenjärvien” tekemistä.

Kuvituskuva: Nina A. Nygrén


Huomioita korruption kontrollointitason päätrendeistä maailmassa vuosina 1996–2016

Jari Kaivo-oja

Politiikka ei ole mahdollisuuksien taidetta. Politiikka koostuu valinnoista katastrofaalisten ja epämiellyttävien vaihtoehtojen välillä.
– John Kenneth Galbraith

Tässä blogiviestissäni esitän muutamia ajankohtaisia huomioita korruption kontrollitasoista maailmassa eri valtioissa. Kuten tiedämme, korruptiota pidetään eräänä keskeisenä ilkeänä ongelmana maailmassa. Korruptio on yleensä nähty eräänä huonon hallinnon piirteenä. Yleensä maksuhenkilöinä ja kärsijöinä voimakkaan korruption osalta ovat tavalliset veronmaksajat ja kansalaiset. Käsite korruptio on käsite, joka johdetaan latinan sanasta corrumpere (’turmelus, pahaan vietteleminen’), on julkisen toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun.

68 % maailman valtioista kärsii vakavasta korruptiosta

Korruptiossa esimerkiksi vastuullisessa asemassa oleva henkilö, kuten virka- tai luottamushenkilö, lahjotaan antamaan lahjojalle etua säännösten vastaisesti. Korruptio on julkisen toimivallan väärinkäyttöä yksityisen edun tavoitteluun. Tässä mielessä on tärkeää kiinnittää huomiota korruptioon ilmiönä ja olla tietoinen ilmiöstä, ja sen laaja-alaisista negatiivisista vaikutuksista eri yhteiskunnissa. Kansantaloudelliset tappiot korruptiosta on mittavia.  Transparency International -järjestö arvioi, että 68 % maailman maista kärsii vakavista korruptio-ongelmista. Viime aikoina tehdyissä kyselyissä esimerkiksi yksi kolmesta toimitusjohtajasta Italiassa on huolestunut korruptiosta liiketoiminnan yhteydessä. Kyse on siis erittäin laaja-alaisesta ilmiöstä liiketoiminnassa ja yritysmaailmassa. Korruptio vaikuttaa pääosin kustannuksia lisäävästi yrityksissä. Kuluttajat kärsivät tästä ilmiöstä ja he joutuvat maksamaan ylimääräisiä kuluja siitä, että korruptoituneille henkilöille joudutaan maksamaan ylimääräisiä maksueriä. Korruptioon menevät rahat ovat pois muista kulutuskohteista. Näin yleensä korruption vaihtoehtoiskustannukset ovat mittavia, koska korruption myötä investoinnit kohdistuvat vääriin asioihin, joita veronmaksajat eivät yleisesti toivo rahoittavansa. Näiden kustannusten arviointi ei ole helppoa.

Tässä blogiviestissä käytän trendikehityksen arvioinnin perustana korruption kontrollitasoa. Tämä tärkeä Maailmanpankin muuttuja voidaan nykyisin esittää lähes kaikille maailman maille (ks. muuttujan visuaalinen esittely). Maailmanpankki on panostanut paljon resursseja korruption kontrollin seurantaan. Tämä indikaattori saa arvoja 0:n ja 100:n välillä. Arvo 100 on paras mahdollinen kontrollitaso.  Arvo 0 on taas heikoin mahdollinen kontrollitaso. Korruption kontrollitaso on eräs tärkeä globaalin hallinnan indikaattori, jota Maailmanpankki käyttää eri yhteyksissä omissa maa-arvioissaan. Maailmanpankin indeksin suora käännös on ”Korruption torjuntataso: Keskitaso (maassa), yläraja 90 % luottamusväli”. Viittaan tässä blogiviestissäni korruption torjunnalla korruption kontrolliin.

Korruptiokontrollin analyysi 20 vuoden ajanjaksolta

Esitykseni ei tässä yhteydessä luonnollisestikaan kata yksityiskohtaisesti kaikkia maailman valtioita, mutta mukana tarkastelussa ovat erikseen G7-maat, BRICS-maat, Pohjoismaat ja Baltian maat. Teen myös maailman kaikkia maita koskevan tilastollisen trendejä koskevan kokonaistarkastelun. Näin saamme riittävän kattavan yleiskuvan korruption kontrollitasojen kehityksestä maailmassa. Liitteessä 1 olen esittänyt myös kaikkien maailman maiden korruption kontrollitason muutoksien tiivistetyn informaatiodataraportin. Tämä esitetty informaatiodata-analyysi kertoo havainnollisesti siitä, missä maissa korruptio-ongelmat ovat pahentuneet tarkasteluajanjaksolla 1996–2016. Tarkasteluni perustuu tässä blogiviestissä Maailmanpankin tuoreimpaan dataan vuosilta 1996–2016. Näin trenditarkasteluajanjaksona on kahden vuosikymmenen aikajänne, jota voidaan ajallisesti pitää kohtuullisen hyvänä lähtökohtana korruptiokontrollitrendien tarkastelulle.

Kuvassa 1 on esitetty korruption kontrolliasteen kehitys maailmassa käyttäen indikaattoreina keskiarvoa, mediaania, keskipoikkeamaa, minimitasoa ja maksimitasoa vuosina 1996–2016. Tämä tarkastelu osoittaa, että maailmassa korruption kontrolliaste on tasoa 60. Paras taso on 100 ja heikon taso jää eräissä maissa peräti alle tason 10. Tällaisia mittavien korruptio-ongelmien maita ovat Afganistan, Uusi-Guinea, Guinea-Bissau, Libya, Somalia, Etelä-Sudan, Sudan, Syyria ja Jemen. Keskipoikkeama aineistossa on hieman yli 20. Kuva 1 osoittaa kiistattomasti, että maailmassa eri valtiolla on varsin isot erot korruption kontrollitasoissa.

Kuva 1. Korruption kontrolliasteen kehitys maailmassa, Keskiarvo, mediaani, keskipoikkeama, minimi ja maksimi, 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Jos tarkastelemme aluksi G7-maiden kehitystä korruption osalta, voimme nähdä ensiksi kuvassa 2 Yhdysvaltojen korruption kontrollitason kehityksen vuosina 1996–2016. Tämä visualisointi kertoo siitä, että Yhdysvalloissa korruption kontrolli on heikentynyt vuodesta 2004 lähtien, jolloin se oli vielä varsin korkealla tasolla. Viimeisin havainto vuodelta 2016 asettui tasolle 91.3 kun se oli vuonna 2004 vielä 97.1.

G7-maista Italiassa on ollut pahin korruptiokontrollin ongelma, mutta muissakin G7-maissa ongelmia on

Kuva 2. Korruption kontrollitaso Yhdysvalloissa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kontrollitason heikkeneminen tapahtui pääosin vuosina 2004–2008. Sen jälkeen dramaattinen heikentyminen saatiin pysähdytettyä. Barack Obama toimi Yhdysvaltojen presidenttinä vuosina 2009–2017. Loppukautenaan hänen hallintonsa sai kehityksen kääntymään astetta parempaan suuntaan. Sitä ennen Yhdysvaltojen presidenttinä toimi George W. Bush kaksi kautta eli vuodet 2001–2008. Mielenkiinnolla voimme odottaa tämän kriittisen korruptiokäyrän kehitystä presidentti Donald Trumpin presidenttikaudella, vuosina 2017–2021. Saako hänen hallintonsa kääntymään korruptionkontrollikäyrän ylös vai alas? Tähän trendiarvioon voimme palata keväällä 2021.

Kuvassa 3 on esitetty korruption kontrollitason kehitys Japanissa vuosina 1996–2016. Japanissa on käyty määrätietoista kamppailua korruption kitkemiseksi ja selkeitä tuloksiakin korruption vastaisessa kamppailussa on saavutettu. Trendi on ollut selvästi nouseva korruption kontrollin osalta. Alimmillaan kontrollitaso oli Japanissa vuonna 2002, jolloin se saavutti tason 85.3. Vuonna 2002 Japanin pääministerinä oli Junichiro Koizumi, joka veti kolmea eri hallituskoalitiota erittäin vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa vuosina 2001–2006. Hänen hallintonsa myös käänsi kehityksen korkeammalle korruption kontrollitasolle tämän pohjakosketuksen jälkeen.

Kuva 3. Korruption kontrollitaso Japanissa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 4 on kuvattu korruption kontrollitason kehitys Kanadassa. Vielä vuonna Kanadan taso oli paras mahdollinen eli 100.  Kanadan politiikassa nähtiin selkeä käänne, kun maan karismaattinen johtohahmo Jeon Chrétien jäi eläkkeelle 2003. Hän toimi yhtäjaksoisesti pääministerinä marraskuusta 1993 joulukuuhun 2003. Pääministerinä Chrétien joutui kokemaan värikkäistä poliittisia skandaaleja vuosina 2000–2003. Paul Martin seurasi häntä sekä liberaalipuolueen johdossa, että pääministerinä. Hyvin pian tämän jälkeen liberaaleja alettiin epäillä lisää korruptiosta. Liberaaleja syytettiin jopa 74 miljoonan dollarin antamisesta mainosalan yrityksille Quebecin itsenäisyyttä vastustaneeseen toimintaan. Kuten trendikäyrä kertoo, vuodesta 2000 lähtien Kanadassa alkoi ilmetä selkeitä ongelmia korruption kanssa, vaikka ryhtiliikkeitäkin esiintyi vuosina 2004–2010. Vuonna 2014 korruption kontrollin tasoindeksi kävi alhaisimmalla tasolla 95.7, jonka jälkeen tasoindeksi taas nousi hiukan.

Kuva 4. Korruption kontrollitaso Kanadassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 5 on esitetty korruption kontrollitaso Isossa-Britanniassa vuosina 1996–2016. Tämäkin kuva ilmentää, että maassa alkoi ilmetä ongelmia korruption osalta vuoden 2000 jälkeen. Tasoindeksi käväisi tasolla 93.8 vuonna 2010. Sen jälkeen Iso-Britanniassa saatiin tasoindeksiä nostettua merkittävästi jo lähemmäs tasoa 98 joka on erittäin hyvä kansainvälisessä vertailussa. Pääministeri David Cameronin hallinto oli vallassa vuosina 2010–2016, joten häntä voidaan ainakin osaksi kiittää tästä brittien korruption vastaisesta ryhtiliikkeestä. Heikentyneen ja luottamusta murentaneen kehityksen taustalla olivat Isossa-Britanniassa demokraattien Tony Blair pääministeri 1997–2007) ja tämän jälkeen Gordon Brown.  Erityisesti Gordon Brownin hallinto leimautui korruptoituneeksi, koska tämän hallinnon useat viranhaltijat jäivät kiinni eritasoisista taloudellisista rikkeistä. Itse Gordon Brown säilytti henkilönä vahvan arvostuksen politiikassa johtuen talouskriisin taitavasta hoidosta Isossa-Britanniassa. Hän otti myös etäisyyttä George W. Bushin hallintoon, jonka aikana Yhdysvaltojen korruptio-ongelmat laajenivat.

Kuva 5. Korruption kontrollitaso Isossa-Britanniassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

G7-maista Ranskalla on ehkä ollut viime aikoina (vuodet 2011–2015) paljon erilaisia ongelmia hallinnon korruptiossa. Kehitys Ranskassa on ollut vuoristoratamaista kuten kuva 6 osoittaa. Korruption kontrollitaso on ollut keskimäärin kontrollitason 92 tuntumassa, joka taso on aika lähellä Japanin nykytasoa. Ranskassa on ollut aika monia poliittisia skandaaleja, joissa on myös ilmennyt korruptiota. Jacques Chirac (1995–2007), Nicolas Sarkozy (2007–2012), Francois Hollande (2012–2017) ja Emmanuel Macron (2017–) ovat kaikki saaneet kohdata omia pieniä ja isompiakin poliittisia skandaaleja, joissa on ollut korruption piirteitä kuten epäselvyyksiä puolueiden vaalirahoituksessa ja julkisten rahojen käyttöä yksityisluonteisiin kuluihin.

Kuva 6. Korruption kontrollitaso Ranskassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 7 on esitetty korruption kontrollitaso Saksassa vuosina 1996–2016. Saksassakin kontrollitaso oli paras mahdollinen eli 100 vielä vuonna 1996, mutta sen jälkeen erilaisia ongelmia on ilmennyt. Suurimmat korruptio-ongelmat ovat liittyneet puolueille tehtyihin lahjoituksiin Saksassa. Medioissa on epäilty myös Saksassa eri puolueiden olevan liian läheisissä taloudellisissa yhteyksissä Saksan autoteollisuuteen. Hienoista paranemista trendikäyrällä on nähtävissä vuosina 2007–2016. Vuosina 2003–2007 kehitys oli vielä heikkenevä. Viimeaikainen liiketoimintojen korruptioindeksi Saksassa on varsin vahva ja isoimmat ongelmat sen osalta näyttäisivät olevan väistymässä. Saksan autoteollisuuden skandaalit ovat kuitenkin merkittävästi heikentäneet yleistä luottamusta Saksan autoteollisuuden uskottavuuteen myös korruptionvastaisessa kamppailussa. Saksan autoteollisuuden maine on pahasti kärsinyt jatkuvista paljastuksista ja skandaaleista. Myös viimeaikaiset tuoreemmat uutiset autokartellista eivät ole olleet omiaan lisäämään yleistä luottamusta sen osalta, että korruptiokontrolli toimii tehokkaasti Saksassa.

Kuva 7. Korruption kontrollitaso Saksassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

G7-maiden osalta vakavimmat korruptiokontrollin alhaisuuden ongelmat ovat tunnistettavissa Italiassa. Ongelmien kontrollitaso on nykyisin jotakuinkin maailman keskitasolla, mutta trendikehitys on ollut selkeästi laskeva vuosina 2000–2016. Transparency International-järjestön mukaan Italia on ollut pitkään Euro-alueen korruptoitunein valtio, jossa hyvin erilaiset tahot syyllistyvät korruptioon. Korruption taloudellisen haittatason on arvioitu olevan noin 60 miljardia euroa Italiassa, joka on 4 % maan bruttokansantuotteesta. Tutkimusten mukaan korruptio on vahvinta Etelä-Italiassa sen paikallishallinnossa. Vuonna 2000 kontrollitaso oli tasolla 82.2, mutta vuonna 2016 oli laskenut jo tasolle 64.9 ja lähenee maailman keskitasoa 60. Italiassa Silvio Berlusconin hallitukset vuosina 1994–5, 2001–6, ja 2008–11 vahvistivat korruptiotrendiä. Tämä ei ole ollut erityisen lupaavaa trendikehitystä. Pudotus korruption kontrollitasossa on selvästi ollut huomattava Italian hallinnon tapauksessa.

Kuva 8. Korruption kontrollitaso Italiassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

BRICS-maista Venäjällä pahimmat ongelmat – vakavia ongelmia muuallakin

Kuvassa 9 on kuvattu korruption kontrollitasoa Venäjällä. Tilanne Venäjän tapauksessa on selvästi maailman keskitasoa heikompi. Venäjän keskiarvo korruption kontrollitasossa on 26.3 tämän Maailmanpankin tilastoaineiston perusteella. Paras luku eli kontrolliluku oli 35 vuonna 2003. Selvä tason lasku alkoi vuodesta 2005. Vuodesta 2008 lähtien kehitys on lähtenyt silti taas hienoiseen nousuun Venäjän korruption kontrollitasossa, mitä voidaan pitää ilahduttavana kehityksenä.

Kuva 9. Korruption kontrollitaso Venäjällä vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 10 on kuvattu korruption kontrollitasoa Kiinassa. Korruption kontrollitaso on ollut Kiinassa alle 60. Se on kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi Venäjällä. Ilahduttavaa on, että on nähtävissä hienoinen nouseva trendi korruption kontrollitasossa vuoden 2007 jälkeen.

Kuva 10. Korruption kontrollitaso Kiinassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 11 on esitetty korruption kontrollitaso Intiassa vuosina 1996–2016. Tämä trendi on varsin vakaa ja mitään dramaattisia muutoksia ei korruption kontrollitasossa ole havaittavissa. Jos korruptionongelmia mitataan tällä indikaattorilla, Intiassa on alhaisempi korruption kontrollitaso kuin Kiinassa, mutta selvästi korkeampi kuin Venäjällä.

Kuva 11. Korruption kontrollitaso Intiassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Etelä-Afrikassa korruption kontrollitaso on ollut laskussa

Kuvassa 12 on esitetty korruption kontrollitaso Etelä-Afrikassa vuosina 1996–2016. Korruption kontrollitason trendi laskeva vuodesta 1996. Kun korruption kontrollia mitataan tällä Maailmanpankin indikaattorilla, Etelä-Afrikassa on ollut aikaisemmin keskimäärin huomattavasti korkeampi korruption kontrollitaso kuin muissa BRICS-maaryhmän maissa. Silti kehitys on alkanut mennä huomattavasti negatiivisempaan suuntaa viime vuosina. Tämä on luonnollisesti huolestuttava asia.

Kuva 12. Korruption kontrollitaso Etelä-Afrikassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Kuvassa 13 on esitetty korruption kontrollitaso Brasiliassa vuosina 1996–2016. Brasiliassa kontrollitason trendi on ollut laskeva tarkasteluajanjaksolla. Erityisesti vuoden 2011 jälkeen trendi on kääntynyt jyrkempään laskusuuntaan rikkoen jo tason 50. Se on jo huomattavasti maailman keskitasoa alhaisempi taso.

Kuva 13. Korruption kontrollitaso Brasiliassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

Pohjoismaissa vain vähäisiä ongelmia korruptiokontrollissa – silti heikkoja signaaleja ongelmista on ilmennyt erityisesti Islannissa

Viimeinen kuva 14 kuvaa korruption kontrollitasoja Pohjoismaissa ja Baltiassa. Tästä kuvasta voidaan tehdä seuraavia huomioita:

  • Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa esiintyy kova korruption kontrollitaso, joka on ollut lähellä tasoa 100.
  • Islannissa on esiintynyt pienoisia ongelmia korruption kontrollitason pitämisessä korkealla tasolla. Se on huippua maailman yleiseen tasoon verrattuna.
  • Baltian maissa korruption kontrollitasoa on asteittain nostettu. Virossa on korkein korruption kontrollitaso, kun taas Latviassa ja Liettuassa korruption kontrollitaso on alhaisempi. Latvia ja Liettua ovat huomattavasti korkeammalla korruption kontrollitasolla(,) kuin maailman keskiarvotaso.

Kuva 14. Korruption kontrollitaso Pohjoismaissa ja Baltiassa vuosina 1996–2016 (Datalähde: Maailmanpankki 2017).

G20-maat eivät ole kovin halukkaita läpinäkyvyyden lisäämiseen korruptiokontrollissa

Korruptio on ilmiönä eräs maailman ilkeistä ongelmista. Suomi on tässä kansainvälisessä vertailussa korkeimmalla mahdollisella kontrollitasolla, mikä on toivottavin mahdollinen tilanne. Se on myös merkittävä suhteellinen kilpailuetu, jota kannattaa pitää esillä, koska monissa muissa maissa korruption ongelma rehottaa ilkeänä yhteiskunnallisena ongelmana estäen tehokkaasti koko kansakunnan vaurastumista. Esimerkiksi Italiassa on G7-maiden pahimmat korruption kontrollitaso-ongelmat ja ne ovat koko ajan pahentuneet. BRICS-maissa pahimmat ongelmat esiintyvät Venäjällä, mutta mittavia ongelmia on nähtävissä myös kaikissa BRICS-maissa, Kiinassa, Intiassa, Brasiliassa ja Etelä-Afrikassa.

Taistelu korruptiota vastaan ei ole helppoa. Tämän vuoden alussa Transparency International-järjestö julkaisi uutisen, jonka mukaan G20-maat eivät ole lisäämässä datan avoimuutta korruption vastaisessa toiminnassaan, mikä heikentää korruption kontrollia maailmassa.

Transparency International: säätelemätön lobbaus lisää korruption mahdollisuuksia Euroopassa

Eräs viime aikoina esillä ollut asia korruptiokeskustelussa on ollut säätelemätön lobbaustoiminta Euroopan Unionin jäsenmaissa. Transparency International-järjestö näkee erityisesti säätelemättämän lobbauksen lisäävän korruption mahdollisuuksia Euroopassa

Suomessa ja Pohjoismaissa ongelmat ovat edelleen vähäisiä, mutta heikkoja signaaleja pienistä ilmenneistä ongelmista on ilmennyt erityisesti Islannissa ja Norjassa – ja parina vuotena (2005 ja 2006) sekä jopa Ruotsissakin.

Nämä signaalit ovat nähtävissä Maailmanpankin tilastoista – ja ne voidaan nähdä heikkoina signaaleina potentiaalisista ongelmista. Baltiassa Viro on viime vuosina pystynyt jo nousemaan varsin korkealle korruption kontrollitasolle ja kehitys on ollut rohkaisevaa myös Latviassa ja Liettuassa. Toivottavaa olisi, että Baltian maat saavuttaisivat yhteisen korkean pohjoismaisen korruptiokontrollin tason.

Korruptiotutkimus etenee: Talouskasvun ja korruption suhde puhututtaa

Korruptiota koskeva tutkimus on hyvin laaja alue. Korruptio on kompleksinen ongelmakokonaisuus ja liittyy myös hallinnon rakenteisiin. Korruption yhteyttä talouskasvuun on tutkittu paljonkin ekonomistien keskuudessa. Tutkimusten mukaan korruptiolla ja talouskasvulla ei ole lineaarista suhdetta – vaan ei-lineaarinen U-käyrän muotoinen suhde. Korruptiolla onkin nähty nähty ”kahdet kasvot” näissä taloustieteen piirissä tehdyissä viimeaikaisissa tutkimuksissa. Sen on nähty olevan joko ”hiekkaa” tai ”öljyä” talouskasvulle ja tämä ajattelu on johtanut ekonomistit arvioimaan optimaalista korruptiotasoa maailmassa. Suomessa tämän alan tutkimuksessa ovat viime aikoina kunnostautuneet Tampereen yliopiston professori Hannu Laurila ja nuori Suomessa opiskeleva ekonomisti Kouramoudou Kéïta. He ovat laskeneet viime vuonna 2016 optimaalisen korruption tason maailmassa varsin kattavalla 117 maan datalla.

Näissä ekonomistien laskelmissa ajatus kulkee niin, että vähäinen korruptio voi jopa heikentää talouskasvua (”hiekka-analogia”), mutta liiallinen korruptio (”öljy-analogia”) ei ole sekään hyvä asia optimaaliselle talouskasvulle. Talouskasvun kannalta korruptio voi olla talouskasvua heikentävää, mutta erittäin vähäinenkin korruptiotaso voi olla huono asia talouskasvulle. Viimeaikaiset Laurilan ja Kéïtan empiiriset laajat tutkimukset tukevat selvästi ”Grease the Wheels” -hypoteesia. Esimerkiksi kaikkien liikelahjojen täydellinen kieltäminen ei varmasti ole viisasta korruption vastaista politiikkaa.

Korruption juurisyihin on kiinnitettävä lisähuomiota

Kriittinen kysymys on lopulta hallinnon laatutaso eri maissa. Hyvillä ja toimivilla hallinnollisilla käytännöillä voidaan suitsia liiallista korruptiota, mutta huonot hallinnolliset käytännöt tuottavat yleensä huonoja lopputuloksia myös talouskasvulle. Hallinnon parantaminen on tässä mielessä järkevää toimintaa. Jo John Maynard Keynes selitti ilmiötä ihmisten eläimellisillä vaistoilla (’animal spirits’). Hyvinä aikoina kavalle yhteiskunnassa yleensä paisuu, ja huonoina aikoina sitä saadaan pienemmäksi. Tämä seikka on hyvä tiedostaa korruptiokontrollin analyysissä. Yksityinen etu ei siis aina koidu kokonaisuuden hyväksi, vaikka markkinatalouden teoriassa näin yleisesti esitetäänkin. John Kenneth Galbraith kehitteli teemaa 1990-luvun lopulla ajatuksella, jonka mukaan markkinoilla on aina epärehellisyyttä ja yksityisiin taskuihin kasautunutta kavalletta (’bezzle’).

Korruption perimmäiset juurisyyt ovat erittäin vaikeasti poistettavissa, jos ne liittyvät ihmisten ahneuteen ja eläimellisiin vaistoihin. Sivistys ja demokratia voivat edistää aikaa myöten korruption vähentämistä – mutta siihen voi mennä ihmiskunnalta varmasti vielä hieman aikaa. Korruptio voi estää ihmiskuntaa kestävän kehityksen siirtymäjohtamisessa – erityisesti kehitysmaissa.

On vielä lopuksi hyvä muistuttaa, että tässä blogiviestissä on koko ajan puhuttu korruption kontrollitasosta – eikä sinänsä korruptiotoiminnasta. Korruptiotoiminnasta on olemassa omat tilastonsa. Laadukas korruption kontrolli on näin ollen myönteinen asia korruptiokontrollin ja sääntelyn kannalta. Ilman sitä ja tämän asian tarkempaa mittaamista ei ole realistisia toiveita löytää optimaalista korruptiotasoa talouskasvun osalta, koska tämä mittari liittyy suoraan hallintoon ja sen laadukkuuteen. On myös hyvä muistaa, että kansalaisten luottamus hallinnollisiin käytäntöihin ja instituutioihin vaikuttaa myös talouskasvuun ja erityisesti innovaatiokykyyn eri maissa. Myös tällä luottamustasoon liittyvällä muuttujalla on varsin iso merkitys tulevaisuudelle ja kehitykselle maailmassa.

Jari Kaivo-oja

Tutkimusjohtaja, dosentti, HTT, YTM, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun kauppakorkeakoulu, Turun yliopisto


Aidt, T.S., Dutta J. & Sena V. (2008) Governance regimes, corruption and growth: Theory and evidence. Journal of Comparative Economics, Vol. 36, s. 195–220.

Bardhan, P.K. (1997) Corruption and development: A review of the issues. Journal of Economic Literature 35, s. 1320–1346.

Kéïta, K. & Laurila, H. (2016a) Governance and corruption – Sand or grease in the wheels. Tampere Economic Working Papers 98. University of Tampere. Tampere.

Kéïta, K. & Laurila, H. (2016b) Efficient corruption? – Testing the hypothesis in African countries. Tampere Economic Working Papers 99. University of Tampere. Tampere.

Kurer, O. (1993) Clientelism, corruption, and the allocation of resources. Public Choice 77, s. 259–273

Mauro, P. (1995) Corruption and growth. Quarterly Journal of Economics 110(3), s. 681–712.

Light, D.W. (2013) Institutional Corruption and Countervailing Powers. March 8, 2013. The Edmond J. Safra Center for Ethics. Harvard.

Polner, M. & Ireland, R. (2010) Overview of Literature on Corruption. World Customs Organization. WCO Research Paper No. 7. Brussels.

Popov, S. V (2015). Decentralized bribery and market participation. The Scandinavian Journal of Economics, 117 (1), s. 108–125.

World Bank (2017) Control of Corruption: Percentile Rank, Upper Bound of 90% Confidence Interval. World Bank Database. 


Liite 1.

Kaikkien Maailmanpankin tietokannan maiden kontrollitason muutokset tarkasteluajanjaksolla, 1996–2016 (ellei toisin mainita).