2017 – vuosi, jona singulariteetti tuntuu yhä todemmalta

Juho Ruotsalainen

Futuristi Ray Kurzweil väittää, että 2040-luvulla ihmiskunta saavuttaa singulariteetin. Kurzweil viittaa singulariteetilla ihmistä älykkäämpään, itseään kehittävään keinoälyyn, johon myös ihmiset lopulta sulautuvat. Singulariteetin jälkeen teknologia ylittäisi ihmisen käsityskyvyn ja kehittyisi valtavan nopeasti – maailma sinkoutuisi arvaamattomiin ja outoihin suuntiin.

Singulariteetin voi kuitenkin ymmärtää yhtäkkisen käännepisteen sijaan myös prosessina, joka on käynnissä jo nyt. Keinoälyt ja robotisaatio muuttavat maailmaa parhaillaan Kurzweilin ennakoimaan suuntaan, ja esimerkiksi hajautettu uusiutuva energia mahdollistaa lähivuosina yhä kompleksisemman yhteiskunnan. Mitä pidemmälle tämä “singulariteetti” kehittyy, sitä oudommalta, yllättävämmältä ja ennustamattomalta maailma tuntuu. Futures-lehden entinen päätoimittaja Ziauddin Sardar on kutsunut tällaista maailmaa postnormaaliksi: tuttuuden, jatkuvuuden ja ennustettavuuden jälkeiseksi ajaksi.

Postnormaaliutta todisti vuosi 2016, jona tapahtui poikkeuksellisen paljon yllättäviä ja vieraudessaan outoja asioita – venäläisten hakkerien sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin keinoälyn Go-pelivoittoon (jota tekoälytutkijat eivät uskoneet tapahtuvan vielä ainakaan kymmeneen vuoteen). Merriam-Webster -tietosanakirjan vuoden sana olikin surreal. Sanaa haettiin sanakirjasta aiempia vuosia huomattavasti enemmän.

Esimerkiksi seuraavat vuoden 2016 tapahtumat muistuttivat etenevästä singulariteetista:

Tänä vuonna vastaavia tapahtunee vähintään yhtä paljon kuin vuonna 2016. Kuluvalta ja lähivuosilta voi odottaa ainakin seuraavia tapahtumia ja trendejä:

 

Kuva: © othertees.com

 

Advertisements

Yksi vastaus artikkeliin ”2017 – vuosi, jona singulariteetti tuntuu yhä todemmalta”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s